Kilpisjärven mahtava Saana

Ensimmäisenä täytyy muistaa mainita, että muutaman päivän ajan mun blogiin on voinut kommentoida vain kirjautuneet lukijat. Tämä oli pakko tehdä, koska venäläiset, kiinalaiset ja amerikkalaiset häiriköt alkoivat täyttää blogin kommenttikentät, vaikka millä keinoin yritin torpata heidän yrityksiään. Toistaiseksi mennään näin ja halutessanne voitte käydä jättämässä viestiä Instassa tai Facessa.

Päivän virallinen suunnitelma oli ajaa Kilpisjärvelle Saanan juurelle parkkiin ja mieheni lähtee pikkuiselle päivälenkille Saanan huipulle vanhimman tyttäremme kanssa. Me muut jäämme huolehtimaan ruokakaapin täydennyksestä, katselemaan maisemia matalammalta ja pikku-ukkelin kanssa päiväunille.

Maisemia ennen Kilpisjärveä.

Täytyy sanoa, että Suomen upeimmat tunturimaisemat ovat käsivarren Lapissa. Matkalla riittää tunturia toisensa perään kun ajelimme autolla reilun sadan kilometrin matkan Kaaresuvannosta Kilpisjärvelle.

Matkalla pysähdyimme ottamaan muutamia kuvia Suomen maanteiden korkeimmasta kohdasta, Muotkatakasta. Muotkatakka on 565 metriä merenpinnan yläpuolella. Samaisella paikalla on ammuttu Lapin sodan viimeiset tykinlaukaukset huhtikuussa 1945. Sen muistoksi löytyy paikalta Lapin sodan muistomerkki.

Kilpisjärvellä kävimme katselemassa kaikki yleiset parkkipaikat ja kovin oli täyttä joka paikassa, mutta yhdellä isolla levähdysalueella ei ollut ketään. Paikka osoittautui enemmän kuin täydelliseksi lastemme mielestä, sillä paikka oli ilmeisesti porojen kulkureitillä. Lähes kaikki tiellä kipsuttelevat porot kääntyivät seuraksemme parkkipaikalle, tosin jatkoivat nopsasti matkaa kun lapset riemastuivat.

Muualla reissumme aikana poroja näkyi yllättävän vähän, mutta Kilpisjärvellä poroja riitti ihailtavaksi yllin kyllin.

Saanan valloittajien palatessa, oli vielä vähän epäselvää, missä yöpyisimme seuraavan yön. Tarkoitus oli kumminkin palata samaa reittiä takaisin päin ainakin Karesuandoon asti, mahdollisesti kauemmaksikin.

Loppujen lopuksi ajoimme E45 tietä lähes Vittangin keskustaan, josta löytyi levähdysalue, Suptallen Vittangi, uudehkolla huoltorakennuksella. Meinasi kyllä kateus iskeä rakasta naapurimaata kohtaan, miten siistit ja puhtaat tilat järjestetään matkalaisille. Vessat olivat lämmitetyt ja lämmin vesi virtasi hanoista. Kyllä kelpasi täällä yöpyä.

Norjassa ja Ruotsissa ilmeisesti tupakanpoltto on huomattavasti vapaampaa kuin Suomessa, sillä monessa paikassa huomasin tuhkakuppeja, missä Suomessa ei nykyään saisi olla. Leirintäalueilla oleilevat norjalaiset, varsinkin vanhemmat naiset, olivat kovia tupakoimaan.

Jällivaarassa oli jo pikkuisen kiirus tankille, sillä mittarin viisari hupeni nopeasti kohti nollaa. Tankkaamisen jälkeen suuntasimme autolla kohti Dundretin huippua. Polvi antoi sen verran myöten, että hiljalleen pystyi käydä käveleskelemässä ja katselemassa upeita maisemia.

Tunturissa oli useampia P-paikkoja, johon pystyi parkkeeraamaan ja lähteä patikoimaan tunturiamaisemiin. Dundretin huippu on 825 metriä merenpinnasta. Jällivaarasta meille jäi sellainen tunne, että tänne täytyy vielä palata ajan kanssa retkeilemään.

Toinen edellä mainitun kaltainen hieno pysähdyspaikka oli Stenbron rastplats, Jällivaarasta Kalixiin päin E10 tien varrella. Upealla paikalla ja kaikilla matkailijoiden tarvitsemilla mukavuuksilla varustettu levähdysalue. Näissä paikoissa suurimmassa osassa on myös kemssan tyhjennys mahdollista. tällä paikalla oli vielä lisäksi lasten leikkipaikka ja nuotiopaikka. Nuotiopaikka tosin oli ilman puita.

Jatketaan Haaparannasta seuraavassa osiossa. 🙂 Tulossa juttua mm. Taavola Gårdenista.

Valtakunnanrajojen ylityksiä ja kompurointia

Viikonloppuna kävimme keräämässä uusia kokemuksia blogiin, mutta palataan vielä hetkeksi aikaan menneeseen eli kirjoitellaan ensin entiset tarinat Lapin reissulta.

Meillä oli varsinainen ajopäivä edessä, sillä matkan varrelle ei oltu suunniteltu varsinaisia pysähdyskohteita lukuunottamatta, että jossain määrittämättömässä paikassa valmistetaan ruokaa ja keitetään kahvia.

Lähdimme Nuorgamista Suomen puolta kohti Utsjokea, Utsjoelta takaisin Norjaan E6-tietä Tenojokivartta pujottamaan kohti etelää, kunnes tie kääntyy Kaarasjoen ja Koutokeinon kautta takaisin Suomeen Enontekiön Hettaan ja vähän matkaa käsivartta ylös Kaaresuvantoon.

Matkalla pysähdyimme kahvin keittoon, jossakin missä ei ole mitään, paitsi norjalainen levähdysaluea WC:llä varustettuna, joki ja komiat maisemat. Kukaan ei oikein muista missä se oli, mutta kuvia katselemalla selviää, että ennen Koutokeinoa.

Koutokeinossa pysähdyimme kuvaamaan kirkkoa, joka oli juuri hetkeä aikaisemmin sulkenut ovensa, joten sisälle emme päässeet.

Norjasta pujahdimme jälleen Suomeen Kivilompolon rajanylityspaikan kautta. Hetassa meillä oli ruokatauko ja katselimme mahdollisia leirintäalueita lähimaastossa. Päätimme jatkaa matkaa Ruotsin puolen Kaaresuvantoon, koska siellä näytti olevan pieni ja edullinen leirintäaluea ja olisimme lähempänä seuraavaa kohdetta eli Kilpisjärveä.

Hetassa oli kumminkin käytävä kuvaamassa erittäin upeasti maastosta erottuvaa kirkkoa ja tällä kertaa on pakko sanoa, ettei olisi kannattanut. Kirkon pääovelle johtavat jykevät kiviportaat ja lähdin laskeutumaan niitä rappusen kerrallaan, että saan se täydellisen otoksen ja omasta mielestäni olin todella varovainen, mutta yhtäkkiä löysin itseni maasta makaamasta kyljelläni. Muutaman portaan oli tullut alaspäin jotenkin, mutta onneksi sitten oli kunnon tasanne, ettei tarvinnut vieriä enempäänsä.

Hetken katselin ympärilleni, että mitä ihmettä tapahtui ja näkikö kukaan, menikö paikkoja rikki ja miten kävi kameralle. Molemmat polvet olivat verillä ja nilkasta oli kääriytynyt nahkat rullalle ja kipiää kävi, mutta mitään ei ollut varsinaisesti rikki minusta ja tavaroista, lukuunottamatta housuja. Sen verran kipiää kävi, että pakko oli soittaa miehelleni, että tule auttamaan minua.

Tauko venyi vähän pidemmäksi kolhuja paikkaillessa, mutta siitä huolimatta pysyimme suunnitelmassa ja jatkoimme matkaa Ruotsin puolelle. Ja se oli muuten ensimmäinen yö, jonka vietimme etukäteen suunnitellussa paikassa.

Karesuando campingissä oli oikein ystävällinen nainen vastaaotossa ja hän puhui ihanasti murtanen suomea. Itse paikka oli todella pieni, vain muutamia sähköpaikkoja vaunuille ja autoille, mutta siistiä oli. Valitettavasti yhtään kuvaa ei ole tästä paikasta.

Seuraavana aamuna jatkoimme tutustumalla Karesuandon kirkkoon, tai minä kävin yksin kun muita ei niin paljon kiinnostanut. Polvetkin olivat yllättävän hyvässä kunnossa, niillä kärsi kohtuullisesti kävellä tasamaalla.

Kirkon pihalla ollessani, joku mies hurautti kovaa kyytiä pihalle ja juoksi kirkkoon musta puku kainalossaan, joten näin oven olevan auki ja kävin varovasti kurkkimassa sisälle. Oven aukaistuani korviini kantautui jyhkeää urkumusiikkia, jollakin oli soittoharjoitukset menossa.

Toinen mielenkiintoinen kohde Karesuandossa oli Laestadiuksen pirtti, joka on rakennettu 1820-luvulla. Infotaulun mukaan pirttiä käytetään edelleen hartaustilaisuuksiin. Komealla paikalla pirtti on pystyssä.

Matka jatkuu seuraavssa osiossa kohti Kilpisjärveä. 🙂

Miljoonativoli ja shoppailuparatiisi

Olemme käyneet Tuurin Kyläkaupassa ja Miljoonativolissa (Tivoli Sariola) lastemme kanssa lähes joka kesä ja sinne suuntasimme jälleen viime viikonloppuna. Tuuriin meitä vetää lapsille ilmainen viihdyke. Luonnollisesti itse tivoli, mutta lisäksi löytyy Muumipuisto ja kyläkaupan ilmainen kesäjuna ja jostain kummallisesta syystä he tykkäävät myös itse tavarapuodista.

Tyttäret ovat ihastuneet kaupassa kaikkiin nähtävyyksin ja isosti ja näyttävästi esille laitettuun tavaraan. Varsinaisesti kauppa ei ole minun mielestäni shoppailuparatiisi, koska kaikkea on ihan liian paljon ja tulee vähän levoton olo, että mihin sitä oikein silmänsä asettaisi ja mihin suuntaan kannattaisi kulkea.

Toisaalta arvostan Keskisen luomaa paratiisia keskelle ei mitään ja siellä vielä käy porukkaa ympäri Suomen jopa bussilasteittain. Tuskin tavallinen kauppakeskus menestyisi lakeuksien pelloilla, mutta hieman yliampuva tyyli sinänsä on nähtävyys ja herättää ihmisten mielenkiinnon. Alueen suosiosta kertoo myös karavaanareiden määrä aina täpötäydellä Tuurin omalla Onnela-leirintäalueella ja lisäksi parkkipaikoilla yötään viettävät matkailijat.

Tuuriin saavuimme perjantain ja lauantaina välisenä yönä vasta puolenyön aikaan, joten ensimmäisen yön nukuimme parkkipaikalla, mutta olimme jo etukäteen päättäneet, että yritämme mahtua toiseksi yöksi leirintäalueen puolelle.

Lauantaina puolen päivän aikaan menimme jonottelemaan ja saimme toisen kerran Onnelasta leirintäaluapaikan Tuurin vierailujemme historiassa. Majoitus leirintäalueen puolella maksaa 20 euroa/vrk ja siihen sisältyy sähkö.

Vinkkinä, että Tuurin kylästä löytyy kaksi muutakin lierintäaluetta: Sepänniemen lomakylä ja Tuuri Resorts. Molemmissa olemme yöpyneet aiempina vuosina ja ihan ovat hyviä paikkoja, mutta ei niistä nyt enempää tässä postauksessa.

Leirintäalueella on todella hyvät paikat parkkeerata kalusto tasaiselle maastolle. Huoltotilat olivat pääasiassa siistit, mutta käyttäjiä oli aika runsaasti, joten väkisin näkyy jonkin verran siisteydessä. Suihkuja, vessoja ja roskiksia alueella on poikkeuksellisen paljon, verrattuna moneen muuhun alueeseen.

Onneksi jälleen kerrran emme uskoneet säätiedotuksia, vaan lähdimme paikan päälle katsomaan. Ennuste viikonlopulle oli varsin sateinen, mutta loppujen lopuksi pilvisistä kuvista huolimatta vettä satoi vain muutamia pikkukuuroja.

Ilman kommelluksia ei selvitty tästäkään reissusta. Asuntovaunun etuikkunan päällykerros oli matkan varrella lentänyt vunun katon yli jonnekin pientareelle. Oltiin aika järkyttyneitä tapahtuneesta, mutta ilmeisesti ikkuna ei ole aiheuttanut kenellekään vaaraa omille teille kadotessaan. Isoimmaksi murheeksi siis jäi raha ja mistä saa hommattua uuden ikkunan.

Uusia lomareissuja suunnnitellaan heinäkuun loppupuolella Lapin suuntaan ja ehkä pistoja Norjan ja Ruotsin puolelle. (Kun vaan sais kaluston kuntoon…..)

Rantaloma Himangalla

Kesä on tulla tupsahtanut ihan huomaamatta ja blogin 1-vuotissynttärit siinä samalla. Viime kesäkuussa kirjoitin ensimmäisen juttuni blogiin: http://www.kotimaaetsimessä.fi/lahimatkailua-asuntovaunulla/. Reissu oli mieheni sisarusten perheiden kanssa sovittu viikonloppukokoontuminen.

Leirintäalueen päärakennus

Tapasimme samalla kokoonpanolla tänä kesänä Himangalla Sautinkarin leirintäalueella https://www.sautinkari.info/# . Sautinkari oli meille kaikille ennestään tuntematon paikka ja valitsemme sen sijainnin vuoksi eli Oulusta sopiva etäisyys, ajokilometrejä ei kerry turhan paljon viikonlopun reissua varten. Leirintäalue sijaitsee sekä Lestijoen, että Perämeren rannalla.

Leirintäalue on aika iso, yli 250 paikkaa. Päähuoltorakennus löytyy keskeltä aluetta, jossa on kaikki tarpeellinen: suihkut, vessat, saunat jne. Iltasella on vakiona leirintämaksuun kuuluva yleinen saunavuoro ja joenrannassa on lisäksi vuokrattavissa ulkosauna, josta pääsee laiturilta uimaan Lestijoessa. Edelleen mainostan SFC-alueiden edullisuutta, varsinkin jos on jäsen. Jäsenille 18€/vrk ja muille 25 euroa. Lisäksi kaikille sähkö samalla hinnalla 5 euroa/vrk.

Leirintaalueelta löytyy siis uimapaikat laiturilta jokeen tai hiekkarannalta mereen. Viikonloppu sattui olemaan tämän kesän kuumin viikonloppu ja ukkosia oli ennustettu tulevaksi usempia, mutta onneksi ennustajat erehtyivät ja ainoastaan sunnuntaiaamuna oli hetken aikaa ukkonen yllä. Muuten lapset nauttivat mahtavista uintikeleistä useamman kerran päivässä.

Leirintäalue elää pienoisen epävarmuuden alla vuodesta toiseen, kun Kalajoen kaupunki on suunnitellut alueen kaavoittamista mökkikäyttöön ja leirintäalueen vuokrasopimus uusitaan vuodeksi kerrallaan. Luonnollisesti tämä vaikuttaa siihen, miten leirintäaluetta kannattaa kehittää. Harmi sinänsä nämä suunnitelmat, että rakennetaanko alueelle muutamia mökkejä joillekin ihmisille vai voiko alueesta nauttia kesän aikana isompi joukko porukkaa?

Leirintäalueen rajalla on kesäkioski, jossa järjestetään pari kertaa kesässä karaokea ja tansseja ja se osui nyt tälle viikonlopulle. Lauantai-iltana mökä oli melkoinen ja eräs nainen oli miehelleni kuvaillut mekkalaa osuvasti: – Tuo päihtyminen saa ihmiset kuvittelemaan, että he osaavat laulaa. Muuta harmia siitä ei tosiaan ollut kuin ääni.

Sunnuntaina koukkasimme vielä pienen lisälenkin Lohtajan Ohtakarin kautta, jossa on kerrassaan mahtavat hiekkarannat. Alueesta on aika vähän tietoa ja sitä ei kauheasti mainosteta, mutta suosittelen poikkeamaan. Alueelta löytyy kioski ja sieltä voi varata vaunulle sähköttömiä yöpymispaikkoja, joihon sisältyy wc, suihku ja kemssan tyhjennys, hinta 15 euroa/vrk. Lähin nuotiopaikka löytyy huoltorakennuksen vierestä ja uimarantaa on lähes silmän kantamattomiin.

Ohtakariin täytyy ehdottomasti joskus palata ajan kanssa ja Sautinkari kannattaa myös muistaa. Lämmintä ja aurinkoista kesää! 🙂