Mummon pitäjässä

Pihtiputtaalla

Vihdoin ja viimein toteutui tämä reissuja Pihtiputaalle, mummojen luvattuun maahan. Varmaan monet ovat kuulleet puhuttavan Pihtiputaan mummosta, mutta itsekään en tiennyt mistä tämä sanonta johtaa juurensa, joten asiaa täytyi hieman selvitellä ja paikata yksi suuri aukko yleissivistyksessä.

Termin keksijäksi mainitaan Tampereen yliopiston lehtimiestyön opettaja Aarne Liuhala, joka on 60-luvulla opettanut, että pitää kirjoittaa sillä tasolla, että keskiverto lukija ymmärtää sisällön eli mummo Pihtiputaaltakin.

Pihtiputaan mummon ihastuttava mökki on Niemenharjun matkailukeskuksen alueella. Tästä linkistä lisää tietoa ja historiaa.

Olimme yhden yön hotellihuoneessa Niemenharjun matkailukeskuksessa, joka on uusi, upea kokonaisuus, josta löytyy taukopaikka, hotelli, leirintäalue ja mökkejä. Hotelli on todella siisti ja ensimmäisenä minulla kiinnittyi huomio siihen, että huoneessa ei ollut valkoisia lakanoita. Kahden hengen huoneen hinta on 95 euroa, johon kuuluu aamiainen ja huoneeseen sai matkasängyn ja potan samaan hintaan. Lisäksi on mahdollista saunoa yleisessä saunassa.

Puutteet, jotka olisi mielestäni helppo korjat, hotellissa olivat tason puuttuminen kylpyhuoneessa ja pieni jääkaappi olisi ollut kiva.

Kyllä tässä huoneessa kelpasi nukkua yön. Yksi miinuspiste siitä, että kylpyhuoneessa ei ollut laskutasoa tavaroille.

Tämä kokonaisuus on valittu vuoden 2017 maailman kauneimmaksi liikenneasemaksi.

Lauantaina ruokalistalla Putaan pizzeriasta nelostien suurimmat pizzat. Erittäin siisti ruokapaikka, upeat leikkitilat lapsille ja valtavat känkyt. (Känkky eli pitsa.)

Pihtiputaan kirkko ja sen ympäristö Pyhäinpäivän valaistuksessa.

Autio leirintäalue

Syy, minkä takia olen halunnut Pihtiputaalle ja maininnut siitä useamman kerran, on Niemenharjun alueen vanhat, tyhjillään olevat leirintäalueen rakennukset.

Kolimajärven rantaa, ilmassa oli sankka sumu, joten maisemat näkyivät vähän heikosti.

Leirintäalue on sijainnut nelostien läheisyydessä, kauniin Kolimajärven rannalla ja siellä on edelleen pystyssä vastaanottorakennus, saunoja, pukukopit, mökkejä ja nuotiopaikka, mutta luonnollisesti käyttämättömyys näkyy ja paikat alkaa olla huonossa kunnossa ja lisäksi alue on ollut jonkin verran ilkivallan kohteena. Mitään faktatietoa en löytänyt, että kauanko rakennukset on ollut käyttämättä, mutta 2015 vuonna palokunta on harjoituspolttanut uuden hotellin paikalla olleen vanhan hotellirakennuksen ja samaisessa jutussa on mainittu muiden rakennusten olevan huonossa kunnossa.

Uuden ja vanhan leirintäalueen erottaa Niemenharjun läpi kulkeva asfalttitie. Harjun toisella puolelle on Lylylampi, jonka rannalla on uusi alue.

Uusi alue Lylylammen rannalla. Taustalla upouusi huoltorakennus, jossa todella hyvät pesutilat ja sauna. 2017 kävimm tällä leirintäalueella ja voin suositella. Valitettavasti oli aikaa ennen kuin aloitin bloggaamisen.

Alueella on monia mielenkitoisia kohteita, joiden merkitys jää salaisuudeksi. Tässä vanha portti, jossa terävät piikit.

Kuljetaanko tästä portista satumaahan vai johonkin suljettuun paikkaan? Alueella on ainakin kaksi tälläistä rinteessä olevaa porttia harjutielle noustessa. Toinen on vieläpä lukossa ja piikkilankaakin portin pylväässä. Taitaa olla portti menneisyyteen, sillä vanhat rakennukset henkivät aikaa mennyttä ja tänä päivänä niillä ei ole enää virkaa. Olisi mielenkiintoista tietää tarina tämän alueen takana, mutta netin ihmeellinen maailma ei minua auttanut asiassa. Eikä sen puoleen huoltoaseman henkilökunnastakaan ollut apua.

Aika jyrkältä näyttää lasku Lylylammelle.

Vanha kivimuuri reunustaa tietä alueelle.

Tervetuloa muinaiselle leirintäalueelle.

Kurkkasin kameran kanssa yhdestä rikkinäisestä ikkunasta sisälle.

Yhden mökin ovi oli avoinna. Yllättäen siellä oli patjat ja tyynyt ja kaikki tavarat mitä tuollaisissa leirintäalueiden pikkumökeissä ruukaa olla, eikä edes hirveän vanhan näköistä.

Erikoinen notskipaikka, mutta ei enää kovin viihtyisä.

Saunan pukuhuoneessa tuli sellainen fiilis, että onko jollakin tapana käydä täällä saunomassa.

Laituri on mitä ilmeisimmin poistettu käytöstä.

Mihin on inkkarit kadonnut kanootista? Vai mitähän tämä merkki tarkoittaa… 🙂

Maisemat ovat upeat, mutta valitettavsti tuo sumu peittää näkymää aika paljon.

Alueen päädystä lähti polku metsän läpi jonnekin. Ei muuta kuin etiäpäin.

Edestä löytyi Niemenharjun tanssilava, joka on edelleen toiminnassa.

Paluumatkalla vielä kerran portteja ihmettelemään.

Alunperin meillä oli tarkoitus käydä kesän tai alkusyksyn aikana asuntovaunureissulla Pihtiputaalla, mutta suunnitelmat muuttuivat niin kovaa vauhtia, että luulin koko reissun jäävän tältä vuodelta. Yhdistimme sitten tämän reissun ja minihäämatkan, tosin pikku-ukkoamme emme raskineet jättää pois matkasta. 🙂

Tästä reissusta on kulunut aikaa lähes kolme viikkoa ja postaus valmistuu siis reilusti myöhässä. Olen pitänyt takarajana juttujen julkaisuun kahta viikkoa ja muut matkatarinat ovatkin valmistuneet ajallaan tähän mennessä. Toki meillä on sairastettu syysflunssaa, joka on verottanut omalta osaltaan.

Olen miettinyt paljon, että mistä kirjoitan talvella. Yleensä talvi on minulla hiljaista aikaa ja reissuja alkaa löytymään vasta keväämmällä, kun aurinko paistaa korkeammalta ja keväthanget hohkaa.

Johanna

Luosto ja Pelkosenniemi

Maanantai oli viimeinen lomapäivämme Pyhällä, sillä tiistai olisi ajopäivä kotiin. Haikein mielin suunnittelimme tämän päivän ohjelmaa ja suunnitelmissa täytyi huomioida, että miehelläni oli työpäivä, joten oli yksin lasten kanssa.

Matkaseurani on kutistunut näihin kahteen innokkaaseen kulkijaan.

Teini luovutti kulkemisen suhteen ja nautti omasta seurastaan kera kännykän ja me muut lähdimme ajelulle. Ensimmäinen kohde oli Revontulikappeli, joka sijäitsee Pyhältä muutaman kilometrin Luoston suuntaan.

Kappeli vihitty käyttöön 1986 ja sen on suunnitellut arkkitehti Kari Ojala.

Revontulikappeli on tiekirkko ja avoinna joka päivä 7-22.

Kaunis puupintainen ja yksinkertainen kirkko sopii Lapin luontoon.

Alttaritauluna toimii isot ikkunat, josta avautuu maisema Soutajatunturille ja Pyhäjärvelle. Ikkunan takana on iso kelohirsiristi.

Seuraavaksi ajelimme Luostolle ja tarkoituksenamme oli käydä siellä kahvilla, mutta poika nukahti päiväunille. Kävimme siellä vain hetken katselemassa maisemia autolla ajellen. Palasimme takaisinpäin ja käännyimme ennen Pyhää kohti Pelkosenniemeä.

Pelkosenniemestä ei ollut mitään muuta tietoa kuin, että se on pieni paikka. Ehdimme ajaa lähes koko kylän läpi, kunnes tajusimme, että se oli siinä. Pysähdyin siellä ottamaan kuvan ainoasta pikaisellla silmäyksellä näkösällä olevasta nähtävyydestä eli kirkosta. Kirkot ovat yleensä arkkitehtuurisesti kauniita ja hyviä kuvauskohteita ja ne näkyvät joka paikkakunnalla kauas.

Pelkosenniemen kirkko on valmistunut 1929 ja sen on suunnitellut arkkitehti Yrjö Sadeniemi. Kirkko on säilynyt Lapin sodasta.

Jälkikäteen voisi sanoa, että olisimme voineet jättää nämä kaksi viimeisintä paikkaa käymättä ja tutustua vain kappeliin ja Pyhäjärven rantoihin. 🙂

Pyhäjärven rannalla oli veneenlaskupaikka ja pysähdyimme hetkeksi katselemaan maisemia.

Aurinko paistoi, mutta ilma oli melkoisen viileä.

Tiaislaavu

Tytärtämme jäi kaivelemaan kuukkelien vähäinen näkyvyys reissulla ja päätimme illalla mieheni töistä tultua lähteä pikapyrähdykselle Tiaislaavulle. Tiaislaavu on Pyhällä tunnettu paikka kuukkeleiden kesyydestä ja valokuvauksellisuudesta.

Muutama poro oli jälleen saapunut tuttuun paikkaan. Ilmeisesti uutta nurmea rinteessä, kun on noin luonnottoman vihreänä lokakuun lopulla.

Tiaislaavulle mennessä maisemat eivät ole niin karuja kuin Isokurussa, vaikka täälläkin paikoitellen näkyy kivisiä kuruja.

Polun kulkijat. Tiaislaavulle on kohtuullisen helppo kulke lastenvaunujen kanssa. Muutama mäki, jossa enemmälti kivenmurikoita.

Matkan varrella oli pieni porotokka käyskentelemässä metsässä.

Pyhätunturi. Isokuru erottuu kuvassa selvästi.

Kuukkelit olivat jo nälkäisinä odottamassa meitä laavulla.

Melkoisia pyrähtelijöitä ovat nämä veijarit.

Kuukkelit ovat todella nopeita liikkeissään ja tulivat heti syömään tytön kädestä, mutta pienikin epäilyttävä liikahdus tai ylimääräinen ääni ja linnut olivat pyrähtäneet läheisen männyn oksalle tarkkailemaan tilannetta.

Paluumatkalla ei enää paljon ennättynyt kuvata, sillä oli jo täysin pimeää kun pääsimme takaisin huoneistolle ja ilmakin oli pakkasen puolella. Tytär oli tyytyäväinen reissuun ja iloinen kuukkelikuvista. Tälle reissulle tuli matkaa kokonaisuudessaan 6,5 kilometriä.

Tässäpä oli viimeinen osa meidän syyslomasta Pyhällä. Mahtava reissu takana ja Lapin kaipuu kaihertelee mielessä. 🙂

Jäähyväiset Pyhälle. Kuva otettu tiistaina kotimatkalla.

Ps. Vihdoin ja viimein, Pihtipudas kutsuu seuraavana. 🙂

Kuukausi: marraskuu 2018