Rappusia, rappusia ja Karhunpesäkivi

Ivalosta noin 20 kilometriä pohjoiseen, jälleen aivan nelostien varressa, Myössäjärven rannalla sijaitseva erikoinen nähtävyys, Karhunpesäkivi, päätettiin käydä tutkailemassa koko perheen voimin.

Tervetuloa Karhunpesäkivelle!

Kohteessa sijaitsee ravintola ja matkamuistomyymälä Karhutupa, jonka portailla tervetulleeksi toivottaa iso, takajaloillaan seisova karhu, joka heiluttelee etukäpäläänsä ja lauleskelee biisejä.

Rappuja, rappuja, enemmän rappuja….

Rinteen alla olevassa opasteessa on matkaksi pesäkivelle merkitty 200 metriä ja koko matka on nousua puisia rappusia pitkin. Pesäkiveltä voi jatkaa vielä eteenpäin Karhunpesävaaran huipulle, johon johtaa lisää rappusia 300 metrin matkalla. Mieheni laski rappuset laskeutuessamme huipulta alas, mutta valittevasti emme pistäneet lukua ylös. Muistelimme yhdessä, että huipulle asti olisi ollut reilu 480 askelmaa.

Pikkuinenkin jaksaa kulkea portaat lähes kokonaan itse.

Vanhan tarinan mukaan Karhunpesäkivi on saanut nimensä lappalaisukkelista, joka on hakeutunut luolan suojaan ja nukahtanut. Aamulla herättyään hän on huomannut nukkuneensä karhun kanssa samassa kolossa. Mene ja tiedä, mutta hauska tarina. Itse siirtolohkare on siis sisältä ontto tafoni, joka on syntynyt rapautumalla hiljalleen lämpötilan vaihteluiden ja kosteuden vaikutuksesta. Kiven sisällä mahtuu isokin mies seisoskelemaan suorana.

Pesäkiven suuaukko on pieni, mutta sisällä on tilaa.

Lapset suojassa sateelta.

Kaiken huipuksi samalta alueelta löytyy vielä Fennoskandian vanhimpia mäntyjä, vanhimmat noin 770 vuotta vanhoja. Tätä en tiennyt ennen kuin vasta kirjoittaessani tätä postausta, mutta onneksi kiinnitin uljaaseen metsään huomiota paikalla ollessani, sillä olen ikivanhojen ja käkkyräisten mäntyjen loputon ihailija. 🙂

Ihania käkkyröitä

Huipulta avautuvat maisemat.

Lähtiessämme kohteesta, paikalle pyöräili iloinen Sähköpyörämies, jonka selässä oli mainos: Nuorgamista Hankoon. Pakkohan hänen kanssaan oli muutama sana vaihtaa, kuulemma hänelle oli kolme viikkoa aikaa fillaroida Suomi päästä varpaisiin. Reipasta meininkiä.

Sevettijärvellä

Matkamme jatkui Inarin keskustan jälkeen Sevettijärven suuntaan ja kohti Näätämön rajanylityspaikkaa. Näätämön rajanylityspaikka ei ole avoinna ympärivuorokauden, joten matkalla piti välistä vilkuilla kelloa, koska halusimme yöksi Norjan puolelle.

Sevettijärvellä oli kahvipaussin vuoro ja vaunukahvien keittelyyn löytyi oikein hyvä parkkipaikka, josta olisi ollut mahdollisuus käydä tutustumassa Kolttasaamelaisten perinnetaloon, mutta valitettavasti paikka ehti sulkeutua kahvittelumme aikana. Kävimme kumminkin käveleskelemässä pihapiirissä ja lammen rannassa, josta löytyy Saamelaismuseo Siidan ylläpitämä ulkomuseo.

Kolttatalo

Sevettijärvellä olisi ollut lisäksi mielenkiintoinen käydä tutustumassa Lapin Ortodoksisen seurakunnan Pyhän Trifon Petsamolaisen kirkkoon, mutta piti jättää väliin ehtiäksemme rajan yli ennen ilta kahdeksaa.

Näätämössä meidän oli ihan pakko pysähtyä ostamaan varalta täysi kaasupullo, kallista kaasua. Samalla kyselin sieltä vinkkiä Norjan puolen lähileirintäalueista, mutta heillä ei ollut mitään tietoayhdestäkään paikasta.

Täytyy todeta, että Suomessa leirintäalueilla on pääsääntöisesti todella hvyät nettisivut hintatietoineen. Norjassa, ainakin pohjoisessa, nettisivut on heikoit, jos ollenkaan ja hintoja ei löydy juuri mistään.

Neidenissä yöpymässä

Ensimmäisen Norjan yön vietimme Neiden Fjellstue -leirintäalueella. (Melko hyvät sivut ja suomeksi.) Leirintäalue sijaitsee vain 7 km Norjan puolella Neidenjokilaaksossa. Kielimuuria ei tässä paikka päässyt syntymään, sillä vastaanoton täti puhui selvää suomea.

Iso päärakennus ja vasemmalla huoltorakennus, jossa mm. suihkut ja vessat.

Paikka näytti olevan kalastajien suosiossa, myös suomalaisten kalastajien. Vaunuilijoita oli vain muutama meidän lisäksi. Yöpyminen maksoi meiltä 310 kruunua (sen hetken kurssin mukaan lähes 33 euroa) sähköineen ja siihen kuului suihku ilman kruunuilla pelaamista. Kuulemma monilla muilla norjalaisilla leirintäalueilla suihkut toimivat kruunun kolikoilla.

Komean kokoinen kota, mutta en tiedä mihin tarkoitukseen käytettiin. Takana grillauspaikka.

Alueella on vuokrattavissa mökkejä, sauna ja palju. Leirintäalueelta löytyi periaatteessa kaikki tarvittava, mutta vähän oli vanhahkon ja nuhjuisen oloinen paikka, lukuunottamatta hiljattain uusittuja suihkuja.

Meiän perheen isot ja pienet naiset Neidenissä. Vessaselfie. 🙂

Kalastajien suosima Neidenjoki, Suomen puolella Näätämöjoki.

Seuraavana päivänä matka jatkuu syvemmälle Pohjois-Norjaan ja meidän kerrankin huolella laatimat matkasuunnitelmat eivät pidä ollenkaan paikkaansa. 🙂

Visit Rovaniemi

Pääsiäisen aikaan teimme miniloman eli yhden yön reissun koko perheellä Rovaniemelle. Yöksi majoituimme Scandic Rovaniemi Cityyn keskelle kaupunkia. Samassa hotellissa olemme majoittuneet muutama vuosi sitten ja sen jälkeen hotellihuoneet oli remointu täydellisesti ja voin suositella, oli hienoa ja siistiä. En tiedä johtuiko pääsiäisestä vai onko Scandic-hotelleissa aina samanlaiset aamupalat, mutta oli kyllä todella runsaasti erilaista syötävää tarjolla.

Pääsiäisen täysikuu Ounasjoen rannalta kuvattuna.

Rovaniemelle suuntasimme sen vuoksi, että mieheni isä asuu siellä. Yöpyminen ei onnistu pienessä asunnossa, joten majapaikka täytyy olla jossain muualla.

Hommasin itselleni joulukuussa Museokortin ja ajattelin hyödyntää sitä Rovaniemen reissun aikana vierailemalla Arktikumissa ja Korundissa. Huvikseni kysyin tyttäriltäni, jotka piakkoin täyttävät 15 ja 10 vuotta, että kuka lähtee kanssani museoihin ja hämmästykseni oli suuri, kun molemmat olivat lähdössä mukaani.

Ensimmäisenä suuntasimme Arktikumiin ja sain huomata, että minulla oli todella hyvää ja innostunutta seuraa kierroksellani mukana. Arktikumissa saimme tietää, että Rovaniemen kolmeen suureen museoon (Arktikum, Pilke ja Korundi) voi ostaa kulttuuripassin ja päätimme tyttöjen kanssa kiertää joka paikan. Kulttuuripassin hinta on aikuisille 20 euroa ja lapsille 10 euroa.

Ulospäin tämä lasiputki näyttää aika vaatimattomalta, mutta sisältä 172 metriä pitkä putki on näyttävä.

Lasiputki tuo valon ja varjon leikin museoon ja kevätaurinko kuumuuden. Kesähelteillä taitaa olla hirvittävän kuuma paikka.

Arktikumin käytävän seinillä on 19.5. saakka Vuoden luontokuva 2018 -näyttely.

Muuttuva arktis -näyttelyssä riittää mielenkiintoista tutkittavaa pohjoisen ilmastosta, eläimistä ja tietysti revontulista.

Aapa-näyttelyssä tutustutaan pohjoisen soihin.

Pohjoisen keinot -näyttely
Lappilaista elämää ja tarinoita.

Pohjoisen keinot -näyttelyssä on niin paljon katseltavaa, että pakko oli osittain kiertää aika nopeasti ja tutustua vain osaan näyttelystä tarkemmin. Mielenkiintoisinta oli Lapin sota -osio, jossa oli Rovaniemen kaupungin pienoismallit vuodelta 1939 ja Lapin polttamisen jälkeen 1944.

Lisäksi on mahdollisuus tutustua Lapin historiaan muinaisista ajoista lähes nykypäivään, menetettyyn Petsamoon ja luontoon. Tunnelma isossa tilassa on mahtava hämäryyden johdosta ja tunnelmoimme tyttöjen kanssa susien ulvoessa ja nuotiotulen rätistessä taustalla, kun tutustuimme saamalaiskulttuuriin ja poroihin.

Poroja, susien ulvontaa ja Lapin taikaa.

Tiedekeskus Pilke sijaitsee rinteessä ja sen vuoksi sisätilat ovat huikaisevan korkeat.

Arktikumin kierrettyämme jahkailimme hetken aikaa, että mitä tekesimme ja päätimmie pikaisesti käydä samassa pihapiirissä sijaitsevassa Metsähallituksen tiedekeskus Pilkkeessä. Paikka oli meille oikeastaan täysin mysteeri mitä se pitää sisällään, mutta ei muuta kuin rohkeasti peremmälle. Totesimme heti alkumetreillä, että tämä paikka täytyy kokea myös meidän perheen miesten, joten kävimme täällä vain pikaisesti ja seuraavana päivänä koko perheellä ajan kanssa.

Ensimmäisenä aulassa pääsi testaamaan metsäkone-simulaattoria.

Upea portaikko johtaa alas. Alhaalla on paljon puuhasteltavaa niin isoille kuin pienille.

Tekemisen riemua. Kellopelillä soittaessa voi kuulostella eri puulajien sointuja tai ainakin kovaa pauketta. 🙂

Koivun oksan korkealle…. Linnunpesä löytyi portaiden yläpäästä, jossa halutessaan sai lauleskella vaikkapa koko museoyleisölle lintukaraokea tai kuunnella linnunlaulua vain omaksi ilokseen.

Kurkisteluluukkuja paperitehtaan eri työntekijöiden työnkuviin. Joka luukusta kurkkasi omakuva.

Metsästyspelissä sai testata taitojaan onnistuuko esim. lintujen, karhun tai hirven kaato.

Pilkettä suosittelen kaikille pienille ja suurille pojille ja tytöille, jotka ovat kiinnostuneita metsistä, luonnosta, linnuista, koneista, palikoilla rakentamisesta tai vaikka vain upeasta arkkitehtuurista. Pilke on uudehko rakennus, joka on avattu kesäkuussa 2011.

Kun olimme vierailleet koko perheellä Pilkkeessä, oli pikkumiehen päiväunien aika, joten siirryimme naisporukalla Kulttuuritalo Korundiin. Korundissa oli mm. Nurin kurin- ja Primavista-näyttelyt. Mielenkiintoista nähtävää.

Viimeisenä tutustuimme Kulttuuritalo Korundiin.

Mielenkiintoisinta kaikissa kohteissa on arkkitehtuuri. Korundin tilat on rakennettu alunperin 1933 postiautovarikoksi ja rakennus on selvinnyt toisesta maailman sodasta. Nykymuodossaan kulttuuritalo on toiminut vuodesta 2011.

Yllä muutama kuva näyttelystä.

Kotimatkalla pysähdyimme yhden kerrran Kuivaniemessä Merihelmen kohdalla ottamaan muutaman kuvan lähestyvästä auringonlaskusta. Lunta oli kumminkin sen verran paljon vielä jäljellä, että tennareissa ei viitsinyt lähteä rantaan asti rämpimään.

Tällainen oli kulttuurimatkamme Rovaniemelle. Mukavaa vappua!

Johanna

Ulkomailla kotimaassa

Hiihtoloma Saariselällä

Harvinaista herkkua meidän perheelle, että lähdetään hiihtolomalle Lappiin. Tällä kertaa kumminkin oli useita houkuttimia matkassa, joten varasimme ystäväperheen kanssa kolmen vuorokauden loman Holiday Club Saariselän hotelliin. Loma oli Holiday Clubin esittelyloma, joten matkan ehtoihin kuului käydä parin tunnin esittely reissun aikana.

Saariselän lomakeskus sijaitsee Kaunispään tunturin kupeessa.

Hotelli oli siisti, joskin huone oli aika pieni viidelle hengelle, mutta muutama päivä menee hieman ahtaammissakin oloissa. Joku saattaa nyt ihmetellä, että miten hotellihuoneessa voi olla ahtaampaa kuin asuntovaunussa, mutta vaunussa kaikille tavaroille on paikkansa ja vapaata pihamaata yleensä käytössä silmän kantamattomiin, kun astuu vaunusta ulos. Hotellihuoneeseen raahataan viiden hengen talvivarusteet yms. ja vain pikkuruinen koppi on koko porukan käytössä.

Loma oli peruuntua vielä viime hetkillä, kun taaperollemme nousi kova kuume ja sen jälkeen hirveä yskä ja nuha, mutta pääsimme kumminkin kulun päälle. Menomatka sujui rattoisasti ja tiet olivat hyvässä kunnossa.

Mikäs näillä teillä ja näissä maisemissa on ajellessa.

Lomastamme tuli melkoista rentoilua ja kyläilyä ja ulkoilu ja valokuvaus jäi loppujen lopuksi harmittavan vähäiseksi. Poikamme ehti loman aikana parantuna sen verran, että pystyi isänsä ja siskojensa kanssa käydä pari kertaa kylpylässä ja pulkkamäessä. Liekkö itselläni silmä varoitteli jo ensioireista ensimmäisellä ulkoilureissulla, kun kirkkaassa pakkassäässä tuntui, että ei pysty kunnolla katsella ympärilleen. Sain reissun aikana nimittäin oikein mojovan sillmätulehduksen ja nyt tätä tekstiä kirjoittaessa on eka päivä puoleen toista viikkoon, kun silmä tuntuu lähes normaalilta.

Keskiviikkona päiväkävelyllä käväsin tutustumassa Saariselän tunturikappeliin, jossa näytti olevan ohjelmaa joka ilta ja avoimet ovet ympäri vuorokauden. Alttaritaulu avautuu kauniisti tunturimaisemiin. Aika samnatyylinen kuin Pyhällä Revontulikappeli. Tästä löytyy linkki Pyhän postaukseen.

Saariselän tunturikappeli eli Pyhän Paavalin kappeli
Alttaritaulu on luonnon omaa taidetta.

Huoneistoja lenkkipolun varrella
Latuja ja moottorikelkkareittejä risteili vähän joka puolella.

Kaunispään huipulta lähtee 1200 metrin pituinen pulkkamäki Alli. Tämä hurjapää ei vielä saanut laskea sieltä asti.

Pulkkamäen alaosassa odottamassa laskijoita. Alhaalla mäessä on hyvät turvaverkot.

Joka tapauksessa vaikka loma ei ollut kovin aktiivinen, se oli silti hyvä loma. Yhden illan istuimme ystäviemme kanssa hotellin aulassa juttelemassa ja katselemassa maailman menoa. Tulimme illan aikana siihen tulokseen, että olemme saapuneet kotimaassa ulkomaille. Matkaajia näytti olevan runsaasti Aasian maista ja kamerat olalla keikkuen he suuntasivat iltaisin kuvaamaan revontulia. Tosin perjantai-iltana ei kyllä revontulet näkyneet, sillä auringonpaisteen tilalle oli tullut kamala lumimyräkkä.

Sama muukalaisuuden tunne kotimaan kamaralla toistui paikallisessa Kauppakeskus Kuukkelissa. Vilinää ja vilskettä oli ympärillä ja suomenkielistä puhetta kuuli ainoastaan kassalla. Hauska kokemus sinänsä olla kotimaassa ja suomalaisissa maisemissa ummikkona.

Kunnon lumisadealue lähestyy torsatai-iltana.

Itsekin olin varustaunut kuvaamaan revontulia ja torstaina alkuyöstä oli käsittämättömän hienot loimut taivaalla ja olin tunturissa kameran kanssa. Virittelin jalustan kameralle ja yritin kuvata, mutta kamera ei suostunut ottamaan yhtä ainutta kuvaa. Niin kauan yritin kuvata erilaisilla säädöillä, että sormet olivat aivan tunnottomat ja oli pakko luikkia autoon lämmittelemään. Ehkä seuraavalla kerralla kannattaa ennakkoon huolella opiskella kuvaussessiota varten revontulikuvauksesta jotain. 🙂

Yksi uusi kuvauskohde kumminkin osui kohdalle, nimittäin siskoni koiranpentu, Labradorinnoutaja Halla, ikää noin 5 kk. Ikä saattoi mennä pieleen, mutta pentukoira kumminkin kyseessä.

Kaunispään huipulla

Kaunispään huippu oli sellainen kohde, että sinne oli pakko päästä kuvaamaan auringonlaskua ja siellä tulikin reissun parhaat kuvat. Uskomattomia värejä ja niin avaraa joka puolella minne katsookin. Tässä linkki viime kesän helteiltä samoista maisemista.

Jos pelkkä huippu ei riitä, voi nousta vielä vähän ylemmäs näköalatorniin.

Tässä on mökit todellisella näköalapaikalla.

Pakkasta oli reilu kymmenen astetta, mutta avotunturissa ilma tuntui hyytävältä.

Lauantaina ajelimme kotiin melkoisessa lumisateessa ja aikaa käytimme reilusti matkustamiseen ja pysähdyimme matkalla useamman kerran. Onneksi ei ollut kiire minnekään.

Mukavaa kevään odotusta kaikille! 🙂

Lapin lumoa, osa 3

Luosto ja Pelkosenniemi

Maanantai oli viimeinen lomapäivämme Pyhällä, sillä tiistai olisi ajopäivä kotiin. Haikein mielin suunnittelimme tämän päivän ohjelmaa ja suunnitelmissa täytyi huomioida, että miehelläni oli työpäivä, joten oli yksin lasten kanssa.

Matkaseurani on kutistunut näihin kahteen innokkaaseen kulkijaan.

Teini luovutti kulkemisen suhteen ja nautti omasta seurastaan kera kännykän ja me muut lähdimme ajelulle. Ensimmäinen kohde oli Revontulikappeli, joka sijäitsee Pyhältä muutaman kilometrin Luoston suuntaan.

Kappeli vihitty käyttöön 1986 ja sen on suunnitellut arkkitehti Kari Ojala.

Revontulikappeli on tiekirkko ja avoinna joka päivä 7-22.

Kaunis puupintainen ja yksinkertainen kirkko sopii Lapin luontoon.

Alttaritauluna toimii isot ikkunat, josta avautuu maisema Soutajatunturille ja Pyhäjärvelle. Ikkunan takana on iso kelohirsiristi.

Seuraavaksi ajelimme Luostolle ja tarkoituksenamme oli käydä siellä kahvilla, mutta poika nukahti päiväunille. Kävimme siellä vain hetken katselemassa maisemia autolla ajellen. Palasimme takaisinpäin ja käännyimme ennen Pyhää kohti Pelkosenniemeä.

Pelkosenniemestä ei ollut mitään muuta tietoa kuin, että se on pieni paikka. Ehdimme ajaa lähes koko kylän läpi, kunnes tajusimme, että se oli siinä. Pysähdyin siellä ottamaan kuvan ainoasta pikaisellla silmäyksellä näkösällä olevasta nähtävyydestä eli kirkosta. Kirkot ovat yleensä arkkitehtuurisesti kauniita ja hyviä kuvauskohteita ja ne näkyvät joka paikkakunnalla kauas.

Pelkosenniemen kirkko on valmistunut 1929 ja sen on suunnitellut arkkitehti Yrjö Sadeniemi. Kirkko on säilynyt Lapin sodasta.

Jälkikäteen voisi sanoa, että olisimme voineet jättää nämä kaksi viimeisintä paikkaa käymättä ja tutustua vain kappeliin ja Pyhäjärven rantoihin. 🙂

Pyhäjärven rannalla oli veneenlaskupaikka ja pysähdyimme hetkeksi katselemaan maisemia.

Aurinko paistoi, mutta ilma oli melkoisen viileä.

Tiaislaavu

Tytärtämme jäi kaivelemaan kuukkelien vähäinen näkyvyys reissulla ja päätimme illalla mieheni töistä tultua lähteä pikapyrähdykselle Tiaislaavulle. Tiaislaavu on Pyhällä tunnettu paikka kuukkeleiden kesyydestä ja valokuvauksellisuudesta.

Muutama poro oli jälleen saapunut tuttuun paikkaan. Ilmeisesti uutta nurmea rinteessä, kun on noin luonnottoman vihreänä lokakuun lopulla.

Tiaislaavulle mennessä maisemat eivät ole niin karuja kuin Isokurussa, vaikka täälläkin paikoitellen näkyy kivisiä kuruja.

Polun kulkijat. Tiaislaavulle on kohtuullisen helppo kulke lastenvaunujen kanssa. Muutama mäki, jossa enemmälti kivenmurikoita.

Matkan varrella oli pieni porotokka käyskentelemässä metsässä.

Pyhätunturi. Isokuru erottuu kuvassa selvästi.

Kuukkelit olivat jo nälkäisinä odottamassa meitä laavulla.

Melkoisia pyrähtelijöitä ovat nämä veijarit.

Kuukkelit ovat todella nopeita liikkeissään ja tulivat heti syömään tytön kädestä, mutta pienikin epäilyttävä liikahdus tai ylimääräinen ääni ja linnut olivat pyrähtäneet läheisen männyn oksalle tarkkailemaan tilannetta.

Paluumatkalla ei enää paljon ennättynyt kuvata, sillä oli jo täysin pimeää kun pääsimme takaisin huoneistolle ja ilmakin oli pakkasen puolella. Tytär oli tyytyäväinen reissuun ja iloinen kuukkelikuvista. Tälle reissulle tuli matkaa kokonaisuudessaan 6,5 kilometriä.

Tässäpä oli viimeinen osa meidän syyslomasta Pyhällä. Mahtava reissu takana ja Lapin kaipuu kaihertelee mielessä. 🙂

Jäähyväiset Pyhälle. Kuva otettu tiistaina kotimatkalla.

Ps. Vihdoin ja viimein, Pihtipudas kutsuu seuraavana. 🙂

Lapin lumoa, osa 2

Isokuru

Sunnuntaina kävimme aamupäivällä tutustumassa Luontokeskus Naavaan, jota mainostetaan Pyhä-Luoston olohuoneena, eikä mielestäni aiheetta. Esillä on alueen luontoa, eläimiä ja kasvillisuutta sekä geologiaa ja kulttuurihistoriaa, sekä lapsia että aikuisia kiinnostavalla tavalla. Lapsille oli kiva tehtävä bingon muodossa. Bingossa etsittiin kuvien perusteella näyttelyssä olevia kohteita, kuten lintuja ja ötököitä.

Naavan sivuilta en löytänyt tietoa, onko heillä kantorinkkoja vuokrattavana, mutta kysäisin silti infosta ja heiltä sai samalla reissulla rinkan mukaan todella edulliseen hintaan, 10 euroa päivä.

Pyhällä palvelut olivat meille vähintäänkin riittävät ja kaikkiin kaupallisiin paikkoihin meillä ei ollut edes kiinnostusta tutustua. Naavasta löytyy Café Loimu, josta olisi saanut kahvin lisäksi erilaisia vaihtoehtoja ruokaa.

Pyhän keskustassa on K-market, jossa on melkoisen laaja valikoima noin pieneksi kaupaksi ja lisäksi marketissa näytti olevan pieni apteekkitavaroiden valikoima kassojen takana, josta sai ainakin yleisimpiä särkylääkkeitä. Samassa tilassa sijaitsee pieni kahvila.

Rinteen poikki polulle metsän siimekseen. Tässä rinteessä näkyi muuten joka päivä poroja ruokailemassa, mutta ei tällä kertaa.

Ilma näytti sunnuntaina varsin kurjalta. Oli harmaata ja sateista, mutta luotimme täysin sääennusteeseen ja luontokeskuksen oppaaseen, että isoimmat sadekuurot ovat ohitse iltapäivällä ja kuulemma kurun maisemat olisivat upeat säällä kuin säällä. Lähdimme siis kävelemään tihkusateeseen kohti Isokurua ja sade loppuikin jossain vaiheessa, mutta harmaat sumupilvet roikkuivat raskaana yllämme koko lenkin ajan. Tällä kertaa pilvet olivat meidän yläpuolella ja alhaalla oli selkeää.

Isokurun laavulle olisi päässyt hyvin lastenrattaiden kanssa, mutta siitä eteenpäin ei vaunuilla ole asiaa.

Maisemat ovat upeat ja vielä on helppokulkuista.

Luontopoluille on hyvät opasteet muuten, mutta kilometrit olisi saanut olla paremmin merkattu.

Pikkukaveri nukahti päiväunille melkein heti alkumatkasta .

Ensimmäinen tapaamani kuukkeli. Hyvin kesyjä lintuja ja ruokaa olisi halunnut, mutta meillä ei ollut leipää mukana.

Isokurun laavulta laskeudutaan melko jyrkästi noin 200 rappusta kurun pohjalle. Sateisella kelillä varoivaisuus on valttia, varsinkin tämän aarteen kantajalla.

Portaiden alapäässä reitti haarautuu ja me suuntaamme oikealle kohti Pyhänkasteenlampea ja -putousta. Portaissa on leveämpiä kohtia, joissa voi hetken hengähtää ja mahtuu hyvin ohittelemaan vastaantulijoita.

Pitkoksien alussa on varoitus rakenteiden osittaisesta vanhuuden heikkoudesta ja kehotettiin kulkemaan keskellä polkua. Reitiltä poikkeaminen on kielletty, jotta alueen herkkä luonto säilyy mahdollisimman koskemattomana.

Alkumatkasta syvällä rotkossa maisema on jopa pusikkoista, kunnes alkaa jylhät kivikot.

Pieniä kirkasvetisiä lampia on matkan varrella useita. Pohjasssa voi nähdä ihmisten heittämiä toivomuskolikoita? Ikiaikaisia uskomuksia vai nykyajan hömppää? 🙂

Polku kaartelee kurun pohjalla myötäillen lampien reunamia. Vain jyrkimmissä kohdissa on köysikaide tuomassa näennäistä turvaa.

Olemmeko saapuneet lumottuun metsään? Asuuko lammen takana luolassa keijuja vai kenties Vuorenpeikko?

Kivisen taipaleen alku. Puut ovat todella liukkaan näköiset, mutta onneksi jalkineet tuntuvat pitävän.

Joka puolella ympärillä kohoaa massiiviset kiviseinämät korkeimillaan 220 metrin korkeuteen. Pilvet peittävät korkeimmat huiput nävkyvistä.

Edessä häämöttää reitin ainoa kohta, jossa ei ole puupolkua. Muinainen kivivyöry on peittänyt kurun pohjan. Kiviportaat johdattavat vyörykohdan ylitse. Väistämättä seinämiä silmäillessä mieleen hiipii ajatus, voiko tuolta vyöryä lisää kiviä alas…? Lapsille sanoin: – Ei voi!

Nousua kiviportaita pitkin. Kuvassa ei näy niin selkeästi, mutta kavutessa oli selkeät askelmat.

Tytöt ovat saavuttaneet kurun pohjan huipun.

Kivivyöryn huipulta avautuu maisema pitkälle eteenpäin.

Matka jatkuu kohti putousta. Maisemat tekevät vaikutuksen ja mielestäni olen yhdessä kotimaani vaikuttavimmista paikoista.

Tytöt ennättivät ensimmäisenä perille Pyhänkasteenlammen tasanteelle ihmettelemään maisemaa. Putouksen kohina kuuluu kurussa hyvän matkan päähän, jos vain hoksaa kuunnella.

Putous kiemurtelee kalloin seinämiä alas kohtia lampea.

Pyhänkasteenputoukselta matkaa voi halutessaan jatkaa kohti Karhunjuomalampea kiipeämällä noin 400 puuporrasta ylös Uhriharjun näköalatasanteelle, joka näyttää keikkuvan ylhäällä tyhjän päällä. Me kiipesimme muutaman rappusen ylöspäin nähdäksemme tämän paikan alhaalta käsin. Jälleen tyttäremme haluaa käydä huipulla asti tuulettamassa, joten me muut lähdemme hissukseen kulkemaan takaisin kohti Isokurun laavua, jossa meillä on tarkoitus paistella eväsmakkarat.

Jyrkät portaat kohti lampea tuntuivat vähän hurjilta alaspäin mennessä.

Pieni puro solisi iloisesti Pyhänkastenlammen alapuolella.

Paluumatkalla sumupilvet näyttivät hivuttautuvan yhä alemmas ja alemmas.

Parisataa askelmaa ylös ja notski odottaa.

Viimeisillä askelmilla luon haikeita silmäyksiä kuruun ennen retkieväiden nautiskelua kodassa.

Pari rappusta ylös ja määrämpää on siinä. Kyllä maistui makkarat hyvälle.

Kodalla tapasimme mutkan kautta tuttuja ihmisiä ja nuotiolla aika kului huomaamatta nopeasti. Ulkona alkoi tulla hämärä, mutta Isokurun jälkeen matka onneksi oli helppoa reittiä ja taittui reippaasti, joten pisteltiin vauhdilla huoneistoon ja äkkiä sauna päälle ja kahvin keittoon.

Muinaisten aikojen aallonmerkkkejä näkyy irtonaisissa kivilaatoissa.

Kokonaisuudessaan meille kertyi matkaa 7,5 kilometriä tällä reitillä. Liikuntaa ja upeita maisemia. 🙂

Kolmannessa osassa käymme pikapyrähdyksen Tiaislaavulla.

Lapin lumoa, osa 1

Pyhätunturilla

Mieheni on ollut muutaman viikon työmatkalla Sallassa ja Pelkosenniemellä ja sopivasti osuvat työkeikat syysloman ensimmäisen viikon vaihteeseen, joten lähdin lasten kanssa perässä ex tempore -lomalle.

Pitkään harkitsin, että vuokrataanko mökki vai huoneisto, mutta lopulta houoneiston helppous vei voiton. Huoneistossa ei tarvinnut itse siivota ja lakanat kuuluivat hintaan ja lisäksi hintaero oli vain muutaman kympin. 🙂

Huoneisto oli PyhäSuites 43 ja majoittuminen oli mukavan helppoa. Yksi pieni kämmi tosin oli käynyt siivoojilla meidän huoneiston saunan osalta ja siellä ei tehnyt mieli saunoa, mutta meille järjestettiin saunomismahdollisuus viereisessä huoneistossa, joka oli tyhjillään. Toki olisimme saaneet muuttaa kokonaan naapurihuineistoon, mutta olisi ollut aika urakka pakata kaikki tavarat ja ruoat ja vaihtaa kämppää, joten surffailimme sulavasti kahden huoneiston välillä.

Kiitokset hienosti hoidetusta asiakaspalvelusta ihanalla Heidille.

Lomalla olimme perjantaista tiistaihin ja kävimme luontopoluilla lauantaina, sunnuntaina ja maanantaina ja kirjoitan näistä kolmesta paikasta jutut erikseen.

Lauantaina lähdimme hyvin sumupilviseen ilmaan kävelemään kohti Kultakeron huippua, joka on Pyhän laskettelukeskuksen korkein huippu. Tarkoituksena oli kulkea sorapintaista huoltotietä sinne asti, kun koko porukalla jaksamme. Ihan huipulle asti emme menneet lukuunottamatta vanhinta tytärtämme, joka kipaisi sinne nuorilla, ketterillä jaloillaan.

Luontoon pääsimme suoraan huoneiston parkkipaikalta. Poika kiipesi hetken matkaa laskettelurinnettä ylöspäin ja päätti, että alas pitää peruuttaa.

Uskomattoman pitkään jaksoi poika käveleskellä suht jyrkässä maastossa.

Tunturit olivat sumupilvien takana piilossa ja näkyvyys oli melko huono.

Kiviä riittää Pyhätunturin maisemissa. Karua kauneutta kaikkialla.

Tajukankaalla on tilauksesta toimmiva ulkoilmaravintola ryhmille.

Huttu-Ukko vartioi maisemia matkan varrella. M. Hulkko, 2016.

Upeasti aurinko pilkahtaa pilviverhon ja männyn takaa.

Hetken matkaa kuljettuamme olemme pilvien yläpuolella ja täällä paistaa aurinko. Ylempänä on myös lämpöasteita.

Korkeimpien tuntureiden huiput näkyvät ympärillämme.

Yläpuolella maisema on edelleen karua kivikkoa.

Tämä maisema lumoaa pysähtymään pidemmäksi aikaa.

Yhä uudestaan ja uudestaan täytyy vilkaista taaksepäin.

Pikkuisella iskee nälkä ja väsy matkalla. Onneksi on evästä ja nukkumapaikka lähellä.

Laskettelukeskuksen huippu on nimeltään Kultakero.

Täällä pitäisi päästä laskettelemaan marras-joulukuun aikana. Tästä kohdalta palasimme takaisin lukuunottamatta vanhinta tytärtämme.

Hyvät mahdollisuudet leikkiä vuorikiipeilijää. 🙂

Vielä hetken aurinko kurkkii meitä, kunnes olemme laskeutuneet alemmas auringon tavoittamattomiin,

Vanhaa, huteraa aitaa. Ei näytä kovin luotettavalta.

Kaunista ja aavemaista. Täällä olisi helppo antaa mielikuvitukselle siivet.

MItähän täällä pitäisi varoa??? Oikeasti edessä päin oli moottoriliikenteen estävä puomi.

Kyllä nälkä jo kurniikin vatsassa ja makkarat maistuvat. Kodassa olivat edelliset kävijät jättäneet nuotion palamaan, olipa helppo tulla valmiille hiillokselle.

Lähes Kultakeron huiputtava reitti oli määrällisesti noin kuusi kilometriä ja kutakuinkin kolme kilometriä ylös ja saman verran alas. Tasamaata ei juurikaan reitillä ole. Lastenrattailla pääsee reittiä kulkemaan hyvin, kunhan työntäjä on kunnossa. 🙂

Illalla kävin kuvaamassa tunturin huippua laskettelurinteen juurella.

Lapin maisemat ovat ottaneet minut valtaansa ja miehelleni ehdotin jo, että unohdetaan kaikki Etelä-Suomen lomakohteet ja suunnataan uudestaan ja uudestaan eripuolille Lappia. 😉

Rinteessä lumitykit odottavat työnsä alkamista.

Seuraavassa postauksessa tutustutaan vaikuttavaan Isokuruun.

Vikakönkäällä puskaparkissa

Vikaköngäs Rovaniemellä

Tänä kesänä olemma matkustelleet poikkeuksellisen paljon asuntovaunun kanssa ympäri Suomen ja suurimmaksi osaksi olemme yöpyneet leirintäalueilla ja jonkin verran huoltoasemien parkkipaikoilla. Meillä on periaatteena, että vaunun vessaa ei käytetä eli yöpymispaikalla täytyy olla vessa käytössä aamusta iltamyöhään, yöllä sitä ei tarvita. Tämä on seikka, joka rajoittaa yöpymispaikan valintaa.

Kuivakäymälä ja ekopiste. Tosin vessassa ei ollut kuiviketta, mutta muuten oli siistit hyyskät. Ekopiste oli hiukan kaaoksessa. Siellä oli kyllä selkeät ohjeet mitä minnekin kuuluu lajitella, mutta ilmeisesti osa ihmisistä on lukutaidotonta.

Leirintäalueella olemme yleensä sen takia, että siellä on helppo ylläpitää kaikkia mukavuuksia, kuten ladata kaikkien kännykät, keitellä mikrossa puurot, suihkut löytyy, helppo laittaa hiukset ja vessat avoinna aina kun sinne haluaa mennä. Tämä oli ensimmäinen reissu täysin puskaparkissa ilman edellä mainittuja mukavuuksia. Hyvin onnistui ja minä tykkäisin tehdä reissuja enemmänkin tuolla tyylillä, mutta tämä asia jakaa perheessämme mielipiteet, joten täytyy jatkaa harjoituksia aina silloin tällöin.

Vikakönkään perimmäisessä nurkassa leiriytyminen oli kielletty ja pitihän se käydä katsomassa mitä siellä on. Matonpesupaikka kyläläisille.

Yleensä minä olen matkanjohtaja ja suunnittelen paikat minne mennään, tietenkin yhdessä mieheni kanssa tehdään lopullinen ratkaisu, että onko paikka hyvä. Tälle reissulle oli tarkoitus löytää paikka, jossa on rauhallista, luontoa, nuotiopaikka ja wc. Rovaniemen esteettömistä luontopoluista löytyi hyvin tietoa ja paikkoja oli useampi mistä valita. Lisäksi paikan valintaan vaikuttaa ajomatka, kun lomat on pidetty ja aikaa on vain viikonloppu. Rajana yleensä viikonlopun reissulle on pidetty noin 200 kilometriä. Vikakönkäälle tosin tuli vähän pidemmästi matkaa.

Upea nuotiopaikka ja kolme laavua. Mahtuu isommallakin porukalla tulistelemaan.

Linkistä löytyy kaikki Napapiirin retkeilyalueen reitit. Tässä muutama hyvä luontokohde lapsiperheille ja liikuntaesteisille Rovaniemen pohjoispuolella.

Olkkajärvi
Vaattunkiköngäs
Vikaköngäs
Norvajärvi

Kävimme kaikki muut paikat katselemassa viikonlopun aikana paitsi Norvajärvelle emme ehtineet käydä. Ahkeran googlettelun tuloksena selvisi, että Norvajärvelläkin pitäisi olla vessa. Kuvien perusteella erittäin kaunis paikka ja siellä yleinen uimaranta. Muista kohteista löytyy muutamia valokuvia.

Ilmat viikonlopun aikana olivat kohtuullisen hyvät ja pahimmat vesisateet osuivat yöaikaan. Lomaan kuului lepoa, ruokaa, luontoa, amppareiden väistelyä ja tyttärelle yksi ampiaisen pistos, nuotioilta, korttipelejä ja kotiinlähtiessä appiukon luona vierailu. Kuulostaa hyvälle ja oli sitä. 🙂

Leveä väylä vai pitkospuut? Ei ainakaan ihan perinteiset pitkospuut.

Vikakönkään esteettömäksi tarkoitettu reitti on alkanut lahota ja huonot kohdat on osittain merkattu kivillä.

Ystävyyden siltaa pitkin Vaattunkijoen yli.

Upeat maisemat ja aurinkoinen päivä, joskaan ei kovin lämmin ilma.

Satuimme sillalle, kun kumiveneellä koskea laskeva porukka antoi taidonnäytteen koskenlaskusta.

Sillalta toiseen suuntaan hieman rauhallisemman näköinen joki.

Sillan jälkeen loppuu varsinainen helppokulkuinen osuus, mutta kävimme Ukkoharrin laavulla kärryjen kanssa. Muuten hyvä, mutta puunjuurakot teki matkasta poukkoilevan kyydissä olevalle. Matka yhteen suuntaan 300 metriä.

Ukkoharrin laavu, löytyy puita nuotiointiin ja vessat.

Ystävyyden silta kuvattuna Ukkoharrilta.

Vikakönkään helppokulkuinen luontopolku on vielä hetken aikaa kuljettavassa kunnossa, mutta aika pian kannattaisi aloittaa kunnostustyöt kyseisellä paikalla, jos sen haluaa säilyttää helppokulkuisena.

Vaattunkiköngäs

Tästä lähtee esteetön reitti, mutta myös useita muita reittejä.

Vaattunkiköngäs eli Könkäänsaaren esteetön luontopolku on pituudeltaan 1,5 km, tosin tällä hetkellä siellä on kunnostustyöt menossa ja polkua ei pääse kiertämään ympäri. Paitsi että, minä menin siltikin nuorimman tyttäreni kanssa työmaan reunaa noin 200 metriä. Mies palasi lopun porukan kanssa takaisin samaa reittiä.

Uskomattoman upea Könkäänsaaren luontopolun alkupää.

Tälläkin luontopolulla ylitetään Vaattunkijoki.

Nuotiopaikalle asti pääsi helposti kulkemaan, mutta sen jälkeen alkoi työmaa-alue.

Kuivakäymälät, hienoja rakennuksia on reitille rakennettu.

Könkäänsaaren nuotiopaikasta ei ole parempaa kuvaa, koska siellä oli niin paljon muuta porukkaa retkeilemässä.

Meillä oli tarkoitus olla leikkimielinen kisa eri reittejä pitkin, että kumpi porukka on ennemmin autolla tai sillalla, niin kuin minä luulin. Kuvat kertokoot miksei me voitettu. 🙂

Luontopolun kunnostus käynnissä. Ihan varovasti hiippailimme tyttären kanssa tästä ohi ja edessä häämötti mielenkiintoinen vanha silta.

Näyttää mielenkiintoiselta, vaikka on vähän huteran näköinen…

Uskaltauduimme sillalle, sillä se oli kumminkin ihan virallisen reitin varrella. Alla lähes kuiva uoma.

Yhtäaikaa niin kaunista luontoa ja karua kivikkoa.

Kaunis paikka, pakko pysähtyä ja kädet olikin jo männyn pihkassa. Ei käy enää mielessäkään, että toiset ehkä kilpailee tosissaan.

Vielä hetki levätään kauniilla paikalla ja tietysti kuvataan myös lepohetki.

Kyllä tällä uusitulla reitillä kelpaa kävellä.

Riippusillan alla odottelemassa, että missä muut. Ai niin, pitikin mennä autolle ja muut ovat jo siellä. Taidettiin vähän hävitä kisa. 🙂

No pikaisesti vielä yksi kuva yläjuoksulle ja sitten autolle.

Olkkajärvi

Olkkajärvellä kävimme melko pikaisen reissun, lähinnä katsastamassa paikan mahdollisia tulevia reissuja varten ja nuorempi tytär halusi välttämättä päästä uimaan. Tässä vaiheessa keli oli jo aika hyytävä ja tuuli iski suoraan järveltä uimarannalle. Tyttö oli sitkeä ja kävi pulahtamassa hyiseen veteen. 🙂

Olkkajärvi näytti mielenkiintoiselta paikalta tulevia reissuja ajatellen, joten ei siitä sen enempää tällä kertaa.

Takaisin Vikakönkäälle

Illaksi ajelimme takaisin leiripaikallemme ja tarkoituksenamme oli syödä iltapala nuotiolla. Nuotiopaikalla oli tulet valmiina ja liityimme notskilla olevan porukan seuraksi viettämään lauantai-iltaa. Seuraksemme sattui innokas karavaanari-kullanhuuhtoja-muusikko Lapista, entisen kotikuntani naapurikunnasta lähtöisin oleva pariskunta. Juttua olisi riittänyt heidän kanssaan vaikka aamuun asti.

Iltapalan saimme syötyä turinoinnista huolimatta, mutta tarkoitukseni oli kuvata nuotiotulta, joka kyllä unohtui. Ainoa kuva minkä ehdin ottaa, on kuva hiipuvasta hiilloksesta. Aina ei välttämättä tarvitse olla kuvia, kun voi jäädä muutenkin mukavia muistoja. Vaikka, jos totta puhutaan, tämä kuvaaminen on niin mukavaa. 🙂

Jännitystä kotimatkalla

Sunnuntaina kyläilimme appiukolla ja jälleen kerran meillä meni kotimatkalla myöhään, vaikka useimmiten aiomme olla ajoissa kotona. Aikomukseksi jäi tälläkin kertaa. Vielä viime hetken reissun pidennystä saimme sillä, että ajoimme poikkeuksellisesti kotiin Ranuan kautta. Siellä ehdimme kävästä Fazerin myymälässä ostamassa kahviherkkuja vaunussa kahvitteluun.

Ranualla olisi pitänyt ehdottomasti tankata auto, mutta eipä kumpikaan muistanut, että täysi tankki tuo turvallisuuden tunnetta kotimatkalle. Noin 50 km oli matkaa Pudasjärvelle, kun muistimme tankkauksen ja kaikki siellä päin liikkuneet tietää, että Ranuan ja Pudasjärven välillä ei ole yhen yhtäkään huoltoasemaa. Tankki piippaa tyhjyyttään keskellä suomaisemia ja minulla jalat tärisee kun laskeskelen, että kuinka paljon matkaa on kävellä huoltsikalle, kauanko siihen menee aikaa ja milloin olemme vihdoin kotona. Pääsimme Pudasjärvelle ja kaarsimme ensimmäiselle huoltsikalle tankkaamaan järkyttävän kallista dieseliä. 55 litran tankkiin mahtui 55.23 litraa, joten hilkulla oli. Mieheni mielestä oltaisi vielä päästy ajamalla seuravalle halvemmalle asemalla. 🙂 Kotiin ehdimme jo kymmenen aikaan illalla.

Syksy saapuu hiljalleen, vaikka lämpöisiä ilmoja edelleen riittää. Väistämättä edessä ovat kohta haikeat jäähyväiset karavaanarikaudelle, mutta toistaiseksi meillä on vielä tälle syksylle suunnitelmia. Tulevat säätilat vaikuttavat kumminkin paljon syksyn reissuihin. Talvella emme ole kumpikaan innostuneet karavaanarielämästä, joten vaunu menee viimeisen reissun jälkeen talviunille.

Johanna

Joulupukki keskellä kesää

Napapiirillä

Käymme Rovaniemellä tai ajamme siitä ohitse kerran vuodessa ja joka kerta toiveena on käydä Joulupukin luona. Jostain syystä Napapiiriltä löytyy nykyisin kaksi joulupukkia, mikä aikalailla hämmensi tyttäriämme kun he olivat pienempiä. Meinasi mennä lapsilla uskottavuus pukista liian aikaisin. Nyt myöhemmin ainoa oikea ja aito pukki tyttöjen mielestä löytyy Joulupukin kammarista.

Joulupukin kammari ja monenlaisia kauppoja.

Tässäpä mielenkiintoisia linkkejä Napapiiriltä:

Joulupukin Pajakylä

Joulutalo

Joulupukin kammari

Molemmat paikat ovat mielenkiintoisia ja erilaiset keskenään ja aika samannäköiset pukit löytyy molemmista taloista. Mennessä Ivaloon kävimme tällä epäaidolla pukilla ja paluumatkan herkkupalaksi säästimme oikean pukin. Samalla systeemillä toimivat kummatkin paikat: pukin luona ei saa itse ottaa kuvia vaan tontut kuvaavat vierailun ja lopuksi voi tilata kuvan ja jopa koko vierailun videoituna.

Luonnollisesti kuvien tilaaminen ei ole mitään halpaa lystiä ja tällä kertaa jätimme kuvat väliin, sillä meidän taapero ei tykännyt pukista niin yhtään. Isot kyyneleet valuivat pitkin poskia lähes koko vierailun ajan. Lopuksi kyllä innokkaasti vilkutti pukille, kun pääsi siitä kummajaisesta eroon. Käydään taas joskus uudelleen niin, että miehenikin on mukana kuvissa. 🙂

Polku Joulupukin luo on hienosti rakennettu ja matkalla on monenlaista ihmeteltävää. Kuljetaan mm. hehkuvan hiilloksen ja ritisevän jäätikön yli. Katossa pyörii valtavan kokoinen ratas.

Katossa pyörivä ratas ja hieno kello. Laskeeko ne aikaa joulukiireiden alkuun?

Liekkö oli uusia puiset ovet, joissa oli kurkisteluaukkoja tonttujen kiireisiin vai olemmeko useamman vuoden voineet ohittaa ne täysin huomaamatta. En tiedä, mutta hauskoja olivat. 🙂

Kaikki kuvat ovat matkalta Joulupukin kammariin, jossa on se meidän oikea Joulupukki. Muistutuksena vielä, että nämä ovat meidän perheen mielipiteitä ja jokainen voi käydä muodostamassa oman mielipiteensä paikan päällä.

Presidentti Martti Ahtisaari on käynyt tapaamassa Joulupukkia.

Kierros päättyy tähän kauppaan, jossa on laitettu näyttävästi esille leluja ja muuta tavaraa.

Onko tontut valmistanut kaikki nämä lelut?

Hetken aikaa kiertelimme muutenki paikkoja Napapiirillä. Paljon oli ulkomaalaisia paikalla ja vähän suomalaisia. Etupäässä kiinalaisia ja japanilaisia ja kuulemma Korealainen pikkupoikien jalkapallojoukkue oli meitä ennen tapaamassa Joulupukkia. Hyvin suosittu ja mielenkiintoinen paikka.

Jouluseimi oli hänen mielenkiinnon kohteena.

Niin kovasti olisi tehnyt mieli koskettaa, varsinkin vauvaa.

Yövyimme Napapiirilla yhden yön ns. puskaparkissa ja hauskaa oli yöllä huomata, että joulukuusissa syttyi jouluvalot illan hämärtyessä.

Muovipukista kuva, kun oikeaa ei saanut kuvata.

Tämän jälkeen ajoimme Ruotsin puolelle Haaparantaan ja aikomuksenamme oli olla yö Ikean parkkipaikalla, mutta meille kaikille tuli väsy matkustamiseen. Reissumme naapurimaahan koostui pottujen keittämisestä asuntovaunussa ja syötyämme hurautimme kotiin yöksi. Siitä reissusta ei jäänyt paljon juttua kerrottavaksi eikä varsinkaan kuvamateriaalia.

Johanna

Jäniskosken riippusilta

Juutuanjoella

Jäniskosken riippusillalle on täysin esteetön kulku pyörätuolilla. Perillä odottavat todella upeat maisemat ja nuotiointipaikka, josta voi ihastella Jäniskosken kuohuja. Nuotiopaikan lisäksi siellä on iso invakuivakäymälä, joka on ilmeisesti aika uusi. Paikat ovat todella siistissä kunnossa. Valitettavasti ei tullut otettua kuvaa tästä yhdistetystä wc:stä ja puuliiteristä.

Polku Jäniskoskelle on erinomaisessa kunnossa.

Kivikkojen yli on rakennettu pari kappaletta uusia siltoja.

Koski pauhaa voimakkaasti ja riippusillalla on voimakas jyly.

Polulle matka jatkuu portin läpi. Porot eivät pääse nuotiointipaikalle.

Polku muuttuu portin jälkeen hieman epätasaisemmaksi, mutta ainakin lastenrattaiden kanssa ihan hyvä kulkea. Virallinen esteetön reitti käsittääkseni loppuu laavulle.

Kaikilla reissuillamme oli voimassa metsäpalovaroitus, joten tärkeimpänä eväänä joka paikassa oli vesipullo. Juuri Lapinloman aikaan Venäjän puolella riehui valtavat metsäpalot, jotka uhkasivat levitä Suomen puolelle. Suurimpana pelastuksena taisivat sillä kertaa olla Lapin kohdalle osuneet rankkasateet ja kaikki palot sillä kertaa saatiin sammutettua.

Järviä ja lampia

Jäniskosken jälkeen ajelimme vielä ympäriinsä ja paluumatkalla pysähdyimme useamman järven ja lammen rannalle ottamaan kuvia. Reitti Ivalosta Inarin keskustaan on uskomattoman hieno, tie kulkee useiden vesistöjen välissä ja rantamilla ja taustalla kohoaa tunturit. Lapsilla ei aina meinaa mielenkiinto riittää äidin kuvausharrastukseen ja nykivään matkan tekoon. Pysähdys, kamera, ajetaan hetki, pysähdys… 🙂

Ei lienee kuulu luontoon? Löytö Martinkotajärveltä.

Ennen nukkumaan menoa ajelimme Ivalon keskustan tuntumassa ja sattumalta vastaan tuli usvainen peltomaisema.

Ja kun selän käänsi usvalle, toisella puolella oli vastassa auringon värjäämä taivas.

Tämä oli viimeinen osa Ivalon ja Inarin maisemista ja on aika suunnata pikkuhiljaa kotia kohti ja alkaa miettimään uusia seikkailuja. Kiitos ja kumarrus kaikille osallisille ja lukijoille! 🙂

Johanna

Saariselkä – Tuntureita ja turisteja

Kaunispään huipulla

Yhtenä iltana ajelimme Saariselälle Kaunispään huipulle ihastelemaan maisemia. Tämä on ainoa tunturi jonka huipulla minä kävin ja siihen on muutama syy, miksi vain yksi tunturin huippu. Ensinnäkin minun kroppa ei ole koskaan sietänyt tämmöisiä helteitä ja se höystettynä selkäkivuilla ja vielä lisäksi täytyy ottaa huomioon pikkutaapero näillä reissuilla. Onnkesi siis pääsimme kumminkin käveleskelemään Kaunispäälle.

Tämä sinnikäs kulkija jaksaa ikäisekseen kulkea yllättävän paljon, mutta kun väsy tulee, se on sitten totaalinen.

Tunturissa on helteellä ihan erilainen ilmasto kun alempana, ihanan raikas tuuli puhaltaa vaikka tarkeneekin hyvin.

Aurinko paistaa vielä korkealta ilta myöhällä.

Tunturin huipulla ja näköalatornilla oli aika paljon muitakin ihmisiä, mutta kun lähdimme kulkemaan leveää polkua Kaunispäältä alaspäin, emme nähneet yhtään ihmistä. Saimme ihastellle näitä maisemia kaikessa rauhassa ja hiljaisuuden rikkoi ainoastaan meidän omien lastemme kiljahdukset.

Jotku tunturissa kulkijat kuljettavat tunturien huippujen läheisyyteen kiviä isoihin kasoihin merkiksi huipulla käynnistään ja Kaunispään näköalatornista alas katsoessa huomasin, että ympäristö oli täynnä kivistä tehtyjä nimiä. Minun mielipiteeni tähän on, että annettaisko luonnon olla rauhassa, sillä kauniimmalta se näyttää ilman ohikulkijoiden tekemiä taideteoksia. 🙂

Kulkijoiden rakentama kivikasa Kaunispäällä.

Tällä ”polulla” olisi päässyt esteettömästi kulkemaan vaunujen kanssa, ainakin jonkin matkaa.

Isot ja pienet kulkijat olivat innoissaan.

Jos haluaa katsella maisemia vielä vähän korkeammalta.

Karvaselän kummituskämppä ja raunioita

Kaunispään huipulta suuntasimme Saariselän keskuksen tuntumaan lyhyelle luontopolulle, jossa on esteetön kulku pääreittejä pitkin. Tosin huomioitavaa esim. pyörätuolilla kulkijalla suhteellisen jyrkät mäet, mutta lastenrattaiden kanssa pääsee hyvin kulkemaan. Sivupolut taas ovat asia erikseen, sillä ne ovat kivikkoisia ja kapeita.

Taustalla, halkovajan takana, näkyy varsinainen kulku-ura.

”Seikkailupolkuja” puron vartta pitkin ja raunioille on mahdoton kulkea muuten kuin jalkaisin tai hyvällä pyörällä.

Oululainen pettynyt kullankaivaja Piponius on asunut tässä kämpässä 1870-luvulla.

Piponiuksen kämpästä ei ole paljon jäljellä.

Alkuperäinen kummituskämppä on palanut vahingossa tai joidenkin huhujen mukaan poromiehet ovat polttaneet sen, kun eivät kestäneet kummituksen tekosia. Tiedäpä tuota, mutta googlettamalla löytyi mielenkiintoisia tarinoita tästä kämpästä. Itse on huomannut kyllä mitään erikoisia tuntemuksia Karvaselän kummituskämpässä, mutta jokanen voi halutessaan käydä itse fiilistelemässä. 🙂 Tämä uusi kämppä on rakennettu ensin alkuperäisen tilalle ja siirretty 1997 Saariselän lomakylän lähettyville.

Karvaselän kummituskämpän tyylikäs piippu.

Nämä käkkyräiset kelottumassa olevat männyt ovat aina yhtä upeaa taidetta.

Iso sarvipää. Näitä lapset bongailivat ja mitä komeammat sarvet, sen parempi.

Saariselältä lähtiessä kävimme kiertelemässä mökkialueet ja hotellien ympäristöt ja paljon näytti olevan lomailijoita, mutta luontokohteissa oli rauhallista. Joko he kulkevat erilaisissa kohteissa kun me tai sitten he ovat liikenteessä ihmisten aikaan. 🙂

Yöajelulla

Illalla eli alkuyöstä minä otin mukaani neljä pienintä lasta ja lähdimme vielä ajelulle ja katselemaan maisemia. Siskoni lähti vanhimman tyttäreni kanssa Kiilopään huipulle muutaman tunnin yövaellukselle.

Aurinko alkoi värjäämään kauniisti taivaanrantaa ja houkutteli ottamaan kameran esille. Nämä kuvat on otettu nelostien varresta Kaunispään alarinteiltä.

Magneettimäen tie

Magneettimäen tie on lyhyt museotien pätkä Ivalossa. Nelostieltä lähtee todella jyrkkä soratie alas, jonka kävin lasten riemuksi ajelemassa.

Tiellä sinänsä ei ole mitään ihmeellistä ja sitä ei pääse ajamaan läpi, vaan perillä on kääntöpaikka. Tie jatkuu eteenpäin, mutta on puomilla suljettu liikenteeltä. Kääntöpaikan kohdalla keskellä metsää on muistomerkki Petsamon kuljetuksille 1940-1941.

Minä tykkään ajella pieniä sorateitä ja katsella, että jos siellä olisi jotain mielenkiintoista. Ainakin näkee kaunista suomalaista metsää, jos ei muuta. Joskus taas tulee mielenkiintoisia yllätyksiä vastaan. 🙂

Nimetön joki tai puro nelostien varressa.

Nyt on aika suunnata nukkumaan ja jatkaa matkaa seuraavana iltana.

Johanna

Sevettijärvellä

Neidenissä yöpymässä

Jaa tämä:

Jaa tämä:

Hiihtoloma Saariselällä

Kaunispään huipulla

Jaa tämä:

Luosto ja Pelkosenniemi

Tiaislaavu

Jaa tämä:

Isokuru

Jaa tämä:

Pyhätunturilla

Kiitokset hienosti hoidetusta asiakaspalvelusta ihanalla Heidille.

Jaa tämä:

Vikaköngäs Rovaniemellä

Vaattunkiköngäs

Olkkajärvi

Takaisin Vikakönkäälle

Jännitystä kotimatkalla

Jaa tämä:

Napapiirillä

Jaa tämä:

Juutuanjoella

Järviä ja lampia

Jaa tämä:

Kaunispään huipulla

Karvaselän kummituskämppä ja raunioita

Yöajelulla

Magneettimäen tie

Jaa tämä: