Päätimme lasten kanssa juhlistaa koulujen alkamista vierailulla eläintarhaan. Meillä oli kaksi vaihtoehtoa: Ranuan eläintarha ja Limingan Escurial. Tällä kertaa voiton vei Escurial siksi, että matkaa kotipihasta kohteeseen on vain 40 minuuttia, huokeampi hinta ja puiston erilaisuus.
Ranualla ollaan turistikohteessa, mutta Escurialissa ollaan lomalla. 🙂 Minun mielestäni se kiteyttää näiden kahden paikan eron hienosti. Ei sillä, olemme kyllä menossa Ranualle turistiksi ja ihan kiva paikka se on.
Olemme käyneet vuosien varrella useamman kerran Escurialissa ja aina siellä riittää katseltavaa ja huomaa jotain uutta. Hinta yhden aikuisen ja kolmen lapsen sisäänpääsylipuille oli 26 euroa, alle 3-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi.
Oulusta saapuessa puistoon on opasteet 8-tieltä Ylivieskan suuntaan ja perille on helppo löytää. Viimeinen kilometri on soratietä.
Escurialissa on paljon muutakin nähtävää kuin eläimiä. Kukka-, pensas- ja puuistutuksia on runsaasti koko puiston alueella ja mitä erilaisempia koristeita ja rakennuksia. Istumapaikkoja puistosta löytyy vaikka kuinka paljon, samoin kuin nuotiointi mahdollisuuksia.
Tämänkertainen esittelypostaus koostuu kuvista, jotka olen räpsinyt sen reitin varrelta, jonka lapset edelläni kulki. Matka oli mutkainen ja väistämättä oli paluu yhä uudestaan ja uudestaan papukaijojen luokse, joista yksi raakkui lasten iloksi: -Päivää päivää! ja teki milloin mitäkin temppuja. Reissusta on nyt vajaa viikko ja meillä edelleenkin leikitään 1,5-vuotiaan kanssa papukaijaa. 🙂
Eläimet
Escurialissa eläimet ovat aika tavallisia, mutta esimerkiksi kanoista ja kukoista rotujen kirjo on laaja. Harvinaisempia eläimimiä ovat laamat, alpakat, emut ja erilaiset lintulajit. Kaiken kaikkiaan eri lajeja on yli 50. Kaikki eläimet olivat helposti nähtävillä, ei tarvinnut harmitella lähtiessä, että en nähnyt sitä, enkä sitä, enkä sitäkään eläintä. Toki, kun päivä oli kohtuullisen lämmin, monet eläimet levähtelivät, mutta ne eivät olleet piilossa.
Hyvin oli eri lajien kohdalle laitettu varoituskylttejä. Kannattaa neuvoa lapsiaan ja uskoa kylttejä. Meidän lapset tosin on luonteeltaan muutenkin hyvin varovaisia, vaikka rakastavat erilaisia eläimiä.
Linnakahvila ja kioski
Artikkelikuvassa näkyvä valkoinen rakennus on alueella toimiva Linnakahvila, johon kannattaa käydä tutustumassa, vaikkei kahvihammasta erityisemmin kolottaisikaan. Sisällä löytyy taidetta ja monenlaisia koriste-esineitä ja upea tunnelma. Kahvilassa myydään jäätelöä, pikkupurtavaa kahvin tai mehun lisukkeeksi ja lisäksi myynnissä on matkamuistoja Escurialista.
Kioski on lipunmyynnin yhteydessä ja siellä näytti olevan myynnissä eläinaiheisia koriste-esineitä ja muita pieniä matkamuistoja.
Maisemia ja levähdyspaikkoja
Kuten jo aiemmin mainitisin, Escurialista löytyy paljon hyviä levähdyspaikkoja ja monissa paikoissa on mahdollista nuotioida. Löytyy sisä- ja ulkotiloja, lammenrantapaikkoja ja metsäpaikkoja, varaa on valita oman mieltymyksen mukaan. Läheskään joka paikkaa en voi tähän kuvata, mutta muutamia kuvia laita.
Kasvihuone
Escurialissa on oma kasvihuone, jossa kasvatetaan kukkia alueen omaan käyttöön, mutta myös myyntiin. Kukkien myynti oli tältä kesältä jo loppunut, mutta kerran olemme vierailleet alkukesästä ja ostaneet kesäkukat täältä.
Majoittuminen
Alueella on mahdollista majoittua erilaisissa mökeissä ja rakennuksissa. Majoitushintaan 30 euroa / henkilö kuuluu pääsymaksu alueelle, liinavaatteet ja suihku. Escurialin kotivuilta näkyy kuvat majoituspaikoista.
Päivä oli upea ja täynnä elämyksiä lapsille ja kuvista päätellen myös äiti viihtyi. Suosittelen tätä paikka lapsiperheille ja kenelle tahansa, joka on kiinnostunut eläimistä ja muista kuvaamistani paikoista. Mukava ja helppo käyntikohde. 🙂
Seuraava matkakohde on vielä päättämättä, mutta kovasti polttelis päästä viikonlopuksi asuntovaunulla reissunpäälle. 🙂
Olen syntynyt ja kasvanut varsin pienessä maalaiskaupungissa Keski-Pohjanmaalla Kannuksessa. Joskus kun ihmiset ovat kysyneet, missä Kannus on, olen kertonut sen löytyvän Eskolan ja Ullavan välistä. 🙂 Muistini mukaan Kannuksessa asui nurouusvuosieni aikaan reilut 6200 asukasta ja nyt virallisten tietojen mukaan asukkaita on n. 5500.
Ensimmäisenä täytyy kertoa artikkelin nimestä, että se on Kannuksen kaupungin vanha slogan, ehkäpä 90-luvun alkupuolelta. Jostain syystä se taas putkahti mieleeni ja ajattelin lainata sitä tähän artikkeliin. 🙂
Kannuksen merkittävin vesistö on Lestijoki ja eipä siellä paljon muuta sitten olekaan. Keskustasta kauempana, noin 25 kilometrin päässä on ihana hiekkapohjainen Hietajärvi tai ainakin ennen muinoin oli ihana paikka. Se oli harvinaista herkkua, kun sinne pääsi lapsena uimaan. Muuten uimapaikka oli kotoani viiden kilometrin päässä Korpelan voimalaitoksen päällä eli kannuslaisittain Pajolla. 🙂
Varsinkin serkkupojat olivat innokkaita sukeltajia tuon punaisen pikkumökin katolta. Se oli kyllä kiellettyä puuhaa, sillä ainakin tarinoiden ja pelottelujen mukaan alla oli 20 metriä vettä, jonka seassa saattoi olla ties mitä rautaromua ja uppotukkeja. Ja kuten kuvasta näkyy, mökin toisella puolelle olisi ollut melkoinen sukellus.
Nykyään Kannuksessa ei asu yhtään sukulaistani ja kaikki lapsuus- ja nuoruusvuosien parhaat kaverit ovat muuttaneet muualle, joten siellä ei tule kovin usein käytyä. Nyt tuli kutsu naapurikuntaan rippijuhliin ja päätimme yöpyä Kannuksessa Kitinkankaalla parkkipaikalla. Olemme yöpyneet vuosien varrella siellä muutaman kerran ja lapset ovat ihastuneet Kannuksen urheilukenttään ja mieheni frisbeegolf-rataan.
Tästä lähti idea nostalgiapostaukseen Kannuksesta ja niinpä lähdin ajelemaan kameran kanssa ympäri Kannusta ja kuvaamaan minulle lapsuudesta merkityksellisiä paikkoja. Toki ihan kaikkia paikkoja ei ehtinyt rajallisen ajan vuoksi kuvaamaan ja ajomatkaakin olisi kertynyt melkoisen paljon kaikkine mutkineen.
Entistä kotitaloani olisin luonnollisesti halunnut käydä katsomassa, mutta en tiedä ketä siellä asuu, niin en kehdannut mennä ovikelloa pimpottelemaan. Ehkä joku kerta vielä täytyy se tehdä. Ohi ajaessa näkyi kaikki isäni rakentamat tutut rakennukset, vain kasvillisuus on kasvanut järkyttävän paljon joka puolella.
Rännipolku
Voi Kannus ja kannuslaiset mihin kuntoon olette päästäneet uittoränniin tehdyn upean Rännipolun. Muistan kun sitä tehtiin ja siitä oli jotain juttuja lehdessä, mutta nyt paikat on päästetty rapistumaan. Vielä siellä uskalsi kulkea polun loppupään, mutta huonon kunnon lisäksi paikat olivat myös todella epäsiistejä.
Riippusilta
Heiniemessä sijaitseva riippusilta oli kiva leikkipaikka ja siellä käytiin monesti ”keinumassa” lapsena. Varsinkin pyörällä ajo tutisevan sillan yli vaati tarkkuutta ja oli jännittävää. Tuo nykyinen silta on aivan liian vankkaa tekoa lasten leikkeihin. 🙂
Kytö
Kytö on paikka lapsuudenkotini lähellä Ypyänojan takana. Siellä oli mahtavat marjamaastot, seikkalumetsät, tervahauta, peltoja ja minkkejä. Yhdistetään tuohon vielä polkupyörä, pikkueväät ja kavereita tai sisaruksia, aina oli hauskaa ja tekemistä. Sellainen oli lapsuuteni seikkailupuisto, eikä tarvinnut maksaa itseään kipeäksi rakennetusta temppuradasta.
Meillä oli tapana käydä isämme kanssa lähes joka sunnuntaiaamu seikkailemassa Kytöllä. Silloin kävimme katsomassa minkkejä, mutta meillä oli ehdoton kielto mennä liian lähelle tarhoja ja sinne ei koskaan saanut mennä ilman isää, ettemme vaan häiritse minkkejä. Paikoitellen Kannusta kiertäessä vielä voi tuntea nenässään tutun tuoksahduksen, joka leijuu minkkitarhoista. Ei muuten ole kovin mairea haju. 😀
Juna tuo ja vie
Rautatieasema oli sikäli merkityksellinen paikka minulle, että olen muuttanut Kannuksesta pois heti peruskoulun päätyttyä ja juna oli kulkupeli millä kuljin opiskelupaikkakunnalta kotiin. Kannuksessa pysähtyy suurin osa etelästä pohjoiseen kulkevista junista eli varsin loistavat kulkeyhteydet maailmalle.
Koulut
Koulun aloitus oli minulle henkilökohtaisesti aivan katastrofaalinen, koska olin niin ujo ja varsinaisesti yhtään tuttua ei ollut samalla luokalla. Ensimmäisenä päivänä opettaja oli keksinyt hyvän idean. Jokainen meni vuorollaan opettajan pöydän alle piiloon ja nousi sieltä esiin ja esitteli itsensä. Aloitettiin tietenkin aakkosjärjestyksessä ja minä oli aina joka paikassa sukunimen mukaan ensimmäisenä. Muistan, että jähmetyin pöydän alle ja opettaja joutui kiskomaan minut esille. Sitä en enää muista sanoinko lopulta mitään, mutta epäilen. Kyllä aikuisena on monet kerrat naurettu asialle ja kukaan ei oikeastaan usko, että olen ollut piinaavan ujo ja hiljainen. 🙂
Monitoimitalolla eli Monarilla on ollut sota-aikana sotavankisairaala. Pieninä koululaisina pohdiskeltiin monenlaisia juttuja ja koulun kellari oli varsinkin mielenkiintomme kohde. Se oli kiellettyä aluetta ja muistini mukaan se oli tyhjillään, mutta kyllä siellä aina käytiin salaa pelkäämässä. Kai sitä kaikesta ujoudesta huolimatta on ollut melkoisen runsas mielikuvitus.
Kirkko keskellä kylää
Kannuksen kirkko hallitsee maisemaa mäen päällä keskellä keskustaa. Tämä kirkko on rakennettu 1817 Heikki Kuorikosken johdolla, mutta samalla paikalla on tiettävästi ollut kirkko jo 1670-luvulta. Kannus paloi vuonna 1934 ja suurin osa keskustan alueesta tuhoutui palossa, mutta kirkko ja pappila säilyivät.
Kirkkopihalla on sotiemme sankarihaudat ja muistomerkki. Joka haudalla on kauniit kukat ja muutenkin koko piha on todella hyvin hoidettu.
Vanha hautasmaa
Kannuksen vanha hautausmaa oli koulumatkan varrella ja siellä käytiin joskus lueskelemassa hautakiviä ja pelkäämässä kummituksia. Eihän siellä oikeasti mitään kummallista ollut ja ei edes montaa hautaa, mutta lapsen mielikuvituksella varustettuna sieltä sai jännitystä elämään. 🙂 Lisäjännitystä sai myös siitä, että sinne on haudattu venäläisiä sotavankeja, jotka ovat kuolleet Kannuksessa sotasairaalassa.
Pouttu
Pouttu on Kannuksessa 1938 perustettu liha-alan yritys ja suurimpia työnantajia paikkakunnalla. Myös tämä paikka oli jokapäiväisellä koulureitilläni ja Pouttu antoikin leivän pöytäämme, sillä isäni työskenteli Poutulla 25 vuotta, kunnes jäi eläkkeelle.
Silloin Pouttu oli vielä perustajasuvun omistuksessa, mutta on sittemmin myyty ja nykyinen omistaja on virolainen Maag Grupp.
Monesti koulun jälkeen tie vei konttorille katsomaan josko isä olisi paikalla ja jos oikein hyvä tuuri kävi, saattoi päästä isän mukana henkilökunnan ruokalaan munkkikahville. Muutenkin kävimme kurkkimassa, että näkyykö sikoja ja lehmiä, joita ollaan tuomassa teuraaksi. Nykyisin säännökset taitavat olla niin tiukkoja, että tällainen huvi on kielletty.
Se on nykypäivään verrattuna aika huvittavaa, että tunsin kaikki isäni työkaverit nimeltä ja monien koko perhe oli tuttu. Oikeastaan oli olemassa sellainen Pouttu-yhteisö, oli lasketteluretkiä työntekijöille perheineen ja joka viikko käytiin Poutun vuorolla isän mukana pelaamassa sulkapalloa.
Lehmät
Viimeisempänä, muttei vähäisimpinä, täytyy mainita lehmät. Kotini oli muutaman kilometrin päässä keskustasta, joten asuin täysin maalla Kannuksen mittapuulla ja lehmiä oli joka puolelle lähistöllä ja vähän kauempana kavereiden kotona. Siihen aikaan vielä sai navetassa käydä, eikä tarvinnut olla kuin omistajalta lupa.
Monet kerrat olen ollut laskemassa lehmiä kesälaitumelle, katsomassa poikimista ja auttamassa pikkuaskareissa navetassa. Mukavinta oli kumminkin kaverin luona, kun sain hoitaa omaa suosikkilehmää ja parressa jopa kiivetä uljaan lehmäratsun selkään.
Kaikista meidän puuhasteluista lehmät eivät aina tykänneet, esim. pyörällä ajelu lehmihaassa jostain syystä ärsytti lehmiä suunnattomasti ja ne alkoivat hyppelemään ympärillä.
Tällainen paikka oli minun lapsuuteni Kannus. Paljon kivoja paikkoja ja muistoja, mutta kuvat kertovat maisemista enemmän kuin tuhat sanaa.
Koitelinkoski on on yksi nykyisen Oulun alueen kauneimpia paikkoja. Koiteli sijaitsee Kiimingissä, joka on yksi Kiiminkijoen koskista. Koiteli tai Koitelinkoski, kummallakin nimellä kuulee kutsuttavan, on upea retkeilyalue, jossa on lyhyitä luontopolkuja, useita nuotiopaikkoa rantamaisemissa, riippusiltoja koskien yli ja ennenkaikkea mahtava luonto ja maisemat.
Alueelta löytyy WC, leikkipuisto, seitsemän nuotiopaikkaa ja kahvio Tunnelmatupa. Polttopuita on käytettävissä ja ne haetaan parkkipaikan vieressä olevasta vajasta. Koitelissa järjestetään monenlaisia tapahtumia ja yksi isoimmista taitaa olla elokuussa järjestettävä Koiteli Elää -festivaali.
Go Arctic! järjestää Koitelissa mm. koskenlaskua ja koskiuintia. Aiemmin Koiteli Residenssissä on ollut majoituspalveluja, mutta tämän hetken todellista tilannetta en tiedä, sillä heidän nettisivunsa eivät toimineet.
Tulva-aikaan tulee monesti käytyä Koitelissa kuvaamassa voimakkaasti virtaavia koskia, mutta harvemmin keskellä kesää. Nyt tuli lähdettyä Kalevan uutisoinnin ansiosta katsomaan, miltä näyttää kuivahko Kiiminkijoki. Kuuman ja sateettoman kesän myötä jokiuomassa pääsee hyppelemään kiveltä toiselle lähes koko joen yli kastelematta varpaita laisinkaan. Monet muut olivat tulleet saman harrastuksen pariin ja osa kahlaili liukkaassa kivikossa.
Lapsena olin Yli-Iin Maalismaassa serkkulassa joka kesä lomalla ja siellä ihan parasta kesätekemistä oli leikkiä Iijoen kivikoilla. Varmaan, jos aikuiset olisivat tiennet kaikista puuhista, niin satikutia olisi saattanut tulla. Näiden ihanien kesämuistojen siivittämänä sain tytöt kaveriksi ja lähdimme nauttimaan kuumasta kesäyöstä. Kymmenen jälkeen illalla lämpötila oli vielä hellelukemissa.
Lisää nostalgiapostauksia tulossa. Seuraavaksi luvassa maalaiskaupunki-idyllia Kannuksesta. 😀
Nallikari on kotikaupunkini ylpeys, joka sijaitsee Oulun Hietasaaressa. Meiltä on matkaa sinne vain viisi kilometriä. Ehkäpä juuri sen läheisyyden vuoksi meillä ei tule käytyä siellä kuin kerran kesässä ja lapsetkaan eivät ole koskaan välittäneet meressä uimisesta.
Nallikari on etenkin norjalaisten hehkuttama paikka ja muutkin ulkomaalaiset turistit ovat löytäneet paikan hyvin. Alueella sijaitsee neljällä tähdellä merkitty Nallikarin lomakylä eli sieltä löytyy niin mökkejä kuin paikkoja karavaanareille.
Omat kokemukset varsinaisesta leirintäalueesta liittyvät lähinnä Kalevan uutisointiin, aidan yli kurkkimiseen ja lapsuuden muistoihin eli viimeisen käyntikerran jälkeen muutoksia on tapahtunut runsaasti. Toki monesti olemme leikitelleet ajatuksella, että tekisimme viikonloppumatkan asuntovaunulla Nallikariin, mutta ei se oikein houkuttele maksaa kotinurkilla oleilusta.
Muutaman vuoden aikajaksolla leirimökkejä on uusittu ja rakennettu alueelle lisää, mutta paras muutos on ollut uimarantaan kohdistunut siistiminen ja maisemointi. Kyllä sitä nyt kehtaa esitellä turisteille ja oululaisten köllötellä rannalla. 👍
Yksi parannusehdotus tosin olisi Oulun kaupungille, rannalle kannattaisi rakentaa käytäviä helpottamaan lapsiperheiden kesäeloa. Oli nimittäin aika tuskaista kiskoa Emmaljungia rantaan ja varmasti tätä muutosta kiittelisivät myös liikuntaesteiset. Käytävien rakentamisesta hyvä esimerkki löytyy vaikkapa Kalajoen hiekkarannoilta
Tekemistä rantaloman lisäksi Hietasaaressa löytyy mm:
– Beach Volley -kentät
– Minigolf
– Mahtava leikkipuisto lapsille
– Kuntoiloijoille muutama väline rannan tuntumassa
Kävellen tai pyörällä matkaa Oulun torin laitaan kertyy lyhyimmillään 3,5 km, mutta vaihtoehtoisia kauniita reittejä löytyy vaikkapa Tuiran siltoja ja rantoja kulkien. Uudehko Valkean ostoskeskus ja muut kaupat siis ihan lyhyen matkan päässä.
Eräänä iltana sain suostuteltua perheeni mukaan kuvausreissulleni ja tyttäret uimaan meressä. Meidän perheen uintireisssut ovat koko hellejakson ajan sijoittuneet iltayöhön, johtuen meidän kodin kuumuudesta. Uinnin jälkeen on helpompi nukkua, kun koko kroppa on viilentynyt. Tyttärien tuomio rannalle oli vähän tyly, mutta kyllä minä edelleen suosittelen sitä tutustumisen arvoisena paikkana. Tytöt haluavat jatkaa uintia mieluummin Valkiaisjärvellä ja ehkä täytyy esitellä sekin ranta teille joku kerta.
Vielä on luvattu loppuviikoksi muutama hellepäivä, ei muuta kuin rannalle nauttimaan kesästä. Ainakin he, ketkä haluavat aurinkoa palvoa, minä hiivin liikkeelle taas auringonlaskun aikaan. 🙂
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.