Päivä Limingan eläinpuistossa

Kukka- ja Eläinpuisto Escurial

Päätimme lasten kanssa juhlistaa koulujen alkamista vierailulla eläintarhaan. Meillä oli kaksi vaihtoehtoa: Ranuan eläintarha ja Limingan Escurial. Tällä kertaa voiton vei Escurial siksi, että matkaa kotipihasta kohteeseen on vain 40 minuuttia, huokeampi hinta ja puiston erilaisuus.

Kukka- ja eläinpuisto Escurial

Ranualla ollaan turistikohteessa, mutta Escurialissa ollaan lomalla. 🙂  Minun mielestäni se kiteyttää näiden kahden paikan eron hienosti. Ei sillä, olemme kyllä menossa Ranualle turistiksi ja ihan kiva paikka se on.

Tervetuloa Escurialiin!

Olemme käyneet vuosien varrella useamman kerran Escurialissa ja aina siellä riittää katseltavaa ja huomaa jotain uutta. Hinta yhden aikuisen ja kolmen lapsen sisäänpääsylipuille oli 26 euroa, alle 3-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi.

Aukioloajat ja hinnasto

Oulusta saapuessa puistoon on opasteet 8-tieltä Ylivieskan suuntaan ja perille on helppo löytää. Viimeinen kilometri on soratietä.

Tallin päätyseinässä

Escurialissa on paljon muutakin nähtävää kuin eläimiä. Kukka-, pensas- ja puuistutuksia on runsaasti koko puiston alueella ja mitä erilaisempia koristeita ja rakennuksia. Istumapaikkoja puistosta löytyy vaikka kuinka paljon, samoin kuin nuotiointi mahdollisuuksia.

Sanitalli ja edessä pöytäryhmiä istuskeluun kukkaloiston keskellä.
Kukkasia on runsaasti joka puolella.

Tämänkertainen esittelypostaus koostuu kuvista, jotka olen räpsinyt sen reitin varrelta, jonka lapset edelläni kulki. Matka oli mutkainen ja väistämättä oli paluu yhä uudestaan ja uudestaan papukaijojen luokse, joista yksi raakkui lasten iloksi: -Päivää päivää! ja teki milloin mitäkin temppuja. Reissusta on nyt vajaa viikko ja meillä edelleenkin leikitään 1,5-vuotiaan kanssa papukaijaa. 🙂

Eläimet

Escurialissa eläimet ovat aika tavallisia, mutta esimerkiksi kanoista ja kukoista rotujen kirjo on laaja. Harvinaisempia eläimimiä ovat laamat, alpakat, emut ja erilaiset lintulajit. Kaiken kaikkiaan eri lajeja on yli 50. Kaikki eläimet olivat helposti nähtävillä, ei tarvinnut harmitella lähtiessä, että en nähnyt sitä, enkä sitä, enkä sitäkään eläintä. Toki, kun päivä oli kohtuullisen lämmin, monet eläimet levähtelivät, mutta ne eivät olleet piilossa.

Itseoikeutetusti ensimmäisenä esittelyyn papukaijat Eepu ja Kaija. Saattaa kyllä olla sama lintu joka kuvassa.
Sinikelta-arat Vappu ja Allu. Kuvassa oleva lintu nakutteli kovasti ja oli äreän oloinen luonteeltaan. Näitä veijareita jaksaa seurata pidempäänkin.
Neitokakadu. Papukaijoja ja undulaatteja oli kahdessa eri Lintulassa.

Hyvin oli eri lajien kohdalle laitettu varoituskylttejä. Kannattaa neuvoa lapsiaan ja uskoa kylttejä. Meidän lapset tosin on luonteeltaan muutenkin hyvin varovaisia, vaikka rakastavat erilaisia eläimiä.

Motiska-aasi on kova kiljumaan. Uskomattoman hurja ja hieno ääni.
Tämän aasin nimeä en tiedä.
Eri rotuja, isossa kuvassa jättikoch, joka on kyllä vaikuttava näky.
Kalkkuna on niin ruma, että hieno. Luonnekuvia. 🙂
Kalkkunoiden ohella nämä emut ovat upeita ilmestyksiä.
Valkoista ja mustaa. Ankka ja mustajoutsen.
Pienet ankanpoikaset ovat hauskoja venytteleviä karvapalleroita.
Skånenhanhet saattavat olla äkäisiä, vaikka näyttivät keskittyvän lähinnä itsensä sukimiseen.
Myskisorsilla on upea väritys.
Pikkukilit ja heidän oma leikkipuistonsa.
Ota kuva, minä kyllä poseeraan.
Varsin utelias vuohi.
Lampaat ovat ihanan pehmeitä siliteltäviä.
Alpakat Darius ja Dante.
Uuno-herra tykkäsi tulla lähelle kuvattavaksi.
Minipossut osaavaat ottaa rennnosti.
Kannuskilpikonna Kiia, nelivarvaskonnat ja leopardikonna.
Nyt on ruokatunti.
Ylämaankarjaa. Varsin vaikuttavat sarvet näillä, mutta ovat lempeän oloisia jättiläisiä.
Kaksikon nimet ovat Farpu ja Fiiu.

Linnakahvila ja kioski

Artikkelikuvassa näkyvä valkoinen rakennus on alueella toimiva Linnakahvila, johon kannattaa käydä tutustumassa, vaikkei kahvihammasta erityisemmin kolottaisikaan. Sisällä löytyy taidetta ja monenlaisia koriste-esineitä ja upea tunnelma. Kahvilassa myydään jäätelöä, pikkupurtavaa kahvin tai mehun lisukkeeksi ja lisäksi myynnissä on matkamuistoja Escurialista.

Linnakahvilasta muutama herkkupala.

Kioski on lipunmyynnin yhteydessä ja siellä näytti olevan myynnissä  eläinaiheisia koriste-esineitä ja muita pieniä matkamuistoja.

Maisemia ja levähdyspaikkoja

Kuten jo aiemmin mainitisin, Escurialista löytyy paljon hyviä levähdyspaikkoja ja monissa paikoissa on mahdollista nuotioida. Löytyy sisä- ja ulkotiloja, lammenrantapaikkoja ja metsäpaikkoja, varaa on valita oman mieltymyksen mukaan. Läheskään joka paikkaa en voi tähän kuvata, mutta muutamia kuvia laita.

Saapuuko tästä portista satumetsään?
Ison puun varjossa on lämpimänä päivänä mukava hetken istahtaa ja katsella ympärilleen.
Rantamaisema. Tämä paikka on auringon nauttiville oivallinen evästelypaikka.
Syrjässä ja niin kauniilla paikalla. Löytyy alueen lähes perimmäisestä nurkasta.
Mennään jo seuraavaan paikkaan.
Lampikierroksella maisemia ihastellessa.

Maitolaituri ja tonkat. Joka puolella minne katsoo, löytyy jotain nähtävää.
Vanhat kärryt.

Kasvihuone

Escurialissa on oma kasvihuone, jossa kasvatetaan kukkia alueen omaan käyttöön, mutta myös myyntiin. Kukkien myynti oli tältä kesältä jo loppunut, mutta kerran olemme vierailleet alkukesästä ja ostaneet kesäkukat täältä.

Kukkia ja patsaita.

Majoittuminen

Alueella on mahdollista majoittua erilaisissa mökeissä ja rakennuksissa. Majoitushintaan 30 euroa / henkilö kuuluu pääsymaksu alueelle, liinavaatteet ja suihku. Escurialin kotivuilta näkyy kuvat majoituspaikoista.

Yksi yöpymispaikosta on kuvassa näkyvä Unitynnyri.

Päivä oli upea ja täynnä elämyksiä lapsille ja kuvista päätellen myös äiti viihtyi. Suosittelen tätä paikka lapsiperheille ja kenelle tahansa, joka on kiinnostunut eläimistä ja muista kuvaamistani paikoista. Mukava ja helppo käyntikohde.  🙂

Seuraava matkakohde on vielä päättämättä, mutta kovasti polttelis päästä viikonlopuksi asuntovaunulla reissunpäälle. 🙂

Johanna

Kannus – Onni joen rannalla

Lapsuuden maisemissa

Olen syntynyt ja kasvanut varsin pienessä maalaiskaupungissa Keski-Pohjanmaalla Kannuksessa. Joskus kun ihmiset ovat kysyneet, missä Kannus on, olen kertonut sen löytyvän Eskolan ja Ullavan välistä. 🙂  Muistini mukaan Kannuksessa asui nurouusvuosieni aikaan reilut 6200 asukasta ja nyt virallisten tietojen mukaan asukkaita on n. 5500.

Liikenneympyryssä Kannustalon pienoismalleja. Kannustalo on merkittävä työnantaja Kannuksessa.

Ensimmäisenä täytyy kertoa artikkelin nimestä, että se on Kannuksen kaupungin vanha slogan, ehkäpä 90-luvun alkupuolelta. Jostain syystä se taas putkahti mieleeni ja ajattelin lainata sitä  tähän artikkeliin. 🙂

Kannuksen merkittävin vesistö on Lestijoki.

Kannuksen merkittävin vesistö on Lestijoki ja eipä siellä paljon muuta sitten olekaan. Keskustasta kauempana, noin 25 kilometrin päässä on ihana hiekkapohjainen Hietajärvi tai ainakin ennen muinoin oli ihana paikka. Se oli harvinaista herkkua, kun sinne pääsi lapsena uimaan. Muuten uimapaikka oli kotoani viiden kilometrin päässä Korpelan voimalaitoksen päällä eli kannuslaisittain Pajolla. 🙂

Pajolla oli meidän uimapaikka lapsena eli Korpelan pato.
Se oli jyrkästi kielletty, mutta osa porukasta sukelteli tämän mökin katolta.
Tämä oli aina yhtä jännittävä paikka käydä tutkimassa maastoa.

Varsinkin serkkupojat olivat innokkaita sukeltajia tuon punaisen pikkumökin katolta. Se oli kyllä kiellettyä puuhaa, sillä ainakin tarinoiden ja pelottelujen mukaan alla oli 20 metriä vettä, jonka seassa saattoi olla ties mitä rautaromua ja uppotukkeja. Ja kuten kuvasta näkyy, mökin toisella puolelle olisi ollut melkoinen sukellus.

Pajon alajuoksu kivikkoineen.
Vanha silta pajolla Lestijoen ylitse.

Nykyään Kannuksessa ei asu yhtään sukulaistani ja kaikki lapsuus- ja nuoruusvuosien parhaat kaverit ovat muuttaneet muualle, joten siellä ei tule kovin usein käytyä. Nyt tuli kutsu naapurikuntaan rippijuhliin ja päätimme yöpyä Kannuksessa Kitinkankaalla parkkipaikalla. Olemme yöpyneet vuosien varrella siellä muutaman kerran ja lapset ovat ihastuneet Kannuksen urheilukenttään ja mieheni frisbeegolf-rataan.

Sillalta pajolle

Tästä lähti idea nostalgiapostaukseen Kannuksesta ja niinpä lähdin ajelemaan kameran kanssa ympäri Kannusta ja kuvaamaan minulle lapsuudesta merkityksellisiä paikkoja. Toki ihan kaikkia paikkoja ei ehtinyt rajallisen ajan vuoksi kuvaamaan ja ajomatkaakin olisi kertynyt melkoisen paljon kaikkine mutkineen.

Entistä kotitaloani olisin luonnollisesti halunnut käydä katsomassa, mutta en tiedä ketä siellä asuu, niin en kehdannut mennä ovikelloa pimpottelemaan. Ehkä joku kerta vielä täytyy se tehdä. Ohi ajaessa näkyi kaikki isäni rakentamat tutut rakennukset, vain kasvillisuus on kasvanut järkyttävän paljon joka puolella.

Rännipolku

Voi Kannus ja kannuslaiset mihin kuntoon olette päästäneet uittoränniin tehdyn upean Rännipolun. Muistan kun sitä tehtiin ja siitä oli jotain juttuja lehdessä, mutta nyt paikat on päästetty rapistumaan. Vielä siellä uskalsi kulkea polun loppupään, mutta huonon kunnon lisäksi paikat olivat myös todella epäsiistejä.

Opasteet polulle ja rannalle
Rännipolun alkupää on täysin kulkukelvoton.
Paljon kiistelty kalatie on matkan varrella Rännipolun paremmalle osuudelle.
Lapsena nämä maisemat olivat suorastaan jännittäviä.
Korpelan voima on rakennettu 1919-1921.

Kuljettavassa kunnossa oleva polku, mutta ei kauan kestä kun tästäkin menee jalka läpi.
Matkan varrella silta polun vieressä, ilmeisessti tämä on se silta joka vie kanavan yli konttorille.
Muistojen laavu. Olemme menneet mieheni kansssa kihloihin täällä kesällä -99. Tämä paikka oli silloin hyvässä kunnossa.
Nuotiopaikka on ollut joskus viihtyisä, mutta ei enää houkutellut jäämään. Tosin maisemat ovat kauniit Lestijoen rannalla.
Pieni mökki vastarannalla

Riippusilta

Heiniemessä sijaitseva riippusilta oli kiva leikkipaikka ja siellä käytiin monesti ”keinumassa” lapsena. Varsinkin pyörällä ajo tutisevan sillan yli vaati tarkkuutta ja oli jännittävää. Tuo nykyinen silta on aivan liian vankkaa tekoa lasten leikkeihin. 🙂

Riippusilta Heiniemessä, Yli-Kannuksen kyläyhdistyksen uusima 2016.
Jokimaisemaa sillalta

Kytö

Kytö on paikka lapsuudenkotini lähellä Ypyänojan takana. Siellä oli mahtavat marjamaastot, seikkalumetsät, tervahauta, peltoja ja minkkejä. Yhdistetään tuohon vielä polkupyörä, pikkueväät ja kavereita tai sisaruksia, aina oli hauskaa ja tekemistä. Sellainen oli lapsuuteni seikkailupuisto, eikä tarvinnut maksaa itseään kipeäksi rakennetusta temppuradasta.

Peltoa Kytöllä
Metsä kutsuu, mutta on liian hämärää ja myöhäistä lähteä metsään kuvamaan lasten kanssa.

Meillä oli tapana käydä isämme kanssa lähes joka sunnuntaiaamu seikkailemassa Kytöllä. Silloin kävimme katsomassa minkkejä, mutta meillä oli ehdoton kielto mennä liian lähelle tarhoja ja sinne ei koskaan saanut mennä ilman isää, ettemme vaan häiritse minkkejä. Paikoitellen Kannusta kiertäessä vielä voi tuntea nenässään tutun tuoksahduksen, joka leijuu minkkitarhoista. Ei muuten ole kovin mairea haju. 😀

Minkkitarhoista oli hyvin vähän jäljellä.

Juna tuo ja vie

Rautatieasema

Rautatieasema oli sikäli merkityksellinen paikka minulle, että olen muuttanut Kannuksesta pois heti peruskoulun päätyttyä ja juna oli kulkupeli millä kuljin opiskelupaikkakunnalta kotiin. Kannuksessa pysähtyy suurin osa etelästä pohjoiseen kulkevista junista eli varsin loistavat kulkeyhteydet maailmalle.

Asemarakennus on rapistuneen näköinen ja lipunmyynti on lopetettu kokonaan.

Koulut

Koulun aloitus oli minulle henkilökohtaisesti aivan katastrofaalinen, koska olin niin ujo ja varsinaisesti yhtään tuttua ei ollut samalla luokalla. Ensimmäisenä päivänä opettaja oli keksinyt hyvän idean. Jokainen meni vuorollaan opettajan pöydän alle piiloon ja nousi sieltä esiin ja esitteli itsensä. Aloitettiin tietenkin aakkosjärjestyksessä ja minä oli aina joka paikassa sukunimen mukaan ensimmäisenä. Muistan, että jähmetyin pöydän alle ja opettaja joutui kiskomaan minut esille. Sitä en enää muista sanoinko lopulta mitään, mutta epäilen. Kyllä aikuisena on monet kerrat naurettu asialle ja kukaan ei oikeastaan usko, että olen ollut piinaavan ujo ja hiljainen. 🙂

Monitoimitalo. Täällä olen aloittanut koulutieni, nykyään Monarilla on koulumuseo.

Monitoimitalolla eli Monarilla on ollut sota-aikana sotavankisairaala. Pieninä koululaisina pohdiskeltiin monenlaisia juttuja ja koulun kellari oli varsinkin mielenkiintomme kohde. Se oli kiellettyä aluetta ja muistini mukaan se oli tyhjillään, mutta kyllä siellä aina käytiin salaa pelkäämässä. Kai sitä kaikesta ujoudesta huolimatta on ollut melkoisen runsas mielikuvitus.

Tämän ikkunan takana Kaija-ope paukutti aakkosia päähän ekaluokalla.
Silloinen Kannuksen Yläaste, nykyään Raasakan koulu.

Kirkko keskellä kylää

Kannuksen kirkko

Kannuksen kirkko hallitsee maisemaa mäen päällä keskellä keskustaa. Tämä kirkko on rakennettu  1817 Heikki Kuorikosken johdolla, mutta samalla paikalla on tiettävästi ollut kirkko jo 1670-luvulta. Kannus paloi vuonna 1934 ja suurin osa keskustan alueesta tuhoutui palossa, mutta kirkko ja pappila säilyivät.

Kirkkopihalla on sotiemme sankarihaudat ja muistomerkki. Joka haudalla on kauniit kukat ja muutenkin koko piha on todella hyvin hoidettu.

Vihkikirkkomme syksyllä 1999. Jalat tutisten nuo portaat olivat kammottavat kulkea.

Kirkkopihalla on itsenäisyyssodan ja talvi- ja jatkosodan sankarihaudat sekä muistomerkki.

Vanha hautasmaa

Kannuksen vanha hautausmaa oli koulumatkan varrella ja siellä käytiin joskus lueskelemassa hautakiviä ja pelkäämässä kummituksia. Eihän siellä oikeasti mitään kummallista ollut ja ei edes montaa hautaa, mutta lapsen mielikuvituksella varustettuna sieltä sai jännitystä elämään. 🙂 Lisäjännitystä sai myös siitä, että sinne on haudattu venäläisiä sotavankeja, jotka ovat kuolleet Kannuksessa sotasairaalassa.

Kannuksen vanha hautausmaa
Hieno vanha hautakivi.
Veänäissotavankien muistomerkki. 185 vankia kuoli Kannuksen sotasairaalassa.

Pouttu

Pouttu on Kannuksessa 1938 perustettu liha-alan yritys ja suurimpia työnantajia paikkakunnalla. Myös tämä paikka oli jokapäiväisellä koulureitilläni ja Pouttu antoikin leivän pöytäämme, sillä isäni työskenteli Poutulla 25 vuotta, kunnes jäi eläkkeelle.

Silloin Pouttu oli vielä perustajasuvun omistuksessa, mutta on sittemmin myyty ja nykyinen omistaja on virolainen Maag Grupp.

Monesti koulun jälkeen tie vei konttorille katsomaan josko isä olisi paikalla ja jos oikein hyvä tuuri kävi, saattoi päästä isän mukana henkilökunnan ruokalaan munkkikahville. Muutenkin kävimme kurkkimassa, että näkyykö sikoja ja lehmiä, joita ollaan tuomassa teuraaksi. Nykyisin säännökset taitavat olla niin tiukkoja, että tällainen huvi on kielletty.

Se on nykypäivään verrattuna aika huvittavaa, että tunsin kaikki isäni työkaverit nimeltä ja monien koko perhe oli tuttu. Oikeastaan oli olemassa sellainen Pouttu-yhteisö, oli lasketteluretkiä työntekijöille perheineen ja  joka viikko käytiin Poutun vuorolla isän mukana pelaamassa sulkapalloa.

Ennen tässä sijaitsi Ellin kauppa, sitten Hennukka, molemmat olivat ruokakuppoja ja karkkipäivän kauppoja. Nykyään siinä on 2018 avattu Kannuksen lihakauppa.

Lehmät

Lehmä on ollut suosikkieläimeni jo lapsuudessa.

Viimeisempänä, muttei vähäisimpinä, täytyy mainita lehmät. Kotini oli muutaman kilometrin päässä keskustasta, joten asuin täysin maalla Kannuksen mittapuulla ja lehmiä oli joka puolelle lähistöllä ja vähän kauempana kavereiden kotona. Siihen aikaan vielä sai navetassa käydä, eikä tarvinnut olla kuin omistajalta lupa.

Mallikaunotar

Monet kerrat olen ollut laskemassa lehmiä kesälaitumelle, katsomassa poikimista ja auttamassa pikkuaskareissa navetassa. Mukavinta oli kumminkin kaverin luona, kun sain hoitaa omaa suosikkilehmää ja parressa jopa kiivetä uljaan lehmäratsun selkään.

Kaikista meidän puuhasteluista lehmät eivät aina tykänneet, esim. pyörällä ajelu lehmihaassa jostain syystä ärsytti lehmiä suunnattomasti ja ne alkoivat hyppelemään ympärillä.

Maaseutuidylliä, mutta nämä eivät suostuneet naamaansa näyttämään.

Tällainen paikka oli minun lapsuuteni Kannus. Paljon kivoja paikkoja ja muistoja, mutta kuvat kertovat maisemista enemmän kuin tuhat sanaa.

Heissan Kannus, joku päivä taas tavataan! 🙂

Johanna

Koitelinkoski – kivikkohyppelyä Kiiminkijoella

Koitelinkoski

Koitelinkoski on on yksi nykyisen Oulun alueen kauneimpia paikkoja. Koiteli sijaitsee Kiimingissä, joka on yksi Kiiminkijoen koskista. Koiteli tai Koitelinkoski, kummallakin nimellä kuulee kutsuttavan, on upea retkeilyalue, jossa on lyhyitä luontopolkuja, useita nuotiopaikkoa rantamaisemissa, riippusiltoja koskien yli ja ennenkaikkea mahtava luonto ja maisemat.

Paikat Koitelissa on merkitty hyvin.

Alueelta löytyy WC, leikkipuisto, seitsemän nuotiopaikkaa ja kahvio Tunnelmatupa. Polttopuita on käytettävissä ja ne haetaan parkkipaikan vieressä olevasta vajasta. Koitelissa järjestetään monenlaisia tapahtumia ja yksi isoimmista taitaa olla elokuussa järjestettävä Koiteli Elää -festivaali.

Go Arctic! järjestää Koitelissa mm. koskenlaskua ja koskiuintia. Aiemmin Koiteli Residenssissä on ollut majoituspalveluja, mutta tämän hetken todellista tilannetta en tiedä, sillä heidän nettisivunsa eivät toimineet.

Riippusilta parkkipaikalta isoimpaan saaren eli Sahasaareen.

Tulva-aikaan tulee monesti käytyä Koitelissa kuvaamassa voimakkaasti virtaavia koskia, mutta harvemmin keskellä kesää. Nyt tuli lähdettyä Kalevan uutisoinnin ansiosta katsomaan, miltä näyttää kuivahko Kiiminkijoki. Kuuman ja sateettoman kesän myötä jokiuomassa pääsee hyppelemään kiveltä toiselle lähes koko joen yli kastelematta varpaita laisinkaan. Monet muut olivat tulleet saman harrastuksen pariin ja osa kahlaili liukkaassa kivikossa.

Sillalta toiselle

Lapsena olin Yli-Iin Maalismaassa serkkulassa joka kesä lomalla ja siellä ihan parasta kesätekemistä oli leikkiä Iijoen kivikoilla. Varmaan, jos aikuiset olisivat tiennet kaikista puuhista, niin satikutia olisi saattanut tulla. Näiden ihanien kesämuistojen siivittämänä sain tytöt kaveriksi ja lähdimme nauttimaan kuumasta kesäyöstä. Kymmenen jälkeen illalla lämpötila oli vielä hellelukemissa.

Tunnelmatupa Sahasaaressa ja esteetön Vonkamiehenpolku
Sahasaaresta lähtevä esteetön polku.
Kahvio Tunnelmatupa
Sahasaaren jälkeen toinen uoma.
Ja uomaa toiseen suuntaan.
Varsinaiset kivikot joilla hyppelimme.
Kyllä siitä pääsee!
Kuivin jaloin pääsi tännekin kiertelemään.
Menisinkö vai en…?

Pieniä ovat kosket hellekesänä.

Kivikasoja kasattuna jokiuomaan.
Maisemat lumoaa ja ihmisiä oli melko paljon myöhäisesta ajankohdasta huolimatta.
Pikkuhiljaa aurinko mailleen vaipuu.

Osa poluista on kapeampia ja juurakkoisempia, mutta kyllä tästäkin halutessaan pääsee lastenrattailla.
Rakennettuja polkuja. Jonkinverran askelmia paikoitellen.
Levähdyspaikka, ei tulta kiitos!
Maisemaa sillan alta.

Rakkauslukkoja Sahasaareen johtavalla sillalla. Ja nämä eivät ole minun lukkoja, vain hienojen kuvien takia räpsäisty. 🙂
Jos mahdollista, täytyy ottaa vähintään yksi kuva männnyn käkkyräisistä oksista.

Lisää nostalgiapostauksia tulossa. Seuraavaksi luvassa maalaiskaupunki-idyllia Kannuksesta. 😀

Johanna

Nallikari – kesäisen Oulun keidas

 


Nallikari on kotikaupunkini ylpeys, joka sijaitsee Oulun Hietasaaressa. Meiltä on matkaa sinne vain viisi kilometriä. Ehkäpä juuri sen läheisyyden vuoksi meillä ei tule käytyä siellä kuin kerran kesässä ja lapsetkaan eivät ole koskaan välittäneet  meressä uimisesta.

Nallikari
Nallikarin uimarantaa

Nallikari on etenkin norjalaisten hehkuttama paikka ja muutkin  ulkomaalaiset turistit ovat löytäneet paikan hyvin. Alueella sijaitsee neljällä tähdellä merkitty Nallikarin lomakylä eli sieltä löytyy niin mökkejä kuin  paikkoja karavaanareille.

Omat kokemukset varsinaisesta leirintäalueesta liittyvät lähinnä Kalevan uutisointiin, aidan yli kurkkimiseen ja lapsuuden muistoihin eli viimeisen käyntikerran jälkeen muutoksia on tapahtunut runsaasti. Toki monesti olemme leikitelleet ajatuksella, että tekisimme viikonloppumatkan asuntovaunulla Nallikariin, mutta ei se oikein houkuttele maksaa kotinurkilla oleilusta.

Muutaman vuoden aikajaksolla leirimökkejä on uusittu ja rakennettu alueelle lisää, mutta paras muutos on ollut uimarantaan kohdistunut siistiminen ja maisemointi. Kyllä sitä nyt kehtaa esitellä turisteille ja oululaisten köllötellä rannalla. 👍

Hiekkarantaa

Yksi parannusehdotus tosin olisi Oulun kaupungille, rannalle kannattaisi rakentaa käytäviä helpottamaan lapsiperheiden kesäeloa. Oli nimittäin aika tuskaista kiskoa Emmaljungia rantaan ja varmasti tätä muutosta kiittelisivät myös liikuntaesteiset. Käytävien rakentamisesta hyvä esimerkki löytyy vaikkapa Kalajoen hiekkarannoilta

Tekemistä rantaloman lisäksi Hietasaaressa löytyy mm:

– Beach Volley -kentät

– Minigolf

– Mahtava leikkipuisto lapsille

– Kuntoiloijoille muutama väline rannan tuntumassa

Vauhtipuisto (auki koululaisten kesälomien aikana)

Ravintola Nallikari

Ravintola Nallikari Lomakylän läheisyydessä.

– Nallikarin majakka, jossa kesäisin kahvila

Nallikarin Majakka

Kylpylähotelli Eden

Rantaa ja taustalla Kylpylähotelli Eden.

Nallisport

Hietasaaren ponipiha

Kävellen tai pyörällä matkaa Oulun torin laitaan kertyy lyhyimmillään 3,5 km, mutta vaihtoehtoisia kauniita reittejä löytyy vaikkapa Tuiran siltoja ja rantoja kulkien. Uudehko Valkean ostoskeskus ja muut kaupat siis ihan lyhyen matkan päässä.

Eräänä iltana sain suostuteltua perheeni mukaan kuvausreissulleni ja tyttäret uimaan meressä. Meidän perheen uintireisssut ovat koko hellejakson ajan sijoittuneet iltayöhön, johtuen meidän kodin kuumuudesta. Uinnin jälkeen on helpompi nukkua, kun koko kroppa on viilentynyt.  Tyttärien tuomio rannalle oli vähän tyly, mutta kyllä minä edelleen suosittelen sitä tutustumisen arvoisena paikkana. Tytöt haluavat jatkaa uintia mieluummin Valkiaisjärvellä ja ehkä täytyy esitellä sekin ranta  teille joku kerta.

Uimakopit

Yöaikaan ei näkyvnyt kopilla uinninvalvojaa.
Majakalle johtaa hyvä reitti vaikka pyöräillen.
Turvallista – lämpimänä kesäyönä poliisit näyttäytyivät paikalla useamman kerran.
Hetkeksi kannattaa istahtaa aloilleen ja ihastella maisemia.
Laivaväylä kulkee Nallikarin edustalla.
Valoja ja varjoja. Tunnelmallisia kuvia maisemavalaistuksen avulla.
Jostain kumman syystä jäätelökioski oli kiinni jo ennen puolta yötä. 🙂
Valopalloja hiekalla.
Kuvaaja. Näyttää olevan tukka pystyssä, lommo takaraivossa ja naula ranteessa. 🙂
Perhepotretti, pikku-ukko kärryissään näkyy vähän huonosti.
Suomen kesä on vaan niin kaunis!

Vielä on luvattu loppuviikoksi muutama hellepäivä, ei muuta kuin rannalle nauttimaan kesästä. Ainakin he, ketkä haluavat aurinkoa palvoa, minä hiivin liikkeelle taas auringonlaskun aikaan. 🙂

Johanna