Kuukausi: elokuu 2019

Jälleen Haaparanta-Tornio

Meillä tuli hirvittävän pakottava tarve lähteä uudelleen Ikeaan. Tosin ihan vaan pikaiselle visiitille tällä kertaa ja aina voi asuntovaunussa valmistetun aterian siinä sivussa korvata Ikean lihapullilla. 🙂

  • Perjantaina illalla on tilaa käydä ostamassa viikonlopun herkut.
  • Illan hämärtyessä

Ja kerta meillä on oma asuntovaunu käytössä, niin miksi jättää hyvä mahdollisuus käyttämättä. Tottahan toki vaunu mukaan ja viikonlopun viettoon.

  • Vuanut ja autot mahtuvat parkkiin todella väljästi.

Tällä kertaa aioimme oikeasti viettää rentoa viikonloppua Camping Tornion leirintäalueella. Camping Tornio on melko lähellä Tornion keskustaa ja opasteet löytyvät kasitieltä perille. Leirintäalueen hintataso on aika keskiverto suomalaiselle alueelle. Tällä reissulla vanhin tyttäremme ei ollut mukana, joten maksut 2 + 2 ja sähköt, yhteenäs 60 euroa viikonloppu.

  • Päärakennus
  • Tervetuloa Camping Tornioon.

Leirintäalueella hintaan kuuluu iltasauna kkaikille yöpyjille. Mahdollista on vuokrata rantasauna kahdeksi tunniksi 15 euron hintaan ja siinä ajassa ehtii hyvin lämmittää saunan, pesuvedet ja saunoa yli tunnin. Rannassa on myös saunalautta, mutta toistaiseksi se ei ole käytössä, lupahommat kuulemma vaiheessa.

  • Pesutilat ja vessat
  • Keittorakennus
  • Uimapaikka ja saunalautta.

Alue on kaiken kaikkiaan siististi hoidettu ja siellä on mahdolliuus monenlaiseen tekemiseen: lapsille leikkipuisto, kolme tramppaa vapaassa käytössä, minigolf 4 €/henkilö tai 13€/perhe, polkuautot 8€/tunti, kanootteja, polkuveneitä ja -pyöriä on mahdollista vuokrata käyttöönsä.

  • Puisto ja minigolf
  • Saattaapi olla, että ensekesänä täällä on uima-allas….
  • Liakanjoki virtailee hiljalleen alueen ympärillä, tosin vettä oli vähän.

Leikkikentän vieressä on grillikatos, joka saattais vaatisi vähän korjausta, mutta kyllä siinä pystyi iltanuotiota pitämään. Rannalta löytyy toinen nuotiopaikka, joen törmällä on leirintäalueen laavu. Polttopuita ei tarvinnut täällä olla omasta takaa, niitä oli iso vajallinen lähes täynnä.

  • Polttopuuta riittää!

Lauantaina oli meillä harrastepäivä, tosin ihan rauhalliseen tahtiin. Tai no, pieni kilpailuvietti se aina nostaa päätään, kun miehen kanssa yhdessä pelataan. 🙂 Aloitimme minigolfilla koko perheen voimin, mutta kun lapset väsyivät peliin ja halusivat mennä leikkipuistoon, oli meidän vuoro ottaa mittaa toisistamme pelikentällä. Jääköön tulokset salaisuudeksi, mutta mukavaa oli pelata kesän ensimmäinen minigolf-peli. Pelin jälkeen vuokrasimme lapsille tunniksi polkuauton.

  • Polkuautoilijat

Sattui vielä niin somasti tälle samalla viikonlopulle, että uusin muumimuki oli ilmestynyt perjantaina ja sitä myydään vain Iittalan myymälöissä ja lisäksi joku verkkokauppa. Hyvä syy kävästä Haaparannassa Iittalalla pikaisesti.

  • Löytyi uusin Nuku hyvin -muki.

Samalla reissulla menimme pelaamaan frisbeegolfia Tonio DiscGolfParkkiin, joka on hyvä aloittelijoillekin sopiva puistorata Tornion vesitornin lähettyvillä. Itse olen pelannut aika vähän, mutta joka kerta pelattuani totean sen mukavaksi lajiksi. Oulussa ja lähikunnissa olisi useita hyviä ratoja tähän harrastukseen.

  • Hieno puistorata pelata frisbeegolfia.
  • Ja sinne lähtee tyylikkäästi kiekko.

Aina on aikaa kuvata yksi kirkko. Tornion kirkko on valmistunut 1686 ja sen on maailman suurin jäljellä oleva tukipilarikirkko. Valitettavasti tämänkään kirkon ovet eivät auenneet minulle.

  • Tornion kirkko kiviaidan takaa.
  • Tapuli peittää lähes koko kirkon näkyvistä.

Ilta vietettiin ystäväperheen kanssa kahvitellen, nuotiolla istuskellen ja hyvästä seurasta nauttien. Samainen perhe yöpyi Lapin reissullakin useamman yön meidän kanssa samassa paikassa.

  • Vohvelit ja kahvit maistuu hyvässä seurassa.
  • Onneksi on oma mopo mukana, jolla voi käydä katsomassa isompia koneita.

Tarkoituksella en ole maininnut heitä aiemmin, sillä meillä on vuosien saatossa kehkeytynyt heidän kanssaan matkaillessa hyvä rytmi. Päivät kuljemme omien mielenkiinnonkohteiden mukaan perheittäin sinne, mikä ketäkin kiinnostaa. Iltaisin , jos ollaan samoissa maisemissa yötä, kahvitellaan ja jutellaan yhdessä. Toimii tosi hyvin ja kummatkaan perheet eivät ole toistensatien tukkoina.

Seuraava reissu on selvillä, mutta siitä ei taida postausta ilmestyä. Suuntana on nimittäin sukukokous oman sukuni juurilla.

Löytöretkeilyä Ikealla

Tämä postaus on tytärteni toivoma kuvakooste Haaparannan Ikealta. Kaikki kuvat ovat varta vasten lavastettu tätä tarkoitusta varten. Olemme käyneet kuvat läpi koko perheellä ja olen saanut heiltä luvan julkaista nämä alla olevat kuvat.

Jos ärsyynnyt jo valmiiksi ajatuksesta, että katselet paljon kuvia Ikeasta, niin kannattanee sanoa heipat jo tässä vaiheessa. Kuvia on melko paljon ja ihan parasta kuvalaatua eivät kaikki ole, mutta kaikki kuvat ovat taattua kännykkäkameralaatua. 🙂

Kuvatessa emme alkaneet järjestelemään paikkoja sen kummemmin, vaan menimme sillä mitä oli tarjolla kussakin huoneessa. Kuvatessa huomioin, ettei ulkopuolisia ihmisiä näy kuvissa. Joitain kuvia olen jälkikäteen rajannut, enimmät kulissin tunnut pois. Toisaalta taas kerta kaupassa ollaan, niin hintalaput saa näkyä.

Kysyin Ikealta erikseen luvan, saako tällaisen postauksen tehdä ja ainoa ehto oli tosiaan, ettei kuvissa näy tunnistettavia ihmisiä, joilta ei pysty kysymään lupaa kuvan julkaisemiseen.

  • Tervetuloa Ikealle!
  • Tähän vois vaikka kellahtaa.
  • Kultainen häkki
  • Hetki aikaa istahtaa ja kerätä voimia.
  • Isännän paikka
  • Puutarhaunelmia
  • MIhinkä suuntaan tästä lähtisin?
  • Katsoppas siskoseni kuinka honma toimii.
  • Pelataanko hetki?
  • Työpäivän jälkeen jatketaan kotona….
  • Kylläpäs nyt ruoka jo maittaa.
  • Pienet tirsat kammarissa päivällisen jälkeen.
  • Mää vielä vähän leikin.
  • Aina on hetki aikaa istahtaa.
  • Tähän vois säilöä muutamia öttiäisiä….
  • Jospas minä koiran saisin….
  • Löytyiskö täältä mitään sisustusvinkkejä?
  • Ilta-auringon helliessä haaveisin vaivun.
  • Mitä ihmettä täällä tapahtuu???
  • Puuhakkaalla pojalla riittää tekemistä.
  • Justinsa joo! 🙂
  • Jospa tässä välissä tekis kotitehtävät.
  • Kimppu kukkasia ilahduttaa aina.
  • Päivää täti, voisikko tulla vähän auttelemaan?
  • Aika juoda kupponen kahvia.
  • Tämä härveli vaatii vähän tarkempaa tutustumista.
  • Ssshhhhh! Me ollaan piilossa.
  • MItä sitä pukis tänään ylleen?
  • Peilikuvia
  • Pikkutorkut eväti ole koskaan pahasta.
  • Kuka siellä?
  • Suihkunraikkaana syömään.
  • Vihdoinkin ruoka-aika!
  • Leijonankesyttäjä ja käärmeenlumoaja.
  • Ihana päästä piiiitkäästä aikaa leikkimään.
  • Kyllä kait täältä joutais kotia.
  • Kiitoa Ikea, tavataan toistekin. 🙂

Ikeallakin voi olla hauskaa koko perheellä. Näytti nuo sisustetut huoneet olevan suosittuja muidenkin kuin meidän perheen keskuudessa.

Ikealta suuntasimme vihdoin kotia kohti puolentoista viikon reissulta. Melko väsynyttä porukkaa alkoi olla matkassa ja tällainen kuvaussessio järjestiin retken loppuun.

Alla näkyvässä kartassa on lähes kaikki mutkat ja koukerot jotka reissulla ajoimme. Kilometrejä auton mittariin kertyi noin 2950 km.

Tämä oli ensimmäinen reissumme Norjaan ja Ruotsiin eli oppimatka noilla teillä ajamisesta. Ensi kerralla tiedämme, että noinkin paljon voi ajaa, mutta ei kannata. Paljon ehdittiin siis nähdä paikkoja, mutta loppujen lopuksi aika vähän kokea. Seuraavalla kerralla vähemmän ajoa ja enemmän tutustumista paikkoihin.

  • Kartalla näkyy lähes kaikki reitit, mitä reissulla ajettiin.

Vaikka emme ruukaa lomasuunnitelmia etukäteen tehdä, mieheni sanoi, että ensi kesänä ollaan viikko Manamansalossa. Ei huono vaihtoehto, mutta nähtäväksi jää…

Seuraavaksi tulossa eri reissulta, ja yllätys yllätys, kävimme uudestaan Tornio-Haaparanta suunnalla. 🙂 Ja lupaan, ei tarinoita Ikeasta, ainakaan kovin paljoa.

Rajalla – Haaparannassa

Lomamatkamme viimeisen yön nukuimme Haaparannassa leirintäalueella. Tarkoituksenamme oli mennä yöksi Seskarön leirintäalueelle, mutta portilla totesimme, kiitos ei tänä viikonloppuna. Siellä oli Harley Davidson Sweden kokoontuminen ja ilmeisesti he olivat nauttineet jotain, joka sai ukkelit pissimään ympäri pihaa. 🙂

  • Haparanda camping sijaitsee Torniojoen rannalla.

Ajoimme siis kiireesti 30 km ja ehdimme juuri ennen sulkemisaikaa Haparanda Campingin portista sisälle. Alue sijaitsee ihan Haaparannan keskustassa Torniojoen rannalla. Vastaanotto on River Motellin vastaaoton kassa samassa ja se meni kiinni jo 21.00. Meidät otettiin vastaan vähän sen oloisena, että oliko pakko tulla vielä ja valoja napsuteltiin pois päältä samalla kun ilmoittauduimme.

  • Vastaanotto löytyy RiverMotellista.

Leirintäalueella on hyvät parkkipaikat vaunuille ja autoille. Myös telttailijoille on todella hyvät nurmikentät. Pieni huoltorakennus sijaitsee heti leirintäalueen portin ulkopuolella, mutta siinä ei ainakaan toistaiseksi ole kuin vessat. Alueen sisäpuolella on jätehuolto, vesipiste ja kemssan tyhjennyspaikka. Yhdestä nurkasta löytyy myös grillikota ilman puita. Yleinen uimaranta ja lasten leikkipaikka löytyy pienen kävelymatkan päästä leirintäalueen ulkopuolelta.

  • Vessarakennus portin pielessä.
  • WC-tilat ovat hyvin siistit, mutta todella ahtaat.

Loput palvelut sijaitsevat läheisessä motellissa ja sieltä löytyvät erittäin hyvät keittiötilat niitä tarvitseville, lisää vessoja ja suihkut. Vastaanotosta sai leirintaalueen niin portin, huoltorakennnuksen kuin motellinkin koodit, joilla pääsi kulkemaan joka paikkaan läpi yön.

  • Keittiötilat motellin sisällä.
  • Hotellin käytävillä tuntui voimakas ruoan käry.

Motellin ravintolapuoli oli auki ties mihin asti ja siellä näytti olevan hyvin monenmoista kulkijaa, joten siitä johtuen tyttöjä emme halunneet päästää yöllä yksin vessaan parkkipaikkojen kautta ja 10-vuotias mainitsikin, että häntä vähän pelottaa isolla äänellä tiellä mölöttävät miehet.

  • Tilaa parkkeeraamiseen riittää.

Miinuksia tälle leirintäalueelle huoltotilojen sijainnista motellissa, motellissa tuntuva tunkkainen ruoan haju ja ravintolasta lähtevä pyörätie kulki asuntovaunumme perän takaa. Tällä alueessa olisi kyllä pontentiaalia pienellä panostuksella. Yhden yön hinta sähköineen oli 300 ruotsin kruunua ja sen mukaisella kurssilla euroina 28,23.

Taavolagården

  • Taavolagården

Taavolagården on niin ihastuttava miljöö kahvipaikkana, että siellä on ihan pakko käydä silloin tällöin. Lapsemme eivät olleet käyneet siellä aiemmin, joten mainostimme sitä heille, sillä tiedämme heidän tykkäävän vastaavanlaisista paikoista. Heidän mielestään paikassa kaikkein ihmeellisintä oli, se että voi juoda ensin kahvit ja maksaa sitten mitä olet nautiskellut.

  • Rohkeasti peremmälle vaan!
  • Tavaraa on esillä paljon.
  • Maistetaan toisten kakkuja!

Taavolassa on paljon katseltavaa ja ihasteltavaa kahvittelun lisäksi. Itse talo on rakennettu 1834 ja sisustettu sen mukaisesti. Talon toisessa päässä on siis kahvila ja toinen puoli on varattu putiikille, jossa myydään kaikkea sisustukseen liittyvää tavaraa.

  • Tervetuloa kirppikselle!
  • Kirppiksellä myynnissä olevat tavarat ja huonekalut.

Pihalla on useampia vanhoja rakennuksia ja yhdessä niistä, vanhassa paakarituvassa on sekalaisten tavaroiden ja huonekalujen kirppis. Mitään kovin uutta siellä ei ole myynnissä. Ilmeisesti jossain rakennuksista järjestään juhlia, sillä sunnuntaina oli menossa paikkojen siivousta juhlien jäljiltä.

  • Vanha auto Taavolan pihalla..

Pihapiirissä löytyy lapsille keinut ja ilmeisesti aitauksessa olevat linnut ovat ankkoja, joita lapset niin ihastelivat.

Seuraava postaus liittyy vielä reissuumme, mutta se on tytärtemme toivepostaus Ikeasta. 🙂 He ovat useamman kerran toivoneet Ikealla käydessä, että tehdään se ja nyt siihen on jonkin verran kuvausmateriaalia.

Useamman kerran olen aikonut mainita, että en tee blogini kanssa minkään tahon kanssa yhteistyötä, vaan teen tätä pelkästään omaksi huvikseni. Eli myöskään Ikea-postaus ei ole mainos, vaan meidän perheen lomailua! 🙂

Kilpisjärven mahtava Saana

Ensimmäisenä täytyy muistaa mainita, että muutaman päivän ajan mun blogiin on voinut kommentoida vain kirjautuneet lukijat. Tämä oli pakko tehdä, koska venäläiset, kiinalaiset ja amerikkalaiset häiriköt alkoivat täyttää blogin kommenttikentät, vaikka millä keinoin yritin torpata heidän yrityksiään. Toistaiseksi mennään näin ja halutessanne voitte käydä jättämässä viestiä Instassa tai Facessa.

Päivän virallinen suunnitelma oli ajaa Kilpisjärvelle Saanan juurelle parkkiin ja mieheni lähtee pikkuiselle päivälenkille Saanan huipulle vanhimman tyttäremme kanssa. Me muut jäämme huolehtimaan ruokakaapin täydennyksestä, katselemaan maisemia matalammalta ja pikku-ukkelin kanssa päiväunille.

Maisemia ennen Kilpisjärveä.

Täytyy sanoa, että Suomen upeimmat tunturimaisemat ovat käsivarren Lapissa. Matkalla riittää tunturia toisensa perään kun ajelimme autolla reilun sadan kilometrin matkan Kaaresuvannosta Kilpisjärvelle.

Matkalla pysähdyimme ottamaan muutamia kuvia Suomen maanteiden korkeimmasta kohdasta, Muotkatakasta. Muotkatakka on 565 metriä merenpinnan yläpuolella. Samaisella paikalla on ammuttu Lapin sodan viimeiset tykinlaukaukset huhtikuussa 1945. Sen muistoksi löytyy paikalta Lapin sodan muistomerkki.

  • Yllättävän hyvin jaksoi auto vetää isoimmankin mäen päälle.
  • Siinä se vihdoin on, ensinäkymät Saanalle.

Kilpisjärvellä kävimme katselemassa kaikki yleiset parkkipaikat ja kovin oli täyttä joka paikassa, mutta yhdellä isolla levähdysalueella ei ollut ketään. Paikka osoittautui enemmän kuin täydelliseksi lastemme mielestä, sillä paikka oli ilmeisesti porojen kulkureitillä. Lähes kaikki tiellä kipsuttelevat porot kääntyivät seuraksemme parkkipaikalle, tosin jatkoivat nopsasti matkaa kun lapset riemastuivat.

  • Kun lapset päästevät ajomatkan jälkeen autosta ulos, silloin mennään. Kaksi lasta oikeassa laidassa.
  • Mieheni ottama kuva Saanan rinteiltä.
  • Piste tunturin huipulla, isä ja tytär. 😀
  • Maisemat vaunun ikkunasta.

Muualla reissumme aikana poroja näkyi yllättävän vähän, mutta Kilpisjärvellä poroja riitti ihailtavaksi yllin kyllin.

  • MIhinkä tässä kiirus olis…
  • …lomallahan tässä ollaan…

Saanan valloittajien palatessa, oli vielä vähän epäselvää, missä yöpyisimme seuraavan yön. Tarkoitus oli kumminkin palata samaa reittiä takaisin päin ainakin Karesuandoon asti, mahdollisesti kauemmaksikin.

  • Viimeisiä kuvia Suomen puolelta ennen kuin taas ollaan Ruotsissa.

Loppujen lopuksi ajoimme E45 tietä lähes Vittangin keskustaan, josta löytyi levähdysalue, Suptallen Vittangi, uudehkolla huoltorakennuksella. Meinasi kyllä kateus iskeä rakasta naapurimaata kohtaan, miten siistit ja puhtaat tilat järjestetään matkalaisille. Vessat olivat lämmitetyt ja lämmin vesi virtasi hanoista. Kyllä kelpasi täällä yöpyä.

  • Ruotsissa ja Norjassa taitaa olla löyhempi tupakkalaki kuin Suomessa.
  • P-paikojen vessat siivotaan joka aamu.

Norjassa ja Ruotsissa ilmeisesti tupakanpoltto on huomattavasti vapaampaa kuin Suomessa, sillä monessa paikassa huomasin tuhkakuppeja, missä Suomessa ei nykyään saisi olla. Leirintäalueilla oleilevat norjalaiset, varsinkin vanhemmat naiset, olivat kovia tupakoimaan.

  • Parkkialueella tämä mänty on pimeällä valaistu .

Jällivaarassa oli jo pikkuisen kiirus tankille, sillä mittarin viisari hupeni nopeasti kohti nollaa. Tankkaamisen jälkeen suuntasimme autolla kohti Dundretin huippua. Polvi antoi sen verran myöten, että hiljalleen pystyi käydä käveleskelemässä ja katselemassa upeita maisemia.

  • Isä ja poika
  • Ilmat ovat pikkuhiljaa lämpeämässä ja tarkeni jo ilman villapaitaa.

Tunturissa oli useampia P-paikkoja, johon pystyi parkkeeraamaan ja lähteä patikoimaan tunturiamaisemiin. Dundretin huippu on 825 metriä merenpinnasta. Jällivaarasta meille jäi sellainen tunne, että tänne täytyy vielä palata ajan kanssa retkeilemään.

  • Autollakin pääsee tunturiin.

Toinen edellä mainitun kaltainen hieno pysähdyspaikka oli Stenbron rastplats, Jällivaarasta Kalixiin päin E10 tien varrella. Upealla paikalla ja kaikilla matkailijoiden tarvitsemilla mukavuuksilla varustettu levähdysalue. Näissä paikoissa suurimmassa osassa on myös kemssan tyhjennys mahdollista. tällä paikalla oli vielä lisäksi lasten leikkipaikka ja nuotiopaikka. Nuotiopaikka tosin oli ilman puita.

  • Stenbron rastplats Jällivaarasta Kalixiin.

Jatketaan Haaparannasta seuraavassa osiossa. 🙂 Tulossa juttua mm. Taavola Gårdenista.

  • Jatkuu seuraavassa postauksessa.

Valtakunnanrajojen ylityksiä ja kompurointia

Viikonloppuna kävimme keräämässä uusia kokemuksia blogiin, mutta palataan vielä hetkeksi aikaan menneeseen eli kirjoitellaan ensin entiset tarinat Lapin reissulta.

  • Saamen silta ylittää Tenojoen Utsjoelta Norjan puolelle.

Meillä oli varsinainen ajopäivä edessä, sillä matkan varrelle ei oltu suunniteltu varsinaisia pysähdyskohteita lukuunottamatta, että jossain määrittämättömässä paikassa valmistetaan ruokaa ja keitetään kahvia.

  • Tenojoki, kuva Utsjoelta Norjaan päin.

Lähdimme Nuorgamista Suomen puolta kohti Utsjokea, Utsjoelta takaisin Norjaan E6-tietä Tenojokivartta pujottamaan kohti etelää, kunnes tie kääntyy Kaarasjoen ja Koutokeinon kautta takaisin Suomeen Enontekiön Hettaan ja vähän matkaa käsivartta ylös Kaaresuvantoon.

Matkalla pysähdyimme kahvin keittoon, jossakin missä ei ole mitään, paitsi norjalainen levähdysaluea WC:llä varustettuna, joki ja komiat maisemat. Kukaan ei oikein muista missä se oli, mutta kuvia katselemalla selviää, että ennen Koutokeinoa.

  • Kahvinkeittoa näissä maisemissa.

Koutokeinossa pysähdyimme kuvaamaan kirkkoa, joka oli juuri hetkeä aikaisemmin sulkenut ovensa, joten sisälle emme päässeet.

  • Suomessa on tottunut säntillisesti hoidettuihin hautausmaihin, mutta ainakin Pohjois-Norjassa oli luonnontilassa olevia hautausmaita

Norjasta pujahdimme jälleen Suomeen Kivilompolon rajanylityspaikan kautta. Hetassa meillä oli ruokatauko ja katselimme mahdollisia leirintäalueita lähimaastossa. Päätimme jatkaa matkaa Ruotsin puolen Kaaresuvantoon, koska siellä näytti olevan pieni ja edullinen leirintäaluea ja olisimme lähempänä seuraavaa kohdetta eli Kilpisjärveä.

Hetassa oli kumminkin käytävä kuvaamassa erittäin upeasti maastosta erottuvaa kirkkoa ja tällä kertaa on pakko sanoa, ettei olisi kannattanut. Kirkon pääovelle johtavat jykevät kiviportaat ja lähdin laskeutumaan niitä rappusen kerrallaan, että saan se täydellisen otoksen ja omasta mielestäni olin todella varovainen, mutta yhtäkkiä löysin itseni maasta makaamasta kyljelläni. Muutaman portaan oli tullut alaspäin jotenkin, mutta onneksi sitten oli kunnon tasanne, ettei tarvinnut vieriä enempäänsä.

  • Komea oli kirkko, mutta valitettavasti kuvaukset jäivät kesken.

Hetken katselin ympärilleni, että mitä ihmettä tapahtui ja näkikö kukaan, menikö paikkoja rikki ja miten kävi kameralle. Molemmat polvet olivat verillä ja nilkasta oli kääriytynyt nahkat rullalle ja kipiää kävi, mutta mitään ei ollut varsinaisesti rikki minusta ja tavaroista, lukuunottamatta housuja. Sen verran kipiää kävi, että pakko oli soittaa miehelleni, että tule auttamaan minua.

  • Kirkon kellotorni on 30 metriä korkea.

Tauko venyi vähän pidemmäksi kolhuja paikkaillessa, mutta siitä huolimatta pysyimme suunnitelmassa ja jatkoimme matkaa Ruotsin puolelle. Ja se oli muuten ensimmäinen yö, jonka vietimme etukäteen suunnitellussa paikassa.

Karesuando campingissä oli oikein ystävällinen nainen vastaaotossa ja hän puhui ihanasti murtanen suomea. Itse paikka oli todella pieni, vain muutamia sähköpaikkoja vaunuille ja autoille, mutta siistiä oli. Valitettavasti yhtään kuvaa ei ole tästä paikasta.

Seuraavana aamuna jatkoimme tutustumalla Karesuandon kirkkoon, tai minä kävin yksin kun muita ei niin paljon kiinnostanut. Polvetkin olivat yllättävän hyvässä kunnossa, niillä kärsi kohtuullisesti kävellä tasamaalla.

  • Karesuandon kirkko Ruotsin puolella, yksi kauneimmista kirkoista.

Kirkon pihalla ollessani, joku mies hurautti kovaa kyytiä pihalle ja juoksi kirkkoon musta puku kainalossaan, joten näin oven olevan auki ja kävin varovasti kurkkimassa sisälle. Oven aukaistuani korviini kantautui jyhkeää urkumusiikkia, jollakin oli soittoharjoitukset menossa.

  • Upeasti valaistu alttaritaulu.

Toinen mielenkiintoinen kohde Karesuandossa oli Laestadiuksen pirtti, joka on rakennettu 1820-luvulla. Infotaulun mukaan pirttiä käytetään edelleen hartaustilaisuuksiin. Komealla paikalla pirtti on pystyssä.

  • Laestadiuksen pirtti Karesuandon keskustassa.
  • Pirtti valmiina hartaustilaisuuteen.
  • Maisemaikkuna

Matka jatkuu seuraavssa osiossa kohti Kilpisjärveä. 🙂

Varanginvuonon jylhää kauneutta

Meidän liikkeelle lähdöt ovat aika verkkaisia loma-aamuina, joskus jopa tuskastuttavan hitaita. Nopeana päivänä pääsemme lähtemään jopa yhdentoista aikaan ja yleensä viimeistään puolilta päivin. Tämä tarkoittaa sitä, että päivää jatketaan illasta myöhään.

  • Nessebyn kirkon pihalta kuvattu poro.

Joka tapauksessa reittisuunnitelma on muotoutunut seuraavanlaiseksi: leiripaikalta ajetaan 40 km Varangerbotniin tankille ja jätetään vaunu johonkin kylän liepeille ja jatketaan matkaa vain autolla. Tarkoitus on ajaa Varanginvuonon pohjoispuolen tie päästä päähän ja silloin matkaa tulee edestakaisin noin 320 km. Matkan verrella isot paikat, joissa on tarkoitus pysähtyä ovat Vesisaari eli Vadsö, Vuoreija eli Vardö ja viimeisimpänä Hamninberg, johon tie päättyy.

  • Nessebyn kirkko
  • Kirkkopiha

Todellisuudessa meidän ensimmäinen pysäkki on jo Nessebyn kirkolla, joka houkuttelee pysähtymään uskomattoman kauniilla sijainnillaan. Ilmeisesti saman houkuttelevuuden ovat kokoneet monet muutkin turistit, sillä pihalle vaeltelee niin norjalaisia kuin muidenkin maiden turisteja.

  • Matkan varrelta kuvattua

Vesisaaressa käymme jälleen tutustumassa Norjalaisen ruokakaupan saloihin ja ostamassa evästä retkellemme, muuten ohitamme tämän paikan ja jatkamme matkaa kohti Vuoreijaa. Karttaa emme olleet lukeneet kovin tarkkaan, kun tuli täytenä yllätyksenä se, että Vuoreijaan mennään vöähän vajaa 3 km meren alla kulkevan tunnelin kautta. Meinasi korvissa vähän humista, kun hurruuteltiin syvälle tunneliin.

  • Vuoreijan keskusta
  • Väriä elämään!

Vuoreija on reilun kahden tuhannen asukkaan saarikaupunki. Kaupunki on tunnettu 1600-luvun noitavainoista, siellä poltettiin Norjassa eniten noitina pidettyjä ihmisiä.

  • Taukopaikka

Suuntasimme ensimmäisenä, enemmän hyvällä tuurilla kuin tiedolla, hvyälle evästelypaikalle. Ajoimme umpikujaan, jossa oli kääntöpaikalla parkkipaikat ja pöytäryhmä kalliolla. Maisemat olivat kerrassaan mahtavat, merta näkyvissä molemmin puolin. Paikka tuntui olevan paikallisten suosittu ulkoilupaikka, jossa mekin hetken jaloittelimme. Paikalta löytyi jotain vanhoja rakennelmia, korkeimmilla kohdilla oli isoja, pyöreitä, puisia rakenteita, jotka tietenkin heti päättelimme tykkien paikoiksi. Oikeasti asia jäi meille arvoitukseksi ja mitään tietoa ko. paikasta ei löytynyt.

  • Näitä kukkasia kasvoi joka paikassa kallioilla.

Kukkulalle, jossa ulkoilimme, näkyi mielenkiintoinen rakennelma rannan läheisyydessä. Päätimme käydä tutkimissa paikan. Sieltä löytyi Drakkar, puusta rakennettu tarina merestä, ihmisten muuttoliikkeistä, myyteistä, aluksista ja historiallisista tapahtumista. Poikamme mielestä se näytti lohikäärmeveneeltä, joka oli ensin vähän pelottava paikka, mutta loppujen lopuksi häntä ei olisi saanut sieltä pois ollenkaan.

  • Drakkar
  • Drakkarin portailla

Kävimme pikaisesti vilkaisemassa Vardön linnoitusta ja nappaamassa muutamia kuvia. Ehdottomasti olisi ollut tutustumisen arvoinen paikka, mutta kello kulki armottomasti ja meillä oli vielä pitkä ja kaita tie käymättä Hamninbergin peräkolkalle.

  • Vartijat
  • Portilta kurkistelua
  • Pesimäpuuhia

Matka Vardöstä Hamninbergiin on vain 43 km, mutta matkavauhti oli 30-40 km/h turisteilla ja norjalaisilla huomattavasti kovempi. Tie on todella kapea ja mutkittelee pitkin vuonon laitaa, välistä nousten karujen ja rosoisten kivikkojen väliin. Tiellä ei mahdu kohtaamaan kaksi autoa rinnakkain, mutta onneksi väistöpaikkoja on tiuhaan.

  • Yhden jyrkänteen laidalla on hyvin hoidettu muistopaikka.

Mitä pidemmälle ajamme reittiä, sitä enemmän tulee harmiteltua, että miksi tuhlasimme edellä mainittuihin paikkoihin aikaa niin paljon. Olis kannattanut ajaa suoraan tien päähän ihmettelemään Jäämeren aaltojen loisketta.

  • Välistä on melko tasaistaa.

Matkan tekoa hidastavat osaltaan tiellä vaeltelevat lampaat ja jonkin verran myös porot.

Hamninberg on tyhjennetty vakituisesta asutuksesta jo 1960-luvulla, enkä yhtään ihmettele miksi. Tien alkupäässä on puomi, joka kertoo, ettei tiellä ole talvikunnossapitoa. Ilmeisesti kesäasutusta alueella on melko paljon ja uusiakin mökkejä pilkistää siellä täällä.

Hamninbergistä en varsinaisia nähtävyyksiä tiedä sen enempää, mutta meille riitti varsin hyvin huikaisevissa maisemissa kulkeva tie ja yleensäkin nuo mykistävät maisemat. Ajoimme tien ihan tappiin asti ja muutama rohkea suomalainen oli vetänyt jops asuntovaununsa perille asti yöpyäkseen siellä.

  • Perillä!!!
  • Hamninbergin kappeli

Loppujen lopuksi kello oli niin paljon, että kauaa emme paikalla palloilleet, varsinkin kun kovin uhkaavan näköisiä sumupilviä alkoi leijailla todella matalalla. Mielikuvitus ylsi hyvin sille tasolle, minkälaista olisi ajella tuossa maastossa täydellisessä sumussa.

Matkalla päätimme, että norjalaiset kielineen ovat serran verran rankkaa kansaa, että seuraavan yön nukumme Suomessa eli ajamme vielä vaunulta muutaman kymmenen kilometriä Nuorgamiin.

  • Tällaisia yleisiä WC tiloja löytyy Norjasta teiden varsilta.

Täytyy todeta, että Tenojokilaakson maisemat ovat melko tylsiä noiden upeiden maisemien jälkeen. 🙂 Saavuimme Nuorgamiin puolen yön maissa ja muuta järkevää paikkaa ei ollut siihen aikaan tarjolla kuin paikallisen K-Marketin laaja sorakenttä.

  • Ilta tummuu hiljalleen.

Aamulla kävin ensimmäisenä ostamassa jääkaapin täyteen suomalaista ruokaa ja kuinka ollakaan, kassalla minulle puhuttiin ensimmäisenä norjaa. Kuulosti asikkaat paljolti olevan norjalaisia, jotka olivat ostamassa ruokaa.

Bloggailu jatkuu muutaman päivän jälkeen, sillä pakko lähteä käymään Haaparannan Ikealla ja eihän sinne kannata päiväseltään mennä, koska on olemassa oma asuntovaunu. 🙂

Lumoava Pykeija

Neidenistä lähdettyämme ajoimme Kirkkoniemeen E6-tietä ja saimme esimakua Norjan maisemista ja kuinka paljon maisemat muuttuvat melko nopeasti Suomen puolelta Norjaan ajettaessa. Ei tarvitse pitkästi ajella kun pusikko loppuu, maisema avartuu ja tunturit kohoaa silmin kantamattomiin.

  • Maisemia E6-tien varrelta Kirkkoniemeen.

Kirkkoniemessä kävimme lähinnä pyörähtämässä ajelulla ja ruokakaupassa vähän täydentämässä ruokavarastoa välttämättömillä elintarvikkeilla. Meidän asuntovaunussa on niin pieni jääkaappi, ettei sinne viidelle hengelle kovin monen päivän muonavarastoja jemmailla. Ensimmäisellä kauppareissulla saimme jo todeta, että ruokatarvikkeet todellakin on Suomessa huomattavasti halvempia. Tavallinen maitopurkki maksoi Norjassa Rema1000:ssa noin 1,7 euroa.

Kirkkoniemen jälkeen lähdimme ajamaan kohti Pykeijan risteystä ja tässä tuli ensimmäinen suurempi muutos reissullemme, sillä alunperin oli tarkoitus ajaa kokonaan ohi Pykeijasta. Vaunua emme halunneet mukaan pienelle tielle ja heti risteyksen jälkeen oli todella hyvä levähdysalue, jota oli mainostettu 37 kilometriä ennakkoon.

  • Levähdysalue
  • Kyllä näissä maisemissa uni maittaa.

Seuraava muutos reissuumme, tämä vessallinen levähdysalue on niin hyvä leiripaikka, että tähän jäämme yöksi nukkumaan. Vaunu parkkiin, eväiden tekoon ja matka jatkuu Pykeijaan. Luvassa on 40 kilometriä ilta-ajelua.

  • Pykeijan tien varrelta
  • Varanginvuono

Pykeija on pieni, noin 200 asukkaan kalastajakylä ja se sijaitsee Varanginvuonon rannalla. Alunperin kylään on saapunut Suomen Lapista nälkää ja köyhyyttä pakoon lähteneitä siirtolaisia ja kylässä heidän jälkeläisensä vielä nykyäänkin puhuvat osittain kveeniä eli murteellista suomenkieltä.

  • Satamassa

Tie mutkittelee Varanginvuonon rannalla varsin kallioisessa maastossa ja karut maisemat ihastuttavat jokaisen matkalaisen kauneudellaan. Vaikka asutusta Pykeijassa on ollut ainakin 1800-luvulta, tie sinne on rakennettu vasta 1960-luvulla. Ennen tien rakentamista on kuljettu veneillä tai patikoiden.

  • Pykeijan kirkkopiha

Valitettavasti olemme kylässä sen verran myöhään, ettei mikään paikka ole enää auki ja muutenkin tunnelma koko paikassa on taianomaisen rauhallinen. Lukuunottamatta hiekkarannan lähistöllä olevaa leirintäalueen tapaista paikkaa, emme näe yhtään ihmistä. Olisi ollut kiva jututtaa jotain paikallista, jos hän olisi sattunut puhumaan kveeniä.

  • Ihanaa väriloistoa nämä kylän rakennukset.

Meillä lapset olivat haaveilleet koko matkan ajan uimisesta Jäämeressä, mutta koko reissumme ajan ilmat olivat hyytävän kylmät kovasti puhaltelevan tuulen myötä. Aina kun joku pisti nokkansa ulos autosta, niin uintihalut karkasivat kummasti. Uimavaatteet olivat turhaan pakattuina vaunuun, mutta onneksi olimme varautuneet reilulla vaatemäärällä, sillä ne eivät todellakaan olleet turhaan mukana.

  • Rannalla tarkeni juuri ja juuri virutella kummpareita.
  • Muistoja rannat pullollaan.

Meidän 2-vuotias sanoi siskoilleen, kun oltiin jo kotona, että Pykeijassa oli mukavinta, kun sai uittaa kumppareita Jäämeressä. 🙂 Tarkoitus oli kiivetä jollekin kalliolle evästelemään ja ihailemaan maisemia, mutta eväät söimme autossa, mutta maisemia toki kiipesimme hetkeksi ihailemaan.

  • Kylän yllä tuulta päin!
  • Enpä ollut tiennyt aiemmin, että hilla kasvaa noin korkealla ja kallioisessa maastossa.

Kalliohyppelyltä tuli kiire auton lämmön suojaan ja muutenkin oli aika palata vaunulle iltahomiin ja suunnitteleemaan seuraavan päivän reittiä ja muutoksia matkan varrelle.

  • Taiteilijan iltapiirtelyt yöpymispaikalla.

Tähän mennessä emme ole yöpyneet yhtään yötä aikomissamme paikoissa ja kilometrejäkin näyttää tulevan suunniteltua enemmän, mutta eihän näitä maisemia voi jättää kattelematta.

Huomenna siis suunnitelmista poiketen ajamme Varanginvuonon toista puolta koko tien päästä päähän ilman vaunua ja unohdamme tämän reissun yhden kohteen kokonaan eli Narvikista jäämme vain haaveilemaan. 🙂

Rappusia, rappusia ja Karhunpesäkivi

Ivalosta noin 20 kilometriä pohjoiseen, jälleen aivan nelostien varressa, Myössäjärven rannalla sijaitseva erikoinen nähtävyys, Karhunpesäkivi, päätettiin käydä tutkailemassa koko perheen voimin.

  • Tervetuloa Karhunpesäkivelle!

Kohteessa sijaitsee ravintola ja matkamuistomyymälä Karhutupa, jonka portailla tervetulleeksi toivottaa iso, takajaloillaan seisova karhu, joka heiluttelee etukäpäläänsä ja lauleskelee biisejä.

  • Rappuja, rappuja, enemmän rappuja….

Rinteen alla olevassa opasteessa on matkaksi pesäkivelle merkitty 200 metriä ja koko matka on nousua puisia rappusia pitkin. Pesäkiveltä voi jatkaa vielä eteenpäin Karhunpesävaaran huipulle, johon johtaa lisää rappusia 300 metrin matkalla. Mieheni laski rappuset laskeutuessamme huipulta alas, mutta valittevasti emme pistäneet lukua ylös. Muistelimme yhdessä, että huipulle asti olisi ollut reilu 480 askelmaa.

  • Pikkuinenkin jaksaa kulkea portaat lähes kokonaan itse.

Vanhan tarinan mukaan Karhunpesäkivi on saanut nimensä lappalaisukkelista, joka on hakeutunut luolan suojaan ja nukahtanut. Aamulla herättyään hän on huomannut nukkuneensä karhun kanssa samassa kolossa. Mene ja tiedä, mutta hauska tarina. Itse siirtolohkare on siis sisältä ontto tafoni, joka on syntynyt rapautumalla hiljalleen lämpötilan vaihteluiden ja kosteuden vaikutuksesta. Kiven sisällä mahtuu isokin mies seisoskelemaan suorana.

  • Pesäkiven suuaukko on pieni, mutta sisällä on tilaa.
  • Lapset suojassa sateelta.

Kaiken huipuksi samalta alueelta löytyy vielä Fennoskandian vanhimpia mäntyjä, vanhimmat noin 770 vuotta vanhoja. Tätä en tiennyt ennen kuin vasta kirjoittaessani tätä postausta, mutta onneksi kiinnitin uljaaseen metsään huomiota paikalla ollessani, sillä olen ikivanhojen ja käkkyräisten mäntyjen loputon ihailija. 🙂

  • Ihania käkkyröitä
  • Huipulta avautuvat maisemat.

Lähtiessämme kohteesta, paikalle pyöräili iloinen Sähköpyörämies, jonka selässä oli mainos: Nuorgamista Hankoon. Pakkohan hänen kanssaan oli muutama sana vaihtaa, kuulemma hänelle oli kolme viikkoa aikaa fillaroida Suomi päästä varpaisiin. Reipasta meininkiä.

Sevettijärvellä

Matkamme jatkui Inarin keskustan jälkeen Sevettijärven suuntaan ja kohti Näätämön rajanylityspaikkaa. Näätämön rajanylityspaikka ei ole avoinna ympärivuorokauden, joten matkalla piti välistä vilkuilla kelloa, koska halusimme yöksi Norjan puolelle.

Sevettijärvellä oli kahvipaussin vuoro ja vaunukahvien keittelyyn löytyi oikein hyvä parkkipaikka, josta olisi ollut mahdollisuus käydä tutustumassa Kolttasaamelaisten perinnetaloon, mutta valitettavasti paikka ehti sulkeutua kahvittelumme aikana. Kävimme kumminkin käveleskelemässä pihapiirissä ja lammen rannassa, josta löytyy Saamelaismuseo Siidan ylläpitämä ulkomuseo.

  • Kolttatalo

Sevettijärvellä olisi ollut lisäksi mielenkiintoinen käydä tutustumassa Lapin Ortodoksisen seurakunnan Pyhän Trifon Petsamolaisen kirkkoon, mutta piti jättää väliin ehtiäksemme rajan yli ennen ilta kahdeksaa.

Näätämössä meidän oli ihan pakko pysähtyä ostamaan varalta täysi kaasupullo, kallista kaasua. Samalla kyselin sieltä vinkkiä Norjan puolen lähileirintäalueista, mutta heillä ei ollut mitään tietoayhdestäkään paikasta.

Täytyy todeta, että Suomessa leirintäalueilla on pääsääntöisesti todella hvyät nettisivut hintatietoineen. Norjassa, ainakin pohjoisessa, nettisivut on heikoit, jos ollenkaan ja hintoja ei löydy juuri mistään.

Neidenissä yöpymässä

Ensimmäisen Norjan yön vietimme Neiden Fjellstue -leirintäalueella. (Melko hyvät sivut ja suomeksi.) Leirintäalue sijaitsee vain 7 km Norjan puolella Neidenjokilaaksossa. Kielimuuria ei tässä paikka päässyt syntymään, sillä vastaanoton täti puhui selvää suomea.

  • Iso päärakennus ja vasemmalla huoltorakennus, jossa mm. suihkut ja vessat.

Paikka näytti olevan kalastajien suosiossa, myös suomalaisten kalastajien. Vaunuilijoita oli vain muutama meidän lisäksi. Yöpyminen maksoi meiltä 310 kruunua (sen hetken kurssin mukaan lähes 33 euroa) sähköineen ja siihen kuului suihku ilman kruunuilla pelaamista. Kuulemma monilla muilla norjalaisilla leirintäalueilla suihkut toimivat kruunun kolikoilla.

  • Komean kokoinen kota, mutta en tiedä mihin tarkoitukseen käytettiin. Takana grillauspaikka.

Alueella on vuokrattavissa mökkejä, sauna ja palju. Leirintäalueelta löytyi periaatteessa kaikki tarvittava, mutta vähän oli vanhahkon ja nuhjuisen oloinen paikka, lukuunottamatta hiljattain uusittuja suihkuja.

  • Meiän perheen isot ja pienet naiset Neidenissä. Vessaselfie. 🙂
  • Kalastajien suosima Neidenjoki, Suomen puolella Näätämöjoki.

Seuraavana päivänä matka jatkuu syvemmälle Pohjois-Norjaan ja meidän kerrankin huolella laatimat matkasuunnitelmat eivät pidä ollenkaan paikkaansa. 🙂

Tankavaaran Kultakylä

Tänä kesänä karavaanarireissut ovat olleet vähempänä kuin monena muuna kesänä, johtuen useammista viikonlopuista, jotka on varattu muille tapahtumille.

Ehdimme kumminkin tehdä puolentoista viikon reissun koko perheellä. Suuntasimme ensimmäisenä Suomen Lappiin ja täytyy tunnustaa, että tunnen lähes petturuutta blogiani kohtaan, mutta kävimme sekä Pohjois-Norjassa että -Ruotsissa. Alunperin blogini tarkoitus oli esitellä vain kotimaan matkakohteista kuvia, mutta sallittakoon poikkeus ja kuvia tulossa myös naapurimaista.

  • Tankavaara
  • Wanha Waskoolimies ottaa tulijat vastaan ja parkkipaikkoja löytyy tämän rakennuksen edestä.

Kaikista käymistämme paikoista en kirjoita, mutta ensimmäinen mainittava paikka, jossa kävimme tutustumassa on Sodankylän Tankavaaran Kultakylä. Paikka on ihan nelostien varressa, Sodankylästä noin 90 kilometriä pohjoiseen. Kultakylään on helppo löytää hyvien opasteiden avulla. Sieltä löytyy Ravintola Wanha Waskoolimies, jossa on myös majoitusta, pienehkö leirintäalue, Kultamuseo, eripituisia luontopolkuja ja vanhoja kuuluisia kultakyliä mukaillen rakennetut kulissit, jonka läpi kuljetaan kullanhuuhdontapaikalle.

  • Kullanhuuhdontavälineitä
  • Näiden Kalifornialaisten ja Kanadalaisten mallejen mukaan on rakennettu lavasteita Kultakylään.

Meillä oli kohtuullisen tiukka aikataulu ja olimme varanneet netistä aiemmin vuoron kullanhuuhdontaan koko perheelle. Kiiruhdimme suoraan huuhdontapaikalle, jonka jälkeen vasta katselimme hieman ympärillemme.

  • Kultamuseon portilla
  • Täällä huuhdotaan kultaa myös SM- ja MM-kisojen merkeissä.

Kullanhuuhdonnan hinta oli 12 euroa henkilö/tunti ja alle 4-vuotiaat ilmaiseksi maksavan aikuisen seurassa. Hintaan sisältyy kumisaappaat, vaskoolit ja täydellinen opastus kädestä pitäen kullanhuuhdontaan. Yllättävän hyvin meidän 2-vuotias jaksoi seurata tapahtumia ja liottaa ylisuuria kumisaappaitaan huuhdontapaikalla. Vinkkinä muille pienten lasten kanssa tätä aikoville, että pienimmät kumpparit ovat kokoa 33 ja niissäkään ei riitä varsi altaalla kahlailuun.

  • Kullanhuuhtojat istuivat vesialtaassa etsimässä aarteita.

Kuvia itse huuhdonnasta on melkoisen vähän, koska ihastuimme hommaan niin, että käytimme koko tunnin tiukasti kullan etsimiseen. Muistoksi saimme neljä putkiloa, joista kolmessa on minipieniä hippuja kultaa ja ihanan punaisia ja vihreitä korukiviä.

  • Kuvan oikeassa laidassa tyttären löytämä kultahippu oli perheemme suurin löydös.
  • Vähän kultaa ja paljojn korukiviä. Toiseksi ylimmässä putelissa oikealla tyttären hippu.
Paljon eisteltävää isosiskolle ja ei haittaa vaikka housut kastui kullanhuuhdonnassa.
  • Tankavaaran Kultakylän rakennuksia.
  • Pulloista rakennettu talo.

Kullanhuuhdonta oli todella mieleenpainuva kokemus ja koko perhe oli samaa mieltä, että tunti oli aivan liian lyhyt aika. Ehkäpä palaamme tänne vielä joskua tulevaisuudessa.

Ilalla suuntasimme Saariselälle Kaunispään huipulle keittelemään pottuja myöhäisen päivällisen merkeissä. Tuuli oli todella hyytävän navakka tunturissa ja puistatti kovasti asuntovaunua vaikka olimme parkissa.

  • Meidän yhdistelmä kuvattuna näköalatornista.
  • Kaunispään huipulla

Ihana oli päättää tämä ikimuistoinen päivä systerin rantasaunassa. 🙂