Missä mun on hyvä olla, missä tuntee olevansa vapaa, missä mieli tyhjenee turhasta ja missä ihminen voi vain nauttia olostaan. Se paikka on Manamansalo.
Manamansalo toivottaa tervetulleeksi yhä uudelleen.
Tänne meidän perhe palaa vuosi toisensa jälkeen ja aina siellä on yhtä rauhoittavaa, kaunista ja aurinkoista. Mikä tästä paikasta tekee niin ihmeellisen? Varmaan yksi suurimmista vaikuttimista on se, että koko perhe pitää tästä paikasta. Siellä on rauhallista, ei mitään ylimääräistä ohjelmaa, ei shoppailumahdollisuuksia, vain puhdasta ja raikasta suomalaista luontoa parhaimmillaan: mäntykangasta ja paljon vettä.
Mäntyjä, mäntyjä, mäntyjä…. 
Ihana Oulujärvi, Kainuunmereksikin kutsuttu.
Tänä kesänä olimme vakaasti päättäneet, että tällä kertaa Manamansalossa emme mene vakipaikkaan, vaan testaamme naapurialuetta eli Kultahiekkoja. Takapenkillä alkoi kova vastustus ja itselläkin oli petturi fiilis, ettei me voida mennä minnekään muualle kuin Manamansalon Leiritnäalueelle. Kävimme Kultahiekkojen portilla tekemässä U-käännöksen ja äkkiä nokka kohti ainoaa oikeaa paikkaa.
Mutta tänne oli pakko päästä. 🙂
Olen esitellyt alueen viime kesänä ja tässä linkki siihen postauksen. Täytyy vielä mainita erikseen paikan miinukset: hinta yöpymiselle on kallis (2 aik. + 3 lasta +sähköt 78 euroa 2 yötä), vanhin huoltorakennus haisee pahalle ja alueelta on poistumisaika klo 15. Kaikki muu alueella on mielestäni plussaa.
Tuo alueelta poistumisaika on monessa paikassa kompastuskivi ja sen takia saatamme etsiä jonkin toisen leirintäalueen yöpymiseen. Voisko joku kertoa miksi tuo aika määritellään joillekin leirintäalueille? Itse en ole keksinyt yhtään hyvää selitystä sille monellakaan alueella, koska ne eivät yleenäs ole niin täysiä. Karavaanareiden omilla alueilla poistumisaikoja ei ole ja hyvin hommat toimivat. Toki ymmärrän suosituilla alueilla sen, esim. Tuuri, Nallikari, Rastila jne.
Hyvä esimerkki Muhoksen Montasta, että yrittäjä jättää mieluummin kokonaan rahat ottamatta ja katselee tyhjää aluettaan, kuin antaa ylittyä yhtään poistumisajasta klo 14. Olisin mennyt lasteni kanssa sinne sunnuntai-illasta maanantaihin, mutta mieheni olisi ehtinyt hakemaan vaunun ja meidät vasta klo 17. Alueella ei ollut kuin yksi vaunu ja me käännyttiin pois, kun maksu olisi pitänyt maksaa kahdelta vuorokaudelta. Ja mitä me oltais kulutettu sinä aikana enemmän? Ehkä vetäisty WC-pönttö muutaman kerran useammasti. Mitä muut olette asiasta mieltä ja miksi leirintäalueilla on tuollaisia poistumisaikoja?
Manamansalon leirintäalueen toisella leikkipaikalla olis uusia välineitä.
Kommenttikenttä tosiaan on edelleen pois käytöstä, mutta helpoiten palautetta voi antaa Instassa yksityisviestillä tai Facessa blogin omilla sivuilla.
Olin jo etukäteen päättänyt avautua tuosta aiheesta, mutta palataanpa kauniimpiin maisemiin ja annetaan kuvien puhua puolestaa.
MInigolf on koko perheen yhteinen harrastus.
Lauantainä iltapäivällä kävimme käveleskelemässä metsäpolkuja. Polkojua riittää Manamansalossa tallattavaksi ja varmasti jokaiseen makuun sopivia matkoja. Me lähdimme ihan pikaiselle kävelylle, mutta päädyimme kiertämään Teerilammen, noin 3,5 km ja aikaa kului aika monta tovia, sillä pikkumies olisi halunnut syödä metsän tyhjäksi puolukoista ja mustikoista.
Tärkeimmät varusteet retkelle.
Reitit metsäpoluilla on hyvin merkattu.
Silta Satumaahan ja retki alkakoon. 
Leirintäalueen sauna, yöllä oli meiän saunavuoro.
Meiän marjarohmu ei olisi halunnut metsästä pois ollenkaan.
Syksyn tuntua 
Aurinko laskee nopeasti
Särkisen laavulla
Auringonlaskut ei suosinut, sillä iltaisin taivaanrannassa oli pilviä.
Pillkopimeässä grillailua ja saunomista.
Elokuun viimeinen päivä oli sekä Suomen luonnon päivä että Nuku yösi ulkona -päivä. Luonnosta nautimme koko perheellä, mutta vanhin tyttäremme nukkui yön riippumatossa vaunun vieressä.
Pikkuvelikin sai testata riippumattoa päiväsaikaan.
Oli kyllä uskomattoman kauniit ja lämpimät kelit siihen nähden, että sunnuntai oli jo syyskuun puolella. Sunnuntaina nautiskeltiin rannalla olosta ja koko valtava hiekkaranta oli lähes koko ajan ainoastaan meidän perheen käytössä.
Uinnin jälkeen pikkulenkillä Reetan majalla.
Loppujen lopuksi aina on palattava arkeen ja kotiin, vaikka kuinka haluaisia vielä jäädä ”metsään”. Perinteeksi on muodostunut kotiinpaluu Alassalmen lossirannan kautta.
Vielä on valoa ja väriä…
…mutta syksy hiipii hiljalleen.
Vähän haikein mielin kirjoittelen tätä postausta, sillä toistaiseksi ei ole suunnitteilla yhtään reissua ja vaunuakin olisi pakko huoltaa. Jospa vielä pääsisi jonnekin… 🙂
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.