Joulupukki keskellä kesää

Napapiirillä

Käymme Rovaniemellä tai ajamme siitä ohitse kerran vuodessa ja joka kerta toiveena on käydä Joulupukin luona. Jostain syystä Napapiiriltä löytyy nykyisin kaksi joulupukkia, mikä aikalailla hämmensi tyttäriämme kun he olivat pienempiä. Meinasi mennä lapsilla uskottavuus pukista liian aikaisin. Nyt myöhemmin ainoa oikea ja aito pukki tyttöjen mielestä löytyy Joulupukin kammarista.

Joulupukin kammari ja monenlaisia kauppoja.

Tässäpä mielenkiintoisia linkkejä Napapiiriltä:

Joulupukin Pajakylä

Joulutalo

Joulupukin kammari

Molemmat paikat ovat mielenkiintoisia ja erilaiset keskenään ja aika samannäköiset pukit löytyy molemmista taloista. Mennessä Ivaloon kävimme tällä epäaidolla pukilla ja paluumatkan herkkupalaksi säästimme oikean pukin. Samalla systeemillä toimivat kummatkin paikat: pukin luona ei saa itse ottaa kuvia vaan tontut kuvaavat vierailun ja lopuksi voi tilata kuvan ja jopa koko vierailun videoituna.

Luonnollisesti kuvien tilaaminen ei ole mitään halpaa lystiä ja tällä kertaa jätimme kuvat väliin, sillä meidän taapero ei tykännyt pukista niin yhtään. Isot kyyneleet valuivat pitkin poskia lähes koko vierailun ajan. Lopuksi kyllä innokkaasti vilkutti pukille, kun pääsi siitä kummajaisesta eroon. Käydään taas joskus uudelleen niin, että miehenikin on mukana kuvissa. 🙂

Polku Joulupukin luo on hienosti rakennettu ja matkalla on monenlaista ihmeteltävää. Kuljetaan mm. hehkuvan hiilloksen ja ritisevän jäätikön yli. Katossa pyörii valtavan kokoinen ratas.

Katossa pyörivä ratas ja hieno kello. Laskeeko ne aikaa joulukiireiden alkuun?

Liekkö oli uusia puiset ovet, joissa oli kurkisteluaukkoja tonttujen kiireisiin vai olemmeko useamman vuoden voineet ohittaa ne täysin huomaamatta. En tiedä, mutta hauskoja olivat. 🙂

Kaikki kuvat ovat matkalta Joulupukin kammariin, jossa on se meidän oikea Joulupukki. Muistutuksena vielä, että nämä ovat meidän perheen mielipiteitä ja jokainen voi käydä muodostamassa oman mielipiteensä paikan päällä.

Presidentti Martti Ahtisaari on käynyt tapaamassa Joulupukkia.

Kierros päättyy tähän kauppaan, jossa on laitettu näyttävästi esille leluja ja muuta tavaraa.

Onko tontut valmistanut kaikki nämä lelut?

Hetken aikaa kiertelimme muutenki paikkoja Napapiirillä. Paljon oli ulkomaalaisia paikalla ja vähän suomalaisia. Etupäässä kiinalaisia ja japanilaisia ja kuulemma Korealainen pikkupoikien jalkapallojoukkue oli meitä ennen tapaamassa Joulupukkia. Hyvin suosittu ja mielenkiintoinen paikka.

Jouluseimi oli hänen mielenkiinnon kohteena.

Niin kovasti olisi tehnyt mieli koskettaa, varsinkin vauvaa.

Yövyimme Napapiirilla yhden yön ns. puskaparkissa ja hauskaa oli yöllä huomata, että joulukuusissa syttyi jouluvalot illan hämärtyessä.

Muovipukista kuva, kun oikeaa ei saanut kuvata.

Tämän jälkeen ajoimme Ruotsin puolelle Haaparantaan ja aikomuksenamme oli olla yö Ikean parkkipaikalla, mutta meille kaikille tuli väsy matkustamiseen. Reissumme naapurimaahan koostui pottujen keittämisestä asuntovaunussa ja syötyämme hurautimme kotiin yöksi. Siitä reissusta ei jäänyt paljon juttua kerrottavaksi eikä varsinkaan kuvamateriaalia.

Johanna

Jäniskosken riippusilta

Juutuanjoella

Jäniskosken riippusillalle on täysin esteetön kulku pyörätuolilla. Perillä odottavat todella upeat maisemat ja nuotiointipaikka, josta voi ihastella Jäniskosken kuohuja. Nuotiopaikan lisäksi siellä on iso invakuivakäymälä, joka on ilmeisesti aika uusi. Paikat ovat todella siistissä kunnossa. Valitettavasti ei tullut otettua kuvaa tästä yhdistetystä wc:stä ja puuliiteristä.

Polku Jäniskoskelle on erinomaisessa kunnossa.

Kivikkojen yli on rakennettu pari kappaletta uusia siltoja.

Koski pauhaa voimakkaasti ja riippusillalla on voimakas jyly.

Polulle matka jatkuu portin läpi. Porot eivät pääse nuotiointipaikalle.

Polku muuttuu portin jälkeen hieman epätasaisemmaksi, mutta ainakin lastenrattaiden kanssa ihan hyvä kulkea. Virallinen esteetön reitti käsittääkseni loppuu laavulle.

Kaikilla reissuillamme oli voimassa metsäpalovaroitus, joten tärkeimpänä eväänä joka paikassa oli vesipullo. Juuri Lapinloman aikaan Venäjän puolella riehui valtavat metsäpalot, jotka uhkasivat levitä Suomen puolelle. Suurimpana pelastuksena taisivat sillä kertaa olla Lapin kohdalle osuneet rankkasateet ja kaikki palot sillä kertaa saatiin sammutettua.

Järviä ja lampia

Jäniskosken jälkeen ajelimme vielä ympäriinsä ja paluumatkalla pysähdyimme useamman järven ja lammen rannalle ottamaan kuvia. Reitti Ivalosta Inarin keskustaan on uskomattoman hieno, tie kulkee useiden vesistöjen välissä ja rantamilla ja taustalla kohoaa tunturit. Lapsilla ei aina meinaa mielenkiinto riittää äidin kuvausharrastukseen ja nykivään matkan tekoon. Pysähdys, kamera, ajetaan hetki, pysähdys… 🙂

Ei lienee kuulu luontoon? Löytö Martinkotajärveltä.

Ennen nukkumaan menoa ajelimme Ivalon keskustan tuntumassa ja sattumalta vastaan tuli usvainen peltomaisema.

Ja kun selän käänsi usvalle, toisella puolella oli vastassa auringon värjäämä taivas.

Tämä oli viimeinen osa Ivalon ja Inarin maisemista ja on aika suunnata pikkuhiljaa kotia kohti ja alkaa miettimään uusia seikkailuja. Kiitos ja kumarrus kaikille osallisille ja lukijoille! 🙂

Johanna

Saariselkä – Tuntureita ja turisteja

Kaunispään huipulla

Yhtenä iltana ajelimme Saariselälle Kaunispään huipulle ihastelemaan maisemia. Tämä on ainoa tunturi jonka huipulla minä kävin ja siihen on muutama syy, miksi vain yksi tunturin huippu. Ensinnäkin minun kroppa ei ole koskaan sietänyt tämmöisiä helteitä ja se höystettynä selkäkivuilla ja vielä lisäksi täytyy ottaa huomioon pikkutaapero näillä reissuilla. Onnkesi siis pääsimme kumminkin käveleskelemään Kaunispäälle.

Tämä sinnikäs kulkija jaksaa ikäisekseen kulkea yllättävän paljon, mutta kun väsy tulee, se on sitten totaalinen.

Tunturissa on helteellä ihan erilainen ilmasto kun alempana, ihanan raikas tuuli puhaltaa vaikka tarkeneekin hyvin.

Aurinko paistaa vielä korkealta ilta myöhällä.

Tunturin huipulla ja näköalatornilla oli aika paljon muitakin ihmisiä, mutta kun lähdimme kulkemaan leveää polkua Kaunispäältä alaspäin, emme nähneet yhtään ihmistä. Saimme ihastellle näitä maisemia kaikessa rauhassa ja hiljaisuuden rikkoi ainoastaan meidän omien lastemme kiljahdukset.

Jotku tunturissa kulkijat kuljettavat tunturien huippujen läheisyyteen kiviä isoihin kasoihin merkiksi huipulla käynnistään ja Kaunispään näköalatornista alas katsoessa huomasin, että ympäristö oli täynnä kivistä tehtyjä nimiä. Minun mielipiteeni tähän on, että annettaisko luonnon olla rauhassa, sillä kauniimmalta se näyttää ilman ohikulkijoiden tekemiä taideteoksia. 🙂

Kulkijoiden rakentama kivikasa Kaunispäällä.

Tällä ”polulla” olisi päässyt esteettömästi kulkemaan vaunujen kanssa, ainakin jonkin matkaa.

Isot ja pienet kulkijat olivat innoissaan.

Jos haluaa katsella maisemia vielä vähän korkeammalta.

Karvaselän kummituskämppä ja raunioita

Kaunispään huipulta suuntasimme Saariselän keskuksen tuntumaan lyhyelle luontopolulle, jossa on esteetön kulku pääreittejä pitkin. Tosin huomioitavaa esim. pyörätuolilla kulkijalla suhteellisen jyrkät mäet, mutta lastenrattaiden kanssa pääsee hyvin kulkemaan. Sivupolut taas ovat asia erikseen, sillä ne ovat kivikkoisia ja kapeita.

Taustalla, halkovajan takana, näkyy varsinainen kulku-ura.

”Seikkailupolkuja” puron vartta pitkin ja raunioille on mahdoton kulkea muuten kuin jalkaisin tai hyvällä pyörällä.

Oululainen pettynyt kullankaivaja Piponius on asunut tässä kämpässä 1870-luvulla.

Piponiuksen kämpästä ei ole paljon jäljellä.

Alkuperäinen kummituskämppä on palanut vahingossa tai joidenkin huhujen mukaan poromiehet ovat polttaneet sen, kun eivät kestäneet kummituksen tekosia. Tiedäpä tuota, mutta googlettamalla löytyi mielenkiintoisia tarinoita tästä kämpästä. Itse on huomannut kyllä mitään erikoisia tuntemuksia Karvaselän kummituskämpässä, mutta jokanen voi halutessaan käydä itse fiilistelemässä. 🙂 Tämä uusi kämppä on rakennettu ensin alkuperäisen tilalle ja siirretty 1997 Saariselän lomakylän lähettyville.

Karvaselän kummituskämpän tyylikäs piippu.

Nämä käkkyräiset kelottumassa olevat männyt ovat aina yhtä upeaa taidetta.

Iso sarvipää. Näitä lapset bongailivat ja mitä komeammat sarvet, sen parempi.

Saariselältä lähtiessä kävimme kiertelemässä mökkialueet ja hotellien ympäristöt ja paljon näytti olevan lomailijoita, mutta luontokohteissa oli rauhallista. Joko he kulkevat erilaisissa kohteissa kun me tai sitten he ovat liikenteessä ihmisten aikaan. 🙂

Yöajelulla

Illalla eli alkuyöstä minä otin mukaani neljä pienintä lasta ja lähdimme vielä ajelulle ja katselemaan maisemia. Siskoni lähti vanhimman tyttäreni kanssa Kiilopään huipulle muutaman tunnin yövaellukselle.

Aurinko alkoi värjäämään kauniisti taivaanrantaa ja houkutteli ottamaan kameran esille. Nämä kuvat on otettu nelostien varresta Kaunispään alarinteiltä.

Magneettimäen tie

Magneettimäen tie on lyhyt museotien pätkä Ivalossa. Nelostieltä lähtee todella jyrkkä soratie alas, jonka kävin lasten riemuksi ajelemassa.

Tiellä sinänsä ei ole mitään ihmeellistä ja sitä ei pääse ajamaan läpi, vaan perillä on kääntöpaikka. Tie jatkuu eteenpäin, mutta on puomilla suljettu liikenteeltä. Kääntöpaikan kohdalla keskellä metsää on muistomerkki Petsamon kuljetuksille 1940-1941.

Minä tykkään ajella pieniä sorateitä ja katsella, että jos siellä olisi jotain mielenkiintoista. Ainakin näkee kaunista suomalaista metsää, jos ei muuta. Joskus taas tulee mielenkiintoisia yllätyksiä vastaan. 🙂

Nimetön joki tai puro nelostien varressa.

Nyt on aika suunnata nukkumaan ja jatkaa matkaa seuraavana iltana.

Johanna

Ivalo – asuntovaunulla Lappiin

Ivalossa

Miehelläni loppui loma ja päätin lähteä lasteni kanssa asuntovaunulla Lapin lomalle. Olen kerran aiemmin yksin vetänyt vaunua pitkän reissun ja nyt minun täytyi todistaa miehelleni, että viime kesän tempaisu ei ollut pelkästään synnytyksen jälkeisissä hormonihuuruissa saatu päähänpisto, vaan pystyn oikeasti lähteä reissuun milloin vaan vaunua vetelemään.

Saariselän kohdalla maisemat ovat hulppeat ja määränpää lähestyy.

Siskoni perheineen muutti kolmisen viikkoa sitten Liedosta, Turun kupeesta, Ivaloon vuodeksi. Sanoisin, että aikamoinen harppaus kulttuurista toiseen. Liedossa kaikki on lähellä ja joka paikkaan on helppo mennä ja täällä taas pitkät välimatkat ja luonnon lisäksi paljon muuta ei olekaan tarjolla. 🙂

Sisko perheineen asustelee näissä maisemissa Alajärven rannoilla seuraavan vuoden.

Ivalon keskustasta löytyy kaikki peruspalvelut perinteisten ketjujen tarjoamine kauppoineen. Saariselällä taas saa äkkiä aikaiseksi kunnon turistifiiliksen, matkamuistoja, isoja hotelleja, ulkomaalaisia kuvaamassa joulupukkeja jne.

Lappi on mielestäni vähän ristiriitainen paikka. Turisteille on tarjolla monenmoista tekemistä ja siihen voi upottaa lähes koko omaisuutensa tai sitten voi valita täysin toisin ja tehdä ilmaiseksi vaikka mitä. Luonto on joka paikassa lähellä, ei muutako kuin eväät reppuun ja metsään tai tunturiin. Meidän kohteet olivat näitä ilmaisia, mutta niistä kirjoitan myöhemmin erilliset postaukset.

Mikä lie on tarkoitus tällä, mutta hieno kohde kuvattavaksi.

Pihan reunalta löytyy iso kota, mutta valitettavasti näillä keleillä siellä ei tee mieli viettää aikaa.

Itselläni on tällä reissulla olo jostain sukulaisvierailijan ja turistin välimaastosta. Omat kiinnostuksen kohteet ovat tähän mennessä olleet luonnon kuvaamisessa ja ei ole kiinnostanut lähteä katselemaan markkinahumua mihinkään. Tällä hetkellä täällä on menossa Tankavaarassa kullanhuudonnan SM-kisat ja Inariviikot.

Omat rajoituksensa tuovat nämä erittäin helteiset kesäpäivät. Joka päivä on ollut yli 30 astetta lämmintä, joten lapset ovat päivisin uineet ja me kaikki olemme siirtäneet rytmiä ilta ja yö painotteiseksi. Aamulla nukutaan pitkään, joten moni tapahtuma on ehtinyt mennä ohi. Kummallista, ettei koko Lappi ole meidän kanssa samassa rytmissä. 🙂

Luonnollisesti kun Lapissa ollaan, niin tytöt odottivat, että poroja näkisi runsaasti. Toistaiseksi niitä on näkynyt vähän ja yhtään kunnolista porotokkaa emme ole nähneet. Pihalla on muutaman kerran pyörähtänyt yksittäisiä poroja. Tosin täällä niitä voi nähdä mitä kummallisimmissa paikoissa.

Ivalon keskustassa leikkipuistossa muutama poro.

Yötön yö

Lapin reissun ensimmäisenä yönä kävin vanhimman tyttäreni kanssa kuvaamassa auringonlaskua ja -nousua ja muutenkin maisemia. Suuntasimme ensin kohti Ivalon keskustaa, mutta päätimme jatkaa vielä siitä eteenpäin kohti Inaria, Ukonjärvelle. Kuvausmatkalle lähdimme yöllä vähän ennen kahta ja takaisin tulimme neljän aikaan. On niin uskomattoman lämpimät ilmat, että yölläkin on T-paita kelit. Kuvausretken aikana aurinko ei vielä laskenut horisontin alapuolelle, sillä edelleen tällä korkeudella vietetään yötöntä yötä.

En tiedä mikä tarkoitus lukuisilla P-paikoilla nelostien varrella on, mutta olen monta kertaa tällä reissulla kiitellyt niitä, aivan mahtavia kuvauspaikkoja. Näin kesäaikaan lähes joka paikalla on vähintään yksi karavaanariporukka yöpymässä.

Erään mutkan jälkeen aurinko putkahti yhtäkkiä esiin ja hetken tuntui, ettei näe mitään.

Ukonjärvellä aurinko lähtee uudelleen nousuun.

Auringonalaskua ihastelemassa, kukapa täällä edes malttaisi nukkua.

Seuraavassa Lapinloman osassa retkellä Saariselän maisemissa.

Johanna

Päivä maalla

Päivä maalla -tapahtuma Muhoksella

Sattumalta huomasin Facebookissa tällaisen tapahtuman ja ajattelin heti, että tuonne täytyy lapset viedä. Itse olen kasvanut maalaiskaupungissa naapurien ja kavereiden lehmien ympäröimänä ja kokenut monenlaisia tapahtumia maatiloilla. Usein olen harmitellut kun omat lapset harvoin pääsevät edes lehmiä tai muita maaseudun asukkeja läheltä näkemään.

Näin hulppealla kyydillä pääsimme parkkipaikalta maatilalle.

Tapahtumapaikkana oli Raili ja Jari Haapasalon maatila Muhoksen Kylmälänkylällä ja täytyy sanoa, että tapahtumaan oli panostettu pajon. Ei ihan itsestään nouse tuollainen tapahtuma pystyyn. Kiitos siis Haapasalon pariskunnalle ja kaikille muille osallistujille. 🙂

Muhoksen keskustasta olisi ollut ilmainen bussikuljetus maatilalle, mutta me menimme omalla autolla. Parasta oli se, että parkkipaikka oli noin puolen kilometrin päässä maatilasta ja sieltä oli traktorikyyditys keskelle maatilan pihaa. Tämä yllätys oli varsinkin meidän pikkupojan mieleen, kun hän fanittaa heti kaivureiden jälkeen eniten traktoreita.

Täytyy vielä mainita tässä, että olen kysynyt Haapasalon pariskunnalta luvan heidän kuvan julkaisemiseensa ja blogipostaukseen.

Lämminverinen ravihevonen Pete. Petellä on korvatulpat, ettei melu häiritse.

Perheen pienimmät pääsivät pientä korvausta vastaan poniajelulle Kotirinteen Jipulla eli Kirpulla. Kirppu on Shetlanninponi.

Pihalla oli tarjolla monenlaisia virvokkeita, esittelyitä ja tehtäviä.

Paikan päällä oli mm. Valio, joka tarjosi kävijöille mehua ja smoothieta, Kylämälänkylän kyläyhdistys myi kahvia ja pullaa, Sortolan jäätelö, ompelimo Helmikki, heinähyppelyä, maa- ja metsätalouteen liittyviä koneita ja viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä, paikalla oli myös ne eläimet.

Valion pisteellä sai testata käsin lypsämistä ja palkinnoksi sai hienon lypsydiplomin.

Traktoriajokorttia suorittamassa. Tarvisiko hän ihan vielä korttia?

Innokkaita puimurissa kävijöitä oli välistä ihan ruuhkaksi asti.

Penttiä ja Perttiä väsyttää kuumuus, onneksi heillä oli varjoisa katos.

Lehmät köllöttelivät pellolla kaikessa rauhassa. Päivä oli kuuma ja ilmassa ukkosta.

Mitä nämä ihmiset tuijottaa, tuijotan kyllä takaisin.

Jos kumminkin vähän yrittäisi tutustua noihin…

Tulisiko tämä hieho ottamaan meiltä heinää?

Nämä kaverukset eivät ensin suostuneet katsomaan päin, mutta lopulta uteliaisuus vei voiton. Lampaat ovat nimeltään Lumi, Luumu ja Lotta.

Vuohet olivat aika ilmeikkäinä. Mahtavvat sarvet ja tuima tuijotus. Tummempi sarvellinen on Turre, Palle on toinen sarvipää ja Ode sarveton.

Pieniä kesäkuussa syntyneitä karvapalleroita sai pidellä sylissä.

Komea oli kukko, mutta ei suostunut näyttämään kameralle naamaansa.

Eläinkuljetusautoon pääsi tutustumaan sisälle.

Vanhat traktorit vastaan uudet. Kehitys on ollut melkoinen vuosikymmenten saatossa.

Massey Ferguson vuosimallia 1967. Mielestäni nämä vanhemmat mallit veivät voiton kauneuskisassa.

Loikkaus heinäkasaan ja heinät pöllyää! En suosittele kovin allergisille.

Heippa lehmät ja muut eläimet, oli hauska nähdä.

Meillä tuli todella kiire hypätä traktorin lavalle ja hurruutella kohti parkkipaikkaa, sillä etäinen ukkosen jyrinä alkoi pikkuhiljaa voimistumaan ja pisaroita tuli jo satunnaisesti. Ehdimme juuri ja juuri juoksujalkaa kulkien autolle ennen kaatosadetta. Vettä tuli hetken kuluttua niin rajusti, ettei meinannut nähdä autolla ajella.

Onneksi sade tuli vasta kahden jälkeen ja tapahtuma ehti melkein loppua ennen sadetta. Oli hienoa käydä tuoksuttelemassa muutama tunti maalaisilmaa lasten kanssa ja ihana nähdä miten yksivuotias nautti silmät ymmyrkäisinä erilaisista elämyksistä. Ja siskot innokkaina esittelee pikkuveljelle kaikkea uutta ja ihmeellistä. 🙂

Mukavaa viikkoa kaikille!

Johanna

Manamansalo – Oulujärven helmi

Manamansalo Camping – Suomen paras leirintäalue

Vuodesta toiseen minun mieleni halajaa tänne nauttimaan ja lepäämään. Missään muualla en ole koskaan osannut rentoutua ja rauhoittua niin hyvin kuin Manamansalossa. Vaikka täälläkin on yleensä paljon ihmisiä paikalla, täällä ei ole mitään ylimääräistä. Ja yksi ehdoton plussa, täällä ei ole shoppailupaikkoja ja täältä ei tarvitse lähteä merta edemmäs etsimään nähtävyyksiä, sillä itse paikka on nähtävyys.

Toki Manamansalossa on nähtävyyksiä mm. Kassu Halosen taidetalo ja muistomerkkikirkko. Aiempina vuosina olemme käyneet niihin tutustumassa, mutta nyt halusimme vain olla täällä leirintäalueella. Leirintäalueitakin Vaalan kunnan alueella on useita mistä valita, mutta meillä on aina sama suunta.

Luonto tulee lähelle joka nurkalla, lapset viihtyvät puistossa, rannalla ja metsäpoluilla. Vähintään täällä pelataan kerran vuodessa minigolf-turnaus ja ratkaistaan perheen kunkku, joka on lähes poikkeuksetta mieheni. 🙂

Vastaanotossa työskentelee iloista porukkaa

Hintatasoltaan leirintäalue ei ole halvimmasta päästä. Meidän perheeltä yö sähköineen maksoi 40,5 euroa. Eikös se niin ole, että hyvästä kannattaa ja täytyy maksaa. Leirintäalueella löytyy pari erilaista tarjousta, perhehinta max. 2 aikuista ja kolme lasta 7 vrk / 154 euroa + sähköt. Toinen tarjous on viides peräkkäinen majoitusvuorokausi ilmaiseksi, mutta sähköt täytyy maksaa.

Vastaanottorakennuksessa on pieni kauppa ja kahvila.

Orvokki-istutukset reunustaa terassialuetta.

Notskipaikkoja riittää niin rannalla kuin kauempana metsässäkin hyvien polkujen varrella. Mikä parasta, täällä monilla poluilla voi hyvin kulkea lastenrattailla. Innokkaat kalastajat voivat kalastella rannoilta tai vuokrata veneitä. Tenniksen peluu ei kuulu minun harrastuksiini, mutta alueelta löytyy hyväkuntoiset kentät. Lisäksi Manamansalon retkeilyalue on todella mahtava paikka pyöräilyyn. Pyöriä voi vuokrata vastaanotosta, mutta useimmilla leiriytyjillä näytti olevan omat pyörät mukanaan.

Saapumisaikaan sadepilvet alkoivat väistyä.

Leirintäalueella on kolme erillistä huoltorakennusta, joista löytyy eritasoisia huoltotiloja. Uusin rakennus, josta löytyvät vessat, suihkut, inva-WC ja lastenhoitotilat, tiskipaikat, kemssan tyhjennys ja puhtaan veden piste, on erittäin siisti.

Tiskipaikka rakennuksen päädyssä ulkokatoksessa.

Huoltorakennuksen lähellä on myös harmaaveden tyhjennyspaikka. Taustalla maksullinen vaunujen ja autojen pesupaikka.

Yleisnäkymää, kalustolle on suurimmaksi osaksi sähköistetyt asfalttipaikat.

”Keski-ikäisestä” huoltorakennuksesta löytyy suihkujen ja vessojen lisäksi isot keittotilat ruokailumahdollisuuksineen ja samassa yhteydessä on lasten sisäleikkipaikka. Pyykkitupa sijaitsee myös tässä rakennuksessa.

Keski-ikäinen huoltorakennus on lähellä uimarantaa.

Huoltorakennuksen päädyssä on pieni ulkoleikkipaikka ja lentopallokenttä.

Vanhin huoltorakennus on Teerilammen rantamilla, missä sijaitsee leirintäalueen mökit. Ei erityisen hyvässä kunnossa, mutta kyllä siellä vielä käy.

Kuulostaa melkoiselta hehkutukselta, mutta mielestäni tämä on täysin ansaittua Manamansalo Campingille. Leirintäalue sijaitsee metsähallituksen mailla, joka pitää huolen maastosta ja siitä, että nuotiopaikoilla riittää puita poltettavaksi.

Useilta notskipaikoilta voi ihastella nuotioinnin lomassa auringonlaskuja.

Tämä paikka on vaunualueella vähän syrjemmässä törmällä, tännekin näkyy auringonlasku.

Hienoja kuvia tulee pilviselläkin säällä

Manamansalossa mukana matkassa vanhempani.

Manamansalon Teeriniemen vierassataman laituri oli poissa käytöstä laiturin lahojen rakenteiden vuoksi. Tietoa en löytänyt, että onko siihen tulossa korjauksia. Yksi yksinäinen vene keikkui laituriin kiinnitettynä.

Reetan maja on kalastajien vuonna 1946 rakentama mökki.

Nykyisellään maja toimii retkeilijöiden taukotupana.

Näkymä Reetan majalta alas Oulujärvelle.

Reetan maja ja Oulujärvi iltayöllä, täällä on monesti nähty telttailijoita yöpymässä.

Halutessaan oman majoituksensa voi sijoittaa vaikka ihan leikkipaikan viereen, mutta muistaakseni siinä ei ole kovin montaa sähköpaikkaa.

Minigolf kutsuu meidän perhettä vähintään kerran kesässä.

Aamulla on hyvä kuvata rantaa, kun se on vielä tyhjä.

Hiekkarantaa riittää ja uimapaikat ovat ihanteelliset pienille lapsille. Isommat joutuvat vähän kahlailemaan syvemmän uimapaikan toivossa.

Päivisin ohjelmassa oli uintia ja iltaisin lähdimme lyhyille luontopoluille ja söimme iltapalat nuotiopaikoilla. Lapset odottivat, että tulisi pimeä ja voisimme seikkailla pimeässä takaisin asuntovaunulle, mutta oli valoisa kesäyö ja pimeä ei tullut vielä auringonlaskun jälkeenkään.

Kohti auringonlaskua ja makkaranpaistopaikkaa Painanteeseen.

Luontopoluilla on niin hyvät opasteet, että uskalsimme päästää tytöt juoksemaan metsään keskenään.

Osa porukastamme valitsi reitiksi penkereellä kulkevan maisemareitin, jota periaatteessa ei saisi kulkea, mutta ne maisemat. Puita oli kaatunut viime käynnin jälkeen lisää ja kulku oli hankalaa.

Taitaa tulla kiire ehtiä notskipaikalla ennen auringonlaskua.

Juuri ja juuri ehdittiin. Niin kaunista.

Mies testaa kestääkö puu tyttöjen kiipeilyä.

Tyttäret aitiopaikalla. Manamansalossa on hirmu vähän sääskiä, mutta päivällä paarmoja jonkin verran.

Sueraavana päiväna oli lämmintä pilvipoutaa, eipä satanut nuokaan pilvet. 🙂

Jälleen illalla nuotioimaan, mutta vähän edellisiltaa aikaisemmin.

Ennen kuin meillä oli omaa vaunua, vuokrasimme kerran täältä pienimmän mökin, jossa ei ole suihkua tai edes vessaa. Ihan hyvin meni loma sielläkin. Mökissä oli jääkaappi, mikro, kahvinkeitin, televisio ja kylmä vesi tuli sisälle. Nukkumapaikkana ainakin silloin oli kaksi kerrossänkyä.

Pieni kulkija, näillä poluilla on hyvä tallustaa pikkujaloilla.

Matkan varrella nähtyä, karhu puussa, luulivat tytöt iltahämärissä.

Kyllä kelpaa kuljeskella lempimetsikössä.

Leirintäalueelta voi vuokrata veneen Särkiselle.

Vastarannalla on toinen nuotiopaikka ja siellä kuulosti olevan kalastajia.

Särkisen rantamaisemaa, ainakaan tällä nuotiopaikalla ei ole kunnollista uimarantaa.

Tämä polku lähtee kiertämään Särkistä ympäri.

Tästä vielä olisi päässyt lastenrattailla, mutta edempänä en käynyt katselemassa.

Meillä on metsässä nuotiopiiri… Viimeinen ilta Mananmansalossa.

Mutta kaikki hauska loppuu aikanaan ja reissumme on lopussa. On aika suunnata takaisin kotikonnuille Ouluun.

Meillä oli erittäin mahtava kahden ja puolen viikon vaunuloma ja kilometrejä auton mittariin tuli reilu 2100. Itse olen intohimoinen reissaaja vaunun kanssa, mutta muut matkalaiset alkavat pitkällä reissulla hyytyä, joten parempi antaa periksi ja painella välistä kotiin. 🙂

Johanna

Ps. Näillä näkymin olen lähdössä lasten ja asuntovaunun kanssa Lappiin lomalle ja ihan itte vetelen vaunua mutkasta ja mäkistä tietä näkymättömiin. Miehelläni loppuu nimittäin loma ja siltä osin alkaa arki.

Koli – pala kauneinta Suomea

Holiday Koli Camping ja Kolin kansallispuisto

Kolin kansallispuiston maisemat ovat olleet minulle monivuotinen haave ja nyt se vihdoin ja viimein toteutui. Tarkoituksenamme oli olla siellä useampi yö, mutta säät muuttuivat niin sateiseksi, että loma Kolilla jäi aiottua lyhyemmäksi. Ei kuulosta kovin hyvältä ajatukselta olla kahlittuna pienehköön asuntovaunuun kolmen lapsen ja miehen kanssa sateista kesäpäivää viettämässä. Siitä myöhemmin, että missä aurinko paistoi. 🙂

Loppujen lopuksi ehdimme olla kahden vuorokauden ajan näissä maisemissa ja yöt olimme Holiday Koli Campingillä.

Holiday Koli on suurien ristiriitaisuuksien leirintäalue. Alueesta on vaikea antaa helposti oikeanlaista ja rehellistä kuvaa ja tässä kohtaa onkin syytä muistuttaa, että nämä kaikki postaukset ovat suurimmalta osalta minun mielepiteitäni ja kokemuksiani, mutta luonnolisesti saan taustavaikutteita mieheltäni ja lapsiltani.

Leirintäalueen kuvat ovat vähän tummahkoja, koska siellä ollessä oli yö tai pilvistä. Hyvällä säällä ja päivällä olimme retkeilemässä.

Alueelta löytyy kaikki palvelut, mitä leirintäalueelta voi odottaa, mutta osa paikoista on aika huonossa kunnossa.

Sisäänkäynti kokkaus- ja tiskispaikoille.

Ruoanlaittoon löytyy uuni, hellat ja mikroja.

Samasta tilassa voi syödä laittamansa ruoan.

Ja lopuksi vielä tiskata astiansa. Paikat on pidetty puhtaina.

Alue on äärettomän kaunis Pielisen rannalla mahtavine hiekkarantoineen ja auringonlaskuineen, mutta vastakohtana tälle, huoltorakennukset ovat vanhoja, tosin hyvin siivottuja. Henkilökunnalle pikkuvinkkinä, että tupakakointia voisi harrastaa vähän kauempana vastaanoton sisäänkäynnistä ja keittiötiloista.

Myös pyykinpesu onnistuu. Täällä en käynyt sisällä.

Pienen pettymyksen sivumaun alueeseen toi se, että olimme haaveilleet tästä kohteesta useamman vuoden ajan ja kuvitelmissamme kaikki Kolilla olisi kaunista ja satumaisen hohtavaa. Vähän epärealistiset ajatukset??? 🙂

Seuraavan aamun aloitimme siitä, että kävimme tutustumassa Koli Freetime -leirintäalueeseen. Siellä oli huomattavasti paremmassa kunnossa olevat rakennukset, mutta maisema hävisi edelliseen 100-0, joten meillä oli mietinnän paikka mitä tehdä.

Makkaranpaistopaikka. Voisiko muovituolit poistaa tästä maisemasta?

Keittelimme vaunulla kaffet ja listasimme hyviä ja huonoja puolia ja miksi olimme näin pettyneen oloisia leirintäalueeseen. Kauniit maisemat, alueen melko hyvä sijainti Kolin luontokeskukseen nähden, kohtuullinen hinta, 25 euroa vuorokausi sähköineen, vei voiton paikan vaihtamisen sijaan ja olisi pitänyt purkaa koko leiri.

Auringonlaskun aikaan maisema värjäytyy upeasti.

Lisäksi aloimme pohtia läpi kaikkia käymiämme leirintäalueita ja loppujen lopuksi useammalla pienemmällä ja vanhemmalla leirintäalueella on aika surkeat WC- ja suihkutilat. Eli lippu korkealle ja nautitaan lomasta.

Vierekkäin kolme erilaista nuotiopaikkaa.

Uimaranta on lapsiystävällinen hiekkaranta.

Uimarannalla on vuokrattavissa uudehko peräkärrysauna, jonka vuokrasimme tunniksi käyttöömme. Onneksi lapset jäivät vaunulle siksi aikaa, sillä mielestäni se ei ole tarkoitettu lapsiperheille ahtautensa ja kiukaan suojaamattomuuden vuoksi. Hyvät löylyt saunassa saatiin, mutta vaunun sijoittelusta miinusta, silla se oli aikalailla keskellä rantaa ja pukeutuminen kuistilla ja tai läkähdyttävissä sisätiloissa. Saunavuokra 20-24 euroa, karavaanareille hiukan edullisempi.

Sauna oli niin suosittu, että en viitsinyt mennä missään välissä sinne kameran kanssa heilumaan ja omalla vuorollakaan ei tullut otettua kameraa mukaan.

Sueraavan illan maisemaa uintiaikaan, noin yhdeksältä.

Ukko-Koli

Ajoimme auton parkkiin Sokos Hotellin parkkipaikalle, josta on ilmainen kiskohissi hotellille ja Kolin maisemiin. Ja ups, ei yhtään kuvaa hissistä.

Vieralun kolin kansallispuiston maisemissa aloitimme ruokailulla Break Sokos Hotelli Kolilla, josta löytyy kaksi ravintolaa Grill it! ja Pitsakahvila Kahpitsa. Periaatteessa tämä oli meidän mittapuulla turha tuhlaus, mutta toisaalta taas, miksei joskus voisi syödä kunnolla ja helpolla karavaanarireissulla. Söimme Kahpitsasn listoilta, minä Ukko-Kolin ja ja mieheni Akka-Kolin. Teinityttö halusi hamppariaterian ja 9-vuotias suosikkiruokaansa eli lohta ja perunamuusia. 1-vuotias ei saanut listalta mitään, vaan hänelle annettiin kaikilta vähän.

Kuvia ei ole ravintolasta muuta kuin Sokos hotellin näköalaterassilta, jossa on mahdollista ruokailla.

Break Sokos Hotelli Kolin näköalaterassi.

Ruokailun jälkeen jaksaa kiipeillä Ukko-Kolille, Akka-Kolille ja Paha-Kolille. Kaikki kolme paikkaa kävimme läpi pienin rajoittein. Ukko-Kolilla kävimme koko perheellä ja sinne pääsikin lähes huipulle lastenvaunuilla ja ihan viimeiset portaat mieheni kantoi pikkuista. Muilla vaaroilla vierailimme tyttöjen kanssa vuorotellen.

Kolin luonto on kyllä maineensa veroinen paikka ja hyvin onnistuu käydä pientenkin lasten kanssa. Helpotusta elämään toisi, jos olisi lapsenkantorinkka, mutta meillä se on edelleen hankkimatta ja kohtuudella, luovuudella ja joustamisella ollaan pärjätty ilmankin.

Ukko-Kolille on merkattu invareitti, ja sitä pitkin oli helppo kulkea rattailla, vaikka aika jyrkkä paikoitellen onkin.

Jyrkänteitä ja metsämaisemaa ennen Kolin huippua.

Melkein huipulla oleva näköalatasanne. Tänne asti pääsee loistavasti vaunuilla ja pyörätuolilla, vaikkakin nousut ovat paikoitellen jyrkkiä.

Eipä nämä maisemat paljon selittelyjä kaipaa.

Luonnollisesti ihania känkkyräisiä mäntyjä.

Portaat Akka-Kolille, tänne ei ole vaunujen kanssa asiaa.

Tummat pilvet alkoivat kasautumaan Akka-Kolin maiseman ylle, mutta sadetta ei vielä tullut.

Akka-Kolin Hiljaisuuden temppeli. Temppelissä vihitään vuosittäin reilu 30 hääparia. Aiemmin päivällä täällä oli ollut konsertti, mutta me emme osuneet silloin paikalle.

Vaihtoehtoinen reitti Akka-Kolille, pitihän se testata.

Kolin maisemaa vielä, olisikohan Paha-Kolia. Paha-Kolin huippu jäi minulta näkemättä ja olin muiden kiipeillessä syöttämässä poikaa.

Maisemakuvausta Kolin satamassa

Kolin satamassa kävimme ajalemassa ja se oli pelkkä kuvausmatka. Niin kuin joka reissulla, kaikkea ei pysty kokemaan kerralla ja jääpä jotain takataskuun ensi reissulle.

Satamasta löytyy mm. Koli Activ Oy, jossa on ravintola Alamaja ja risteilyjä Pieliselle Kantosiipialus HF Suvi Expressillä.

Kyllä tuolla penkillä kelpaa katsella Pielisen selälle.

Seuraavana aamuna iski todella rankat sateet ja me siis päätimme vaihtaa maisemaa. Leiri purettiin kaatosateessa ja kaikki tavarat jouduimme pakkaamaan litimärkänä vaunuun ja autoon. Onneksi seuraavassa paikassa oli luvassa lämpöä ja aurinkoa.

Mielenkiintoisina kohteina jäi käymättä Pirunkirkko ja Hiekkasaaret, jossa olisimme seuraavaksi käyneet sään salliessa. Hiekkasaaret ovat osittain saavutettavissa ilman venettä ja niitä osia olisimme käyneet tutkimassa. Retkipaikka.fi tarjoaa Hiekkasaarista hyvän kattauksen.

Holiday Koli Campingiä ei kannata sekoittaa Loma-Kolin leirintäalueeseen, joka on tätä nykyä autioitunut lukuunottamatta vuokramökkejä. Kävimme katselemassa aluetta Käränkälammen ympäristössä ja sääli, että kaikki rakenteet pääsevät rapistumaan pilalle. Vieläkin pidemmälle ajettaessa, löytyy hylätyt Loma-Kolin rinteet. Sen sijaan Ukko-Kolin laskettlurinteet ovat käytössä.

Lomareissut jatkuu, joten tavataan seuraavassa kohteessa. 🙂

Johanna

Keski-Suomen Riviera

SF-Caravan Keski-Suomi, Hietasaari

Keski-Suomen Rivieraksi kutsuttu karavaanareiden alue oli meille entuudestaan täysin tuntematon, mutta päätimme siitä huolimatta kokeilla. Matka nelostieltä oli pitkähkö, noin 30 kilometriä Hirvaskankaan ABC:n risteyksestä.

Tänne todellakin kannattaa ajaa vähän kauempaakin. Hietasaari on karavaanareiden oma alue, joten hintataso on edullinen, karavaanareille sähkön kanssa 20 euroa ja muille 30 euroa. Isännät olivat vastaanoottamassa portilla ja toivottivat tervetulleeksi ja kyselivät paikkatoivetta. Poikkeuksellisesti olimme leirintäalueella vain yön yli, saavuimme iltasella ja poistuimme aamuaskareiden jälkeen, joten toivoimme paikkaa läheltä huoltorakennusta ja sehän toteutui, sillä matkaa oli ehkä 20 metriä vessaan ja suihkuihin.

Tästä rakennuksesta löytyy pyykkitupa, tiskipaikat, WC:t ja suihkut.

Wc:t ja suihkutilat olivat todella siistit ja hyvässä kunnossa ja oli mukava suihkuttaa pikkuinenkin siisteissä tiloissa. Toki joka leirintäalueella on sama ongelma, että tilat ovat ahtaahkot käydä lapsen kanssa pesulla.

Ovi auki pyykille ja tiskaamaan. Pyykinpesu 3 euroa koneellinen.

Yksi asia mitä olen usein ihmetellyt, joka korostuu karavaanareiden omilla alueilla, on suihkujen ja vessojen vähäinen määrä verrattuna alueella olevien leiriytyjien määrään. Eikö karavaanarit käy suihkussa ja vessassa. 😉 Vai onko vasta sitten todellinen karavaanari, kun on omavarainen ja käyttää vaunun vessaa? Ilmeisesti he myös mielellään peseytyvät yleisillä saunavuoroilla, joita onkin tarjolla runsaasti kesäkaudella joka päivä. Itse taas arvostan omaa koppia sekä vessassa että suihkussa. 🙂 🙂 🙂

Grillikotaan mahtuu isommallakin porukalla kokkailemaan.

Jos kalaonni on ollut myötäinen järvellä tai kaupassa, täällä voi käydä savustamassa kalat.

Lasten leikkipaikka on aidattu aluea, jossa on turvallinen leikkiä pientenkin.

Aikuisille hyvä paikka istahtaa katsomaan lasten leikkejä.

Tälläkin karavaanareiden alueella on monenkokoisia polkuautoja lapsille.

Joka paikassa missä käymmekin, kiinnitän erityistä huomiota alueen kasvillisuuteen ja miten se on hoidettu. Hietasaaressa on runsaasti kukkia, kukkapenkkejä ja havuistutuksia. Mielestäni ne tuovat eri alueille kivasti oman leimansa ja luovat yleistä viihtyisyyttä. Luultavasti kaikki eivät kiinnitä samoin asioihin huomiota ja ehkä oma mielenkiintoni on niissä senkin takia, että pidän kasvien ja luonnon kuvaamisesta.

Keski-Suomen Riviera, en yhtään ihmettele tätä nimeä. 🙂

Uimarantaa kahdella puolella hiekkaista tietä, joka vie kesäsaunalle saaren päähän.

Aluekartan mukaan tämä on varasto, mutta on aikalailla paraatipaikalla.

Beach volley -kenttä, takana näkyy rantasauna.

Illalla kun saimme lapset asettumaan yöpuulle, lähdin rannalle yksin kameran kanssa kuljeskelemaan. Maisemat ovat niin uskomattoman kauniit. Ensin kuvasin vain auringonlaskua, mutta onneksi hoksasin kääntyä katsomaan selkäni taakse toiselle rannalle. Siellä oli täysin erinäköinen ja erivärinen maisema.

”Tervetuloa uudelleen!” Kiitos mielellään, paremmalla ajalla.

Mainittakoon vielä, että alueella on kuulemme erinomaiset lenkkipolut, jotka käyvät useammalla lammella, mutta valitettavasti näitä emme ehtineet testaamaan. Onpa seuraavalla reissulla jotain uutta katseltavaa. 🙂

Johanna

Vanha Porvoo valokuvina

Päivä Porvoossa

Alunperin olimme menossa Porvooseen lomalle kahdeksi päiväksi, mutta tulimme siihe tulokseen, että voimme yhtä hyvin käydä Helsingistä pitkän päivän Porvoossa.Tämä osoittautui ihan hyväksi vaihtoehdoksi.

Porvoon leirintäalueet vaihtoehdoillaan ei oikein meitä houkutelleet. Kokkoniemiemen leirintäalue lähellä keskustaa karavaanariystäviemme kertoman perusteella ei ollut vaihtoehto, kova hinta ja huonohko taso. Karavaanareiden Skeppars Porvoon saaristossa olisi ollut mahtava paikka, mutta pientä kapeaa tietä lähemmäs 20 kilometriä ja samaisten ystävien kertomana paikka oli ollut täynnä heidän siellä käydessään.

Kävimme ensimmäisen kerran Porvoossa kesäkuun alussa kaksi tuntia ja se jätti ainakin minuun kovan kaipuun kaunista Porvoota kohtaan. Silloin ajattelin, että tänne täytyy päästä joskus viikoksi käveleskelemään, mutta meidän suunnitelmat vaihtuu lennosta niin usein, ettei aina itsekään tiedä mihin on menossa. Ja juuri siitä tykkään eniten meidän karavaanarielämässä. Siis tämäkin reissu oli yllätys ja kesti tälläkin kertaa vain päivän. 🙂 Ehkä joskus vielä toteutuu viikko Porvoossa.

Porvoo on ihana paikka kuljeskella ja meillä myös tytöt nauttivat päivästä, mutta heille varmaan parasta oli vanhanaikainen lelukauppa Riimikko ja Brunbergin myymälä, jossa voi maistella vapaasti suklaita ennen ostamista.

Tähän ihastuttavaan lelukauppaan kannattaa varata runsaasti aikaa kun astut ovesta sisään. Oikea aarrekauppa.

Brunbergin myymälässä voi maistella herkkuja ennen ostamista

Mukanamme kulki rattailla yksivuotias poikamme, joka jonkin verran tuo haasteita mukanaan Porvoon kaduilla kulkiessa. Niin ihania kuin vanhanaikaiset mukulakivikadut ovatkin, niin ei ole maailmaan helpoin yhdistelmä selkäkipuinen mies lykkäämässä poikaa kärryissä ja luonnollisesti rouva keskittyy katsomaan maailmaa kameran etsimen läpi. 🙂

Mukulakivikatuja ja ala- ja ylämäkia, haasteita lastenrattaille.

Tämän takia osan reissusta kuljin 9-vuotiaan tyttäremme kanssa kahden ja muut paistattelivat päivää torilla.

Galleria Vanha Kappalaisentalo

Samassa pihapiirissä vanha aitta, monet rakennukset ovat kallellaan vähän joka suuntaan.

Vanha Kappalaisentalo kurkistaa aittojen välistä.

Vanhassa Kappalaisentalossa on Petteri Saarion, Paula Salmelan, Nelli Nion ja Teemu Liakan Luonnollisesti-näyttely.

Teemu Liakka ja Nelli Nio: Rauhallisesti ja pelottomasti

Valitettavasti yksi näyttelystä ottamistani kuvista katosi. Se oli kuva Paula Salmelan teoksesta: Mummoni kasvaa koiranputkea. Siinä oli useisiin vanhoihin saappaisiin aseteltu koiranputkea.

Tästä linkistä löytyy infoa muista Kappalaisentalon palveluista ja samalla koko Porvoosta runsaasti tietoa.

Tässä piha-aitassa on Terveisiä Porvoosta! -korttiverstas.

Pihapiirin jyrkkä mukulakivipiha ja terassi.

Janoisille turisteille tyhjiä pulloja ja vesipiste Kappalaisentalon pihalla.

Porvoonjoki

Matka jatkui rantamaisemaa ihastelemaan vanhalle sillalle.

Mäkeä ylös kirkolle

Jyrkkää katua ylös, tästä matka jatkui kahdestaan tyttären kanssa.

Mäen päällä paljon kovia kokenut Porvoon Tuomiokirkko.

Porvoon Tuomiokirkko, linkistä löytyy paljon tietoa mm. kirkon historiasta.

Kauempana turistipaikoista

Täällä riittäisi kuvattavaa vaikka viikoksi.

Räystäiden alla, kattojen yllä kohoaa tapulin ja kirkon tornit.

Tämä kuvaaja kuvaa kukkia, kukkia ja kukkia. 🙂

Pieni salaperäinen puisto keskellä vanhaa Porvoota.

Tällä penkillä on kiva huoahtaa hetki piilossa.

Kappalaisen talon piha-aittojen takaseinä.

Vielä kerran kukkia, kivijalkoja ja mukulakiviä.

Tämä vanha aita piti vielä käydä ihastelemassa ja kierros alkaa olla paketissa.

Kierroksemme Vanhassa Porvoossa päättyi ihastuttavaan kahvilaan, Café Fannyyn, mutta siinä vaiheessa oli jo niin kova jano ja nälka, että kamera unohtui. 🙂

Iso Linnanmäki

Iso Linnanmäki on ihan kävelymatkan päässä vanhasta Porvoosta tai vaihtoehtoisesti sinne voi ajaa autolla lähes ensimmäisen sillan juurelle parkkipaikalle.

Tukevat sillat johtavat vallihautojen yli Iso Linnanmäelle.

Ehdottomasti suosittelen Iso Linnanmäkeä lapsiperheille, jossa voi antaa mielikuvituksen laukata ja kuulla historian lehtien havinaa. Tosin paikka oli täynnä mäntyjä. 🙂 Yksi lempipuistani on iso, vanha, käkkyräinen mänty ja niitä täällä riittää.

Tänne pääsee leveitä polkuja ja puisia, tukevia siltoja pitkin helposti lastenrattaiden kanssa ja maisemat ovat upeat. Paikalla ei ole jäljellä keskiaikaisen linnan rakenteita, mutta syvät vallihaudat ympäröivät Linnanmäen huippua.