Harakkasaari

Harakkasaari sijaitsee muutaman kilometrin päässä Kuhmon keskustasta, lähellä Kalevala camping -aluetta. Hyviä parkkipaikkoja löytyy reitkeilijöille runsaasti. Saari on pieni, noin 2,5 hehtaaria, joten siellä tuskin kukaan pääsee eksymään vaikkei polkuja olekaan merkattu mitenkään.

Lammasjärven rannalla. Aurinko ei enää paista, mutta lämmintä on.

Meillä oli vain pari tuntia aikaa illalla käväistä saarella ennen pimeän tuloa. Mukaan otimme vain juotavaa, uimavaatteet ja tyttäremme lähti sup-laudalla meidän muiden kävellessä.

Päivä oli ollut todella lämmin ja tuulinen ja edelleen illalla tuulesta huolimatta tarkeni hyvin kuljeskella kesävaatetuksessa. Eikä tarvinnut hyttysiäkään häätää ympäriltä, kiitos tuulen.

Oikein kuivana kesänä Harakkasaareen pääsee jalkoja kastelematta, mutta nyt piti joitakin metrejä kahlata vedessä, vettä oli syvimmillään aikuisella puoleen sääreen.

Saaren luonto on mäntykangasta ja herkkää kulumiselle ja siellä on kielletty kulkeminen moottoriajoneuvolla. Saari kuuluu osana Lentuan luoonsuojelualuetta.

Harakkasaaresta löytyy useita hiekkapohjaisia uimarantoja, mutta suurimmalta rannalta löytyy kesällä 2021 rakennettu nuotiopaikka, liiteri ja käymälä. Saarella ei ole laituria, mutta hyvin näytti tulistelemaan tulleet miehet pääsevän rannalle moottoriveneellä.

Kummalla puolella haluaisit uida? Rantoja riittää.

Harakkaaari on paikallisten virkistyskäytössä ympäri vuoden. Talvella saarea kiertää hiihtoladut, kesäisin saaren ympäristö ja koko kaunis Lammasjärvi ovat upeita paikkoja soudella, meloa, suppailla jne.

Tämä 5-vuotias jaksaa suppailla ja uida säällä kuin säällä loputtomiin.

’

Aika hämärää ennätti tulla ennen kuin olimme takaisin leirintäalueen rannassa.

Suosittelen tätä retkikohdetta ehdottomasti kaikenlaisille retkeilijöille, jotka nauttivat mäntymetsistä tai yleensäkin luonnosta. Muistathan kumminkin huolehtia omat roskasi pois ja elää muutenkin sovussa luonnon kanssa. 🙂

Kalevala Camping

Tällä reissulla suuntasimme auringon ja sääennusteiden mukaan järkevän ajomatkan päähän kotoamme ja parhaimmat kelit löytyivät itäisestä Suomesta. Matkamme kulki siis kohti Kuhmoa, melko lähelle Venäjän rajaa. Vartiuksen rajanylityspaikalle matkaa Kuhmosta on vain 58 km, linnuntietä huomattavasti vähemmän.

Olemme kaksi vuotta sitten käyneet Kalevala campingin alueella, mutta silloin siellä ei näkynyt ketään missään ja niinpä siirryimme saman firman läheiseen matkaparkkiin. Tässä linkki kahden vuoden takaiseen juttuun. Nyt päätimme mennä viikonlopuksi leirintäalueen puolelle, oli siellä muita tai ei.

Ilmoittautumisen voi hoitaa Pohjola talolla päiväsaikaan ja iltaisin soittamalla leirintäalueen numeroon.

Leirintäalue sijaitsee täydellisen upealla mäntykankaalla, josta avautuvat upeat maisemat Lammasjärvelle saarineen. Joskus muinoin alueelle on rakennettu huoltorakennukset sekä törmälle, että mäen alle rantaan. Nykyään käytössä ovat vain rannan vessat,suihkut ja saunat.

Leirintäalueen portilta löytyy rakennus, jossa on ohjeita majoittujille ja oleskelutilaa.

Kankaalla olevat huoltorakennukset eivät ole käytössä.

Kemssan tyhjennys paikka löytyy vaunualueen läheisyydestä.

Rannasta, portaiden alapäästä, lötyvät siistit vessat, suihkut ja saunat.

Isompi leikkipuisto muutaman sadan metrin päässä vaunupaikoista.

Ihmettelimme, miksei huoltorakennuksille ja muille tiloille tehdä mitään korjaustoimienpiteitä ja pääsimme juttelemaan yrittäjän kanssa leirintäalueen tilasta ja ylläpidosta. Kaikelle tälle oli ihan luonnollinen selitys. Yrittäjillä on vuokrasopimus leirintäalueen maihin kesä kerrallaan ja koko kangas on jo kaavoitettu tonteiksi loma-asunnoille, joten on ymmärrettävää ettei kauheasti alueen kehittäminen kiinnosta noin epävakaalta pohjalta. Jää nähtäväksi onko tätä leirintäaluetta enää ensi kesänä.

Jos portaissa iskee väsy, voi hetken hengähtää ja ihailla Lammasjärveä.

Rannasta löytyy sähkösaunat ja savusauna.

Joka tapauksessa meillä oli hyvä viikonloppu Kuhmossa nauttien helteistä, ukkosista ja tuulista, mutta ennen kaikkea upeasta luonnosta, josta myös monet taitelijat ja kirjailijat ovat ammentaneet voimaa ja inspiraatiota teoksiinsa. Kuhmossa elää pala Kalevalalaista historiaa ja läheisen Venäjän rajan myötä lukuisat muistomerkit ja Talvisotamuseo muistuttavat meitä menneistä tapahtumista.

Leirintäalueen läheisyydestä löytyy luontokohteiden lisäksi esim. frisbeegolf-rata, tenniskentät, rullahiihtorata, useita nuotiopaikkoja, hiekkarantoja ja vähän kauempana näytti olevan kunnon urheilukenttä.

Kuhmosta löytyisi meidän makuun niin paljon luontokohteita ja muutakin tekemistä, että seiellä voisi helposti viettää ainakin viikon. Seuraavassa postauksessa esittelen ihastuttavan paikan, missä ehdimme iltaseltaan käväistä retkeilemässä.

Saunomisen päälle istuttiin iltaa rannassa nuotiolla.

Yöt alkavat olla jo pimeitä ja tunnelmallisia.

Luultavasti, jos olette enemmän lukeneet postauksiani, voitte huomata, että sydämeni sykkii enemmän pienille maalaispitäjille kuin isoille cityille. 🙂

Kun selkä herättää aamulla valvomaan, voi todeta auringonnousunkin olevan upeaa katseltavaa. Ihan yksin sain hiippailla neljän jälkeen aamulla.

Kalajoen hiekat

Kasitien varrella, Kalajoen kaupungissa, sijaitsee yksi Suomen upeimmista merenrannoista hiekkadyyneineen eli Hiekkasärkät. Upea, jos ei kavahda tarkoituksella rakennettuja turistipaikkoja.

Hiekkasärkkien aluetta on johdonmukaisesti kehitetty lomakohteeksi aina 1960-luvulta saakka. Paikallisten retkikohteena Särkät on tunnettu jo ennen 1900-lukua.

Lokinpoikasia rannalla, eipä säikähtänyt ohikulkijoita.

Nykyisin alueelta löytyy majoitusta ja tekemistä vaatimattomasta suorastaan yltäkylläisyyteen saakka.

Mahdollisuuksia majoittumiseen on kahdella leirintäalueella, hotelleissa ja mökeissä. Tekemistä löytyy ilmaisista luontoseikkailuista maksullisiin huvitteluihin, mm. Seikkailupuisto Pakka, kylpylähotelli Sani, vesileikkipuisto Jukupark, on sisäleikkipuistoa, cartingia jne.

Pitkä kapea särkkä ulottuu kauas merelle.

Me kävimme Hiekkasärkillä päiväkävelyllä, osa uimassa, osa palvomassa aurinkoa ja kaikki nautiskelemassa lähes silmänkantamattomiin jatkuvista hiekkaisista maisemista.

Lapsuudessa Hiekkasärkät olivat lähes joka kesäinen käyntikohde, mutta nykyisin alueella tulee käytyä noin kerran kymmenessä vuodessa. Paikka on ihana, mutta omat mieltymykset vettä rauhallisempiin kohteisiin.

Isojen leirintäalueiden huonoja puolia lämpiminä kesinä on se, että täytyisi osata ennakoida lomansa hyvissä ajoin ja varata paikka, jotta sinne oikeasti pääsee karavaanari majoittumaan. Meillä se ei yleensä onnistu, kun päätökset syntyy hetkessä.

Meidän vesipeto nauttii niin liikkumisesta…

Kuten nyt, olemme viikolla miettineet kohdetta viikonlopun reissulle ja lukeneet Ilmatieteenlaitoksen sääennusteita kohtuullisen ajomatkan päästä Oulusta. Ensin luulimme viikonlopun kohteena olevan Manamansalo, mutta monien muutosten jälkeen olemme matkalla Kuhmoon tätä kirjoittaessa. Tosin matkaa on vielä jäljellä ja joskus suunnitelmat muuttuvat vireillä matkalla.

Tuiranpuiston alppiruusut

Oulun Tuiran kaupunginosassa, parin kilometrin päässä keskustasta, löytyy vanhaa ja uutta aikaa huokuva laaja Tuiranpuisto.

Alueelta löytyy mm. 1900-luvun taitteessa rakennetteja suojeltuja Oulun kunnallissairaalan, hermosairaalan eli mielisairaalan ja synnytyslaitoksen rakennuksia.

Valitettavasti täälläkin on paikat töhritty.

Tarinat innostuneen luottoseikkailijan kanssa jatkuu.

Keskellä puistoa, mäntyjen siimeksessä tarjoaa keskikesän kukkaloistoa upeat alppiruusut.

Alueelle on mahdollista päästä esteettömästi kulkemaan lastenvaunujen ja pyörätuolin kanssa. Reitit ovat hyvässä kunnossa, sillä ne on rakennettu 2020.

Uudehko leikkipaikka tarjoaa lapsille erilaisia keinuja ja kiipeilypaikkoja.

Ja vanha perinteinen keinulautakin kelpaa.

Kirjoitin ekaa kertaa blogia kännykällä reissun päällä ja tuntuu, että tuli vähän vaillinainen verrattuna läppärillä kirjoittamiseen. Asetukset on aivan erilaiset ja ne on vähän vielä hakusessa. Jatketaan siis harjoituksia.

Lämmintä kesää ja ihania lomareissuja kaikille!

Huutilampi

Viime kesästä ei muutosta, hän on aina valmiina retkelle.

Poika sai päiväkodista tehtäväksi käydä kävelyllä ihmettelemässä luontoa ja paperilla oli annettu muutamia luonnosta etsittäviä asioita. Aikomuksenamme oli käydä kodin lähiympäristössä kävelyllä, joka matkan varrella jalostui pyöräretkeksi. Loppujen lopuksi ajoimme autolla muutaman kilometrin päähän Huutilammelle ja siellä kiersimme lyhyen luontopolun lammen ympäri.

Huutilammen suojelualue löytyy Google Mapsista ihan Huutilammen nimellä. Kuusamontieltä Heikinharjua kohti, Johdintie -Timosenkoskentie – Heikinharjuntie – Pitkäsuontie, josta löytyy muutamalle autolle parkkipaikka.

Kosteikon reunalla ihmettelemässä luontoa.

Huutilampi on pieni, lähes umpeen kasvanut suolampi, jossa kerrotaan pesivän Oulun suurin naurulokkiyhdyskunta, mutta emme tavanneet paikalla yhtä ainutta lokkia.

Parhaimpia paikkoja olivat sillat ja pitkospuun pätkät.

Poluilla pystyi hyvin kulkemaan lenkkreilla kun kiersi muutamassa kohdassa kosteimmat kohdat.

Huutilammella ei enää ole nuotiopaikkaa. Lampea kiertää 1,5 km pituinen luontopolku, joka on paikoitellen aika juurakkoista. Reitin varrella on matala lintulava bongailusta kiinnostuneille.

Ensin tutkitaan mitä lintuja täällä yleensä nähdään.

Lammella oli vain yksinäinen kurki, sekin niin kaukana, ettei kuvaaminen onnistunut.

Matkan varella tuli yllätyksenä, että lammen taakse lintulavalta katsottuna on rakennettu karkeasta murskeesta tiestöä ja useita pistoja kosteikon reunaan asti. Liittyiskö lie Ruskonselkään suunniteltuun uuteen poliisiasemaan ja vankilaan.

Itselle tuli yllätyksenä myös se, että samalla suunnalla liikenne tulee niin lähelle, että puiden lomasta voi kurkistella vaikkapa linja-autoja.

Huutilmapi laskee Kalimeenojan kautta Perämereen.

Männyn juuret mutkittelee käärmemäisesti.

Vielä lopuksi luetaan opasteista mitä muita seikkailuja täällä voisi tehdä.

No ihan lopuksi oikeesti vielä yksi kiipely kivelle.

Pessimistien Hepoköngäs

Puolangan kunta tituleeraa itseään maan pessimistisimmäksi kunnaksi, jossa pessimismipäivät kestävät joka vuosi koko vuoden. Sielläpä on ylettömän iloisille ihmisille tarjolla elämän realiteettejä. 🙂

Matkalla kattomaan pessimismipitäjän kuuluisinta nähtävyyttä.

Valitettavasti emme ehtineet Puolangalla katsella varsinaisen kohteemme lisäksi maisemia kuin autolla ohiajaen, mutta puolankalaisittain voisi todeta, että mitäpä se hyvejää.

Hepokönkäällä toimii kesäaikoina kahvila, jsota on vesiputouksen parkkipaikalle vain muutama sata metriä.

Riippumatta Puolangan luomasta maineesta, maisemat ovat uskomattoman kauniita matkan varrella Paltamosta Puolangalle ja varsinkin meidän siellä ajellessa ruskan ollessa kauneimmillaan.

Kohteemme oli siis Hepokönkään luonnonsuojelualue, jossa on samanniminen vesiputous. Hepoköngäs on yksi Suomen korkeimmista luonnonvaraisista putouksista.

Putouksen ympäristön metsä on jylhää korpimetsää ja aluskasvillisuus melko rehevää. Vaikka yleensä kuusimetsät eivät ole minun lempimaisemiani, mutta täälläon kaunista ja vehreää.

Esteettömät polut tuovat nähtävyyden kaikkien silmien eteen.

Heinijoki virtailee kohti putousta pudotakseen hetken kuluttua voimalla alas noin 24 m.

Matkalla voi hetken hengähtää ja kuunnella luontoa tai muita retkeilijöitä.

Hepokönkäälle on rakennettu esteettömät polut, näköalatasanne, nuotiopaikka ja käymälät. Reitin pituus parkkipaikalta on 1,1 km. Matkan varrella putouksen alapuolelle on melko pitkästi loivahkoa laskeutumista eli samanverran kiivetään palatessa ylös.

Tämä seikkailija tutkii matkan varrella jokaisen polun,

Vanhoja polkuja aikaa ennen esteettömiä reittejä.

Aina täytyy hieman kiipeillä, jos on mäkiä tarjolla.

Ylhäällä näköalatasanteella:
Tästä se alkaa…

Lisäksi Hepokönkäältä voi lähteä UKK-reitille tai kiertää lyhyen 1,5 km pitkän geologisen luontopolun. Geopolku lähtee näköalatasanteelta jyrkkiä portaita alas Heinijoen varteen ja sieltä kierrellen takaisin parkkipaikalle.

Nuotipaikan ja näköalatasanteeen vierestä lähtevät jyrkät portaat geologiselle luontopolulle.

Suosittelen tutustumaan tähän nähtävyyteen, kauniita maisemia ja veden voimaa tarjolla ilman pessimismin häivääkään. 🙂

Luonnon leikkipuistossa

Edellinen päivä hyvästeltiin maisemia Manamansalon ympäristössä, mutta lauantaina ja sunnuntai aamupäivä vietettiin tiukasti leirintäalueen maisemissa ja metsissä.

Syksy väreineen saapui Manamansaloonkin.

Ei voi liikaa mainostaa ja kehua Manamansalon metsiä ja sen polkuja. Joka puolella on avaraa mäntymetsää, pieniä lampareita, huiput polut kuljeskella ja tietenkin upea Oulujärvi.

Kesän aikana on huomannut miten suosittu alue on retkeilijöiden keskuudessa. Kiihkeimpänä loma-aikana leirintäalue oli melko täysi koko ajan ja lisäksi päiväkävijöitäkin oli todella paljon. Syksyä kohden meno hiljeni melko reippaasti, vaikka ihan yksin ei tarvinnut koskaan olla.

”Keloporo” on oiva ratsu luonnon leikkipuistossa.

Poika olisi aluksi halunnut mennä oikeaan leikkipuistoon, mutta saimme houkuteltua hänet metsään kehumalla luontoa yhdeksi isoksi leikkipuistoksi, että mennään katselemaan minkälaisia leikkipaikkoja sieltä löytyy. Loppukommentti vaunulle palatessa oli, että tää oli ihan paras päivä.

Särkisellä riittää kalastajia ja veneitä voi vuokrata leirintäalueelta.

Teeriniementien varrella kulkee harjumaisema, jota on autolla ajettu mennen tullen, mutta osittain tien vierellä kulkeva polku oli jäänyt kävelemättä. Polut risteilevät melkoista siksakkia tien viereltä jyrkähköä mäkeä ylös alas, vaihtoehtoja riittää missä kohdalla sitten kukin haluaa kulkea.

Ylämäkeen kaatunut kelo on oiva paikka harrastaa parkouria.

Ja kun nälkä yllättää, on mustikat lähellä.

Siisti täytyy aina olla, onneksi käsienpesuvettä riittää.

Sunnuntaiaamuna jostain syystä en saanut nukuttua yhtäpitkään kuin muut, joten päätin lähteä kiertelemään leirintäalueella ja päädyin Teerilammen rantaan. Siellä oli yksi kunnon väripilkku jota kuvata, käkkyräinen pikkuhaapa. Oli muuten tämäkin ysinäinen aamukävely ainutlatuinen tapahtuma. 😉

Lopuksi vielä pakko laittaa pari kuvaa Oulusta ennen Manamansalon reissua, mienattiin skipata syksy kokonaan ja ruveta suoraan talven viettoon. Onneksi lumet sulivat parissa päivässä ja palasimme takaisin syksyyn. Ja asuntovaunukin oli paljon mukavampi vetää kotiin kuivalla syyskelillä.

Koivut vielä lähes vihreinä ja lunta sataa minkä ehtii.

Syyslajikkeen omenat saivat maistaa lunta. Puukaan ei meinaa jaksaa kantaa kahta taakkaa.

Hyvästit kesälle

Toki kesä on mennyt jo aikoja sitten ja syksy saapunut, mutta takana on viimeinen viikonloppu Manamansalossa ja sen ympäristössä. Manamansalon lisäksi tutuksi tulivat kesän aikana niin Paltamon kuin Vaalan kunnan palvelut.

Matkalla Manamansaloon tämä maisema on ensikosketus Oulujärveen.

Niin se kuva valehtelee, oikeasti tämä rakennus on melko rösähtänyt navetta, mutta kuvakulma näyttää muuta. Lisäksi tie 22 kulkee navetan ja puun välistä.

Samaan aikaan miehelläni loppui Paltamon työmaalla ramppaaminen kun Manamansalon leirintäalue suljettiin, joten meillä oli mahdollisuus viettää vielä yksi pitkä viikonloppu alueella.

Suomestakin löytyy Länsiranta. Kuvassa Länsirannantien veneluiskalla.

Upeat syyskelit suosivat meitä. Ylenmäärin lämpöasteita ei ollut, mutta ei sen puoleen kovin tuulistakaan ja aurinko pilkahteli välistä, joten mainiot ulkoilukelit.

Olispa kaunis paikka asua maaseudun rauhassa.

Luultavasti viikonloppu oli koko kauden eniten metsässä vietetty. Perjantaina kävimme Paltamossa ja matkan varrella oli useampi paikka, mistä olin sanonut ohiajaessa, että tuolla käydään kesän aikana. Nyt oli viimeinen mahdollisuus ja aika monessa kohteessa piipahdimmekin tsekkaamassa maisemat.

Paltamosta Manamansaloon matkatessa reitin varrella on historiallinen Hakasuon mylly, jonka ympäristöön kävimme tutustumassa. Saimme mielenkiintoista tietoa Kiveksen rosvoista, jotka ovat tiettävästi olleet ainoat Suomen sisävesillä toimineet ”merirosvot” eli järvirosvojoukko. Tarina liittyy Hakasuon alueeseen siten, kun Varisjoella toiminut apuruukki on lakkautettu 1850-luvun loppupuolella ja miesjoukkio on jäänyt ilman toimeentuloa ja on täytynyt keksiä jotain työtä ja tuloa. Rosvous on tapahtunut Kives- ja Oulujärvellä sekä niiden rannoilla talollisten viljalaareja tyhjennellen.

Vanha mylly on edelleen pystyssä ja sitä on kunnostettukin, mutta ilmeisesti ei aivan viime aikoina, kun muutamat askelmat olivat vähän siinä ja siinä, että uskaltaako astua niille. Paikalta löytyy myös nuotiopaikka ja puitakin näytti olevan retkeilijöille.

Myllypirtin kahvila on ollut auki ainakin yhtenä päivänä viime kesänä, mutta aina kun olemme ohi ajaneet, sekä myllyllä että kahvilan puolella on ollut hyvin hiljaista.

Paikallista sanastoa -mitähän kieltä nää oikee puhhuu?

Löysimme maininnan myös Hakasuon kotiseutupolusta, joka kulkee Varisjoen rantoja pitkin vanhoille Ruukin raunioille aina Kivesjärven rantaan saakka. Polku on 6 km pitkä ja osittain haastavaa kulkea. Meillä ei ollut tarkoitus polkua kulkea, mutta tosin emme kyllä löytäneet polun alkupäätäkään. 🙂

Varsinainen ulkoilukohteemme oli vanha hakkuuaukio, josta pääsimme metsäkoneen jälkiä pitkin kiipeämään suhteellisen korkean mäen päälle. Auton jätimme parkkiin Manamansalontien varteen ja lähdimme katselemaan maisemia.

Muutama mäki kiivettävänä ennen kuin maisemat avartuu.

Hakkuiden reunalla ja matka jakuu vielä ylöspäin.

Mäen, vai voineeko tätä kutsua ihan vaaraksi, päältä aukenivat uskomattoman kauniit ja jylhät maisemat sekä Kivesjärvelle että Oulujärvelle. Ja kaikkea tätä maisemaa koristi kaunis ruska.

Aina ei tarvitse opastettua polkua retkelle, vaan voi lähteå kulkemaan omasta mielestä kaunista maisemaa johonkin tuntemattoon paikkaan. Täytyy muistaa kumminkin jokamiehen oikeudet ja velvollisuudet ja kaiken lisäksi pysyä tallessa reissullansa.

Kalamäen virkistysalue

Retkeilimme jokin aika sitten Jäälissä Kalamäen virkistysalueella koko perheen voimin. En ollut ennen kuullut tästä paikasta, mutta jokin lehtijuttu osui silmiini ja päätimme viettää sunnuntaipäivää Kalamäellä.

Kalamäellä on ollut 1700-luvulta alkaen maatila, joka on autioitunut 1950-luvulla. Maatilasta on jäljellä navetan rauniot, joihon rakennettu näköalatasanne penkkeineen.

Heikkisentien kautta kulkeva ura virkistysalueelle.

Virkistysalueelle on rakennettu laavu, nuotiopaikkoja ja lintutorni. Polkuja reitillä on noin kahdeksan kilometriä, joista pisin reitti johtaa Koitelinkoskelle. Jossain reitin varrella on toinen laavu.

Kalamäen laavu raunioilta kuvattuna, laavun edessä avautuu kosteikkoalue.

Kalamäen alueella on esteettömät polut nuotiopaikoille ja lintutornille. Ilmeisesti paikalle johtaa Hietakujan kautta helpommin lähestyttävä reitti, jota pitkin pääsee autolla lähelle raunioita parkkiin ja soveltuu paremmin liikuntaesteisille.

Lintutornista avautuvaa maisemaa. Myös torniin on esteetön kulku.

Innostuimme lasten kanssa rakentelemaan mm. minikokoisia käpylehmiä ja linnunpelättimiä

Pieni seikkailija, joka viihtyisi metsässä vaikka aamusta iltaan.

Me löysimme Mapsin perusteella reitin, joka vaatisi kunnon maastoauton perille asti päästäkseen. Oli nimittäin sen verran möykkyistä ja kivistä tietä tarjolla. Jätimme suosiolla auton muutaman sadan metrin päähän Heikkisentien varteen, johon mahtuu muutama auto parkkiin tukkimatta muilta liikkujilta mahdollisuuksia.

Kalamäeltä Koiteliin kulkeva reitti, on osittain pitkostettu.

Reitillä riittää pusikkoa kuin avarampaakin maastoa.

Kuivemmilla paikoilla polku näyttää tältä.

Muistaakseni tälle mäelle oli laavulta noin kilometri ja tästä paikasta osa porukasta jatkoi eteenpäin ja osa palasi lähtöpisteeseen.

Paikoin puolukkaa oli todella runsaasti.

Mieheni ja vanhin tyttäremme kipaisivat koko reitin läpi ja me muut menimme heitä vastaan Koiteliin autolla. Tuolta osuudelta ei ole kuvia, mutta kommentit olivat, että reitti olisi voinut olla paremmin merkitty ja maisemallisesti ei mitenkään merkittävää maastoa. Mutta jokatapauksessa hieno reitkeilypaikka ja ulkoilu kannattaa aina.

Karavaanarien kesäsuunnitelmat

Tänä poikkeuksellisena aikan meidän perheen kesän suunnitelmat ovat varsin poikkeukselliset verrattuna normaaliin kesään. Olemme koko sen ajan, kun meillä on ollut oma asuntovaunu käytössä, olleet sitä mieltä, että mitä järkeä on nököttää koko kesä vaunun kanssa samassa paikassa. Kaikkina edellisinä kesinä olemme siis painelleet ympäri Suomea ja vähän Norjan ja Ruotsinkin puolella.

Talven aikana alettiin miettiä, että mitä jos… jaksettaisko oikeasti ottaa rennosti ja olla koko kesä yhdessä paikassa ”mökillä”? Lopulta päädyimme varamaan kausipaikan Manamansalon leirintäalueelta, joka tässä vaiheessa tuntuu ainoalta paikalta, jossa koko perheemme teinit mukaan lukien viihtyvät pitkiäkin aikoja. Luonto, rauhallisuus, ihana Oulujärvi hiekkarantoineen, ei isäntävelvoitteita (kuten kaikilla SFC-alueilla), ei kausipaikkalaisten kuppikuntia (kuten kaikilla…. ;)).

Kevään korvalla alkoi vaunun varustaminen kesäkuntoon, mutta ensin talvisäilön oviaukon edusta täytyi lapioida lumesta vapaaksi, joka ei tämän talven jäljiltä ollutkaan ihan pikkuhomma. Lunta oli vaunun kulkuväylällä jopa puoli metriä pitkällä matkaa, mutta lumien siirtely paikasta toiseen nopeutti vaunun esiin saamista useilla viikoilla.

Reilun viikon päästä lumenluonnista vaunun sai haettua kotia.

Meillä oli kova kiire saada vaunu pajalle aurinkopaneelin ja invertterin asennukselle, jonka siis teki mieheni itse kotipihallamme. Aurinkopaneelien asennusidea vaunun katolle lähti liikkeelle siitä, kuinka kallista on leirintäalueilla sähkön hinta. Manamansalossa myös kausipaikkalaisilla on vrk-veloitus.

No paneelit tuli asennettua ja toiveissa on, että tämä satsaus kestää useita vuosia eteenpäin. Yksi mietinnän paikka kausipaikassa onkin sitten tavaroiden edestakainen kuljettelu ilman vaunua. Kotipihalta vaunun kanssa lähtiessä tavarat ovat siellä valmiina ja kotia tullessa vaunusta tyhjätään ruoat, likavaatteet jne. Nyt täytyi tähänkin miettiä toimintamalli. Ikean kassit ovat helppo ja nopea ratkaisu siihen. Jokaiselle oma kassi tavaroille ja ottaa vaunusta mukaan mitä haluaa ja loput jää sinne odottamaan meidän paluuta.

Kyllä näissä maisemissa kelpaa kesä katsella auringonlaskuja.

Viikonloppuna veimme vaunun Manamansaloon ja korkkasimme samalla vaunukauden. Itselleni tulee joka vuosi yhtä mieltä ylentävät fiilikset siitä, kun laittaa ensimmäiset kahvivedet kaasulevylle kiehumaan.

Leirintäaluetta en sen kummemmin lähde tässä esittelemaan, sillä siitä löytyy jo niin monta postausta ennestään, mutta mainittakoon yksi muutos ja puutos tälle kesää alueelta. Vanha huonokuntoinen leikkipuisto on purettu ja tedennäköisesti tälle kesää ei ole tulossa uutta puistoa. Vanhan puiston isot hiekkalaatikot on käytössä leikkialueena ja uudempi pieni puisto on kunnossa ja käytössä.

Tämän hattupään seikkailuista ja puhetulvasta saamme nauttia upeissa maisemissa.

Ilmat olivat kohtuullisen koleat, mutta samalla tuli hyvin testattua aurinkopaneelin ja invertterin tehot. Virtaa riitti puhelimien ja tietokoneen lataamiseen, lämmityslaitteen puhaltimen toimintaan, vesipumppuihin ja valosähköön hyvin. Mikroa ei nyt tarvittu, mutta sekin on testattu toimivaksi.

Luonto on lähellä joka paikassa ja ihan uskomaton äänimaailma ympärillämme.

Leirin varustaminen jäi vielä aika niukaksi, kun emme tiedä milloin menemme uudestaan, mutta mietimme kotia ajellessa, että mitähän kaikkea sinne ehtii kesän aikana haalata ja rakentaa ”mökkipihaan”.

Ensimmäistä kertaa tänä kesänä varpaat saivat kipristellä lämpöisessä hiekassa.

Laskeskelimme kausipaikan hintaa (588 euroa n. 4 kk) ja vertasimme sitä menneiden kesien yöpymismääriin. Normikesänä yövymme noin 30 yötä vaunussa eri leirintäalueilla ja hinta vaihtelee 20-30 euroa/vrk ja kalleimmissa paikoissa saattaa olla jopa 50 euroa/vrk. Edellämainittuihin hintoihin suurimpaan osaan sisältyy sähkö. Tuolla yöpymismäärällä yhden yön hinnaksi Manamansalossa tulisi vajaa 20 euroa (ilman sähköä) eli ei kovin kallista. Uskon kyllä tässä vaiheessa kautta tuon määrän ylittyvän helposti. Nähtäväksi jää meidän perheen turnauskestävyys. 🙂

Jaa tämä:

Jaa tämä:

Jaa tämä:

Jaa tämä:

Jaa tämä:

Jaa tämä:

Jaa tämä:

Jaa tämä:

Jaa tämä:

Jaa tämä: