Paluu Manamansaloon!

Tänne täytyi taas päästä, Manamansalon maisemat suorastaan kutsuivat meitä, tulkaa tänne. 🙂

Rankan työviikon jälkeen kuskilla tuli väsy…

Vanhin tyttäremme oli kesätyö- ja lomamatkalla Ivalossa puolitoista kuukautta ja hänen kotiuduttuaa kysyimme häneltä, että haluaako hän tänä kesänä perheen kesken karavaanarireissulle ja jos haluaa niin minne. Vastaus tuli hetkeäkään empimättä, Manamansalon leirintäalueelle.

Tervetuloa Manamansalon leirintäalueelle.

Hiukan varovaisesti ehdotin hänelle, että miltä kuulostaisi viikon reissu? Nyt ollaan viikko oltu täällä ja aika on rientänyt niin nopsaan, että vielä venytämme lomaamme yhdellä päivällä.

Ensimmäisen illan ihana auringonvalo toivotti meidät tervetulleeksi.

Kelpaa istuskella katselemassa maisemia Oulujärvelle.

Saavuimme perjantaina tänne koko perheellä ja lisäksi menossa mukana ovat minun vanhempani omalla vaunullaan. Sunnuntaina mieheni täytyi lähteä kotia ja töihin, koska hänen lomansa on jo loppunut. Alunperin suunnitelma oli, että hän hakee meidät perjantai-iltan kotia, mutta ei raaski vielä kotiutua täältä ja ollaan ainakin yksi yö.

Kauheasti täältä leirintäalueelta ei ole uusia näkökantoja esittää, joten linkitän tähän aiemmat postaukset ja kuvien kautta saatte elää tämän vuotista reissuamme.

Manamansalossa mieli lepää 2019

Manamansalo – Oulujärven helmi 2018

Maisemat ovat yhtä hurmaavat vuodesta toiseen, joten niitä jaksaa kuvata. Samoin pehmeän hiekkainen uimaranta jaksaa ihastuttaa vuodesta toiseen uimareita ja heidän rantavahtejaan.

Ilmat tällä lomalla ovat olleet kovasti vaihtelevat, kylmistä sadepäivistä lähes hellelkeleihin. Sadepäivinä on otettu rennosti vaunulla lueskellen, somettaen ja ulkoillen sadekuurojen välissä. Aurinkoisina päivinä on ulkoiltu enemmän ja tietysti vietetty aikaa rannalla ja osa porukasta on ahkeroinut keräämällä mustikoita talven varalle pakkaseen.

Sateisena päivänä voi vaikka leipoa mustkkapiirakkaa mikrossa.

Aurinkoisella säällä mm. pelataan minigolfia.

Välistä leirintäalue on ollut lähes täynnä ja kaikista kurjimmilla keleillä koko isolla alueella ei ollut kuin muutama muu vaunu meidän lisäksi. Nyt viikonloppua kohden näyttää taas liikenne vilkastuvan ja sopivasti aurinkokin pilkistelee pilviverhon takaa.

Sateen tauottua hetkeksi happihyppely on paikallaan.

”Vau, täältähän näkee vaikka kuinka kauas!”

Tästä sillalta putkahtaa kuin satumetsään, suosikkipaikkaani tällä alueella.

Käpytikka vaunun ikkunan läpi kuvattuna.

Jälleen kerran voin todeta, että tämä on maailman paras lomanviettopaikka meidän perheelle.

Metsäkartano – rauhan tyyssijä

Pikällisen pohdinnan jälkeen päädyime ajamaan Etelä-Pohjanmaalta noin 400 km lähes suoraan kohti itärajaa, Rautavaaran Metsäkartanoa. Tarkoituksenamme oli päästä tällä matkalla vähemmillä ajokilometreillä, mutta houkutus oli liian suuri.

Matkalla oli pakko pysähtyä kahvittelemaan, jotta jaksaa päivän ajaa. Karstulassa stoppasimme ihan keskelle keskustaa ostamaan take away -kahvit ja samalla pistäydyin paikallisessa pikkuputiikissa, Matissa ja Maijassa, katsomassa olisiko siellä minulle shortseja. Olin vahingossa viikannut omat kesäpökät kotona vaatekaappiini ja siellä ne sitten oli. Onneksi Karstulasta sai lomakaappiin täydennystä.

Kohteenamme oli siis Rautavaaran kunnassa, Savon syvänmaalla sijaitsevä Metsakartanon nuoriso-ja matkailukeskus eli tuttavallisemmin Metsis. Paikka on ympärivuotisessa käytössä, joka on opetus- ja kulttuuriministeriön hyväksymä nuorisokeskus. Nuorisokeskuksista ja niiden tarkoituksesta voit lukea täältä.

Paikassa voi harrastaa omatoimimatkailua majoittumalla huoneistoissa tai caravanalueella vaunussa, autossa tai teltassa.

Saavuimme alueelle vasta illansuussa, joten opastuksessa pyydettiin ilmoittautumaan vastaanottoon seuraavana päivänä ja majoittua sai vapaasti haluamaansa paikkaan. Leirintäalueella on neljä erillistä puiden reunustamaa taskua, joissa jokaisessa oli kymmenkunta paikkaa majoittumiseen.

Ensivaikutelma karavaanaripaikoista oli hieman hämmentävä, mutta paikka osoittautui loppujen lopuksi mitä mainioimmaksi paikaksi. Huoltorakennukset ovat hieman vanhanaikaisen näköiset, mutta siistit ja tilavat. Paitsi viimeisen vuorokauden aikana siellä kulki joku sotkemassa enemmälti paikkoja.

Keittopaikka, tiskaus, nuotio ja ruokailutilat

Saniteettitilojen takana Ylä-Keyrityn rannalla on keittiötilat, jossa on runsaasti tilaa useammalle tai isommallekin seurueelle kokkailuun ja useita pöytäryhmiä. Rakennuksessa oli myös iso jääkaappi ja missään ei ainakaan näkynyt kieltoa kaapin käyttämiselle.

Väkeä oli koko medän oleilumme aikan vähän alueella leiriytymässä, ensimmäisenä yönä vain kaksi muuta porukkaa meidän lisäksi. Viimeiseinä yönä meitä oli kaiken kaikkian peräti yhdeksän vaunukuntaa. Tilaa olisi kyllä riittänyt vaikka kuinka.

Kalajärven vilkkaan vilinän jälkeen Metsäkartanon ihan rauha ja hiljaisuus oli suorastaan taivaallista. Ihana oli vetäistä oikein syvään henkeä ja vain nauttia ympärillä olevasta kauniista luonnosta ja oman perheen seurasta. Täydellistä!

Täytyy sanoa, että henkilökunta Metsäkartanossa on uskomattoman ihanaa ja osaavaa. Ja juttua tulee savon murteella vääntäen. Hintataso on edullinen caravan-paikoilla, alkaen 9 euroa/vrk ja henkilömakstu aikuisilta 4 euroa ja lapsilta 2 euroa. Lisäksi joka kolmas yö on ilmainen lukuunottamatta sähköä, joka on 6 euroa/vrk.

Uimaranta, eikä ole ahteria ahterin vieressä niin kuin kotopuolen rannoilla.

Rautavaaralla luontoa riittää nähtäväksi ja koettavaksi. Metsäkartanon alueella on useita lyhyitä luontopolkua, mutta lisäksi merkattuja reittejä on ties kuinka pitkälle. Rautavaaralla on kymmenen Natura 2000 -aluetta, esim. Älänne, Tiilikka ja Pumpulikirkko.

Mäntykangas ja järvimaisema – minun sielunmaisema.

Kirjoitan erillisen postauksen kahdesta luontopaikasta ja uimarannasta, jossa ehdimme käydä tällä reissulla.

Kevättä ilmassa

Tämän kevään tekstit ja kuvat koostuvat yhä edelleen pienistä pyrähdyksistä ja iltakävelyistä. Luonnollisesti kamera keikkuu aina mukana ja on valmiudessa räppäsemään kuvan sieltä ja täältä.

Eilinen iltakävely suuntautui tuttujakin tutumpiin maisemiin Laanilan rantaan, rautasillalle ja Tuiran uimarannan lähettyville. Oulujoen ylittävä rautasilta ja sen ympäristö on ollut vuosia yksi minun suosikkipaikoistani kuvata. Siihen on useita syitä: vesi on aina tärkeä elementti, vahnoja ja uusia rakennuksia, kauniita puita ja auringonlaskun värit osuvat kauniisti maisemaan. Torstai-iltana olikin superkauniit värit kuvaamiseen.

Ulkoilijoita oli paljon liikenteessä kävelleen, juosten ja pyöräillen ja kaikki väistelivät kohteliaasti toisiaa. Kaikesta huolimatta kevät on ihanaa aikaa!

Laanilan venerannassa on kelo pystyssä keskellä pihaa.

Kauniita myös näin, mutta entäpä kesällä?

Laanilanrannan vanhoja rakennuksia olen kuvannut paljon, mutta en koskaan Rautasillalta.

Hiihtoloma kotikaupungissa

Melkein joka hiihtoloma olemme olleet jossain reissussa, yleensä jossain laskettelukeskuksessa mökillä tai hotellissa. Tänä vuonna päätimme jäädä kotikaupunkiin ja tutustua Oulun tarjontaan, mikä usein jää vähemmälle ihan sen vuoksi, että on muka hauskempaa lähteä merta edemmäs ihastelemaan maisemia ja paikkoja kuin jäädä vanhaan tuttuun paikkaan. Lisäksi meidän tyttäret ovat ilmoittaneet selvin sanoin, etteivät aio enää lasketella.

Kotona lomailussa on aika paljon hyviä puolia. Lomailu on kiireettömämpää ja rennonpaa. Jos lähtee johonkin reissuun, on koko ajan tunne, että täytyy tehdä jotakin ja ehtiä kokea mahdollisimman paljon. Me ollaan kotoiltu tämä loma yhdessä koko perheellä ja välistä lapset ovat olleet kavereiden kanssa.

Hiihtoloman säät vaihtelivat poutaisesta pakkassäästä….

Hiihtolomaan on kuulunut lyhyitä metsäretkiä lähimetsiin, Auranmajalle hiihto- ja mäenlaskuretki isovanhempien kanssa, keilaulua, Tietomaata ja viimeisimpänä railakkaat 3 v. synttärit.

Myllyojalla oleva puron varsin on lähimetsistä yksi meidän suosikki. Toki sielläkin asutusta on lähistöllä joka puolella, mutta ihana metsä kumminkin. Tästä metsästä olen ottanut paljon kuvia viime vuonna ja kirjoittanut postauksen aiemminkin, mutta muutamia kuvia lisää. 🙂

Edellisenä yönä oli satanut ohut lumikerros.

Yksi lasten odottama hetki oli kun kävimme keilaamassa Oulun keilahallissa. Siellä on helppo käydä myös pienten lasten kanssa. Pikkuisille on mahdollista saada keilateline ja joillekin radoille myös ränniesteet. Oulusta löytyy ainakin pari muutakin keilahallia, mutta tämä paikka näytti olevan edullisin.

Tämä kaveri osaa nauttia kaikesta tekemisestä.

Oulun Tietomaa on todellakin tutustumisen arvoinen paikka lähellä Oulun keskustaa. Tekemistä, kokemista ja näkemistä riittää ihan varmasti kaiken ikäisille.

Aulassa on iso akvaario, mikä tuntuu olevan lasten kestosuosikki.

Tietomaassa voi kokeilla erilaisia laitteita, simulaattoreita, rakennella palikoista vaikka torneja, testata oma nopeutta ja näppäryyttä erilaisissa peleissä ja testeissä ja löytyypä sieltä momivaiheinen testi, jossa voidaan selvitellä naisten ja miesten välisiä eroavaisuuksia. Tosin viimeisin testi on sen verran pitkä, että pienten lasten kanssa voi olla aavistuksen hankalaa keskittyä. Ja helmenä muiden tekemisten joukossa on jättinäytöllä pyörivä 3D-elovuva Salapeiräisestä Kiinasta. Elokuva vaihtuu pari kertaa vuodessa ja tämä on vielä nähtävillä maaliskuun loppun saakka.

Tulevaisuus lautasella- näyttely kertoo ruoan ympäristövaikutuksista nyt ja tulevaisuudessa.

Maailman pisimmän (272 cm) miehen käden jälki verrattuna omaani.

Perinetein nopeustesti. Aina kisa, kun miehen kanssa yhdessä jotain kokeillaan. 🙂

Yhtenä yönä kävin harjoittelemassa yökuvausta Rautasillan kupeessa.

Hiihtoloman loppuhuipennuksena meillä oli poikamme 3-vuotissynttärit, jossa oli sopivasti kaikille kavereita ja runsaasti herkkuja . Tietysti sankarin toiveesta RyhmäHau-kakku ja -koristeet.

Suosittelen kyllä kotilomailua lähimetsineen, erilaisine peleineen ja nähtävyyksineen oman perheen kesken. Paljon rentouttavampaa kuin käydä reissussa ja aina ei tarvitse olla niin ihmeellista ollakseen hauskaa.

Lähimetsän seikkailut

Kauniilla ilmalla lähimetsä näyttää taianomaisen kauniilta ja mielenkiintoiselta. Matkalla kävelimme niin pyöräteillä, meluvalleilla ja metsäpolkuja pitkin ja koimme kaupunkimetsän elämyksiä. Liikenteen häly oli taustalla jatkuvana tasaisena hurinana, mutta mukavaa oli silti olla miniretkellä.

Seikkailun ja ympäristön ei tarvitse olla aikuisen näkökulmasta kovinkaan ihmeellinen kun lapselle se on suuri seikkailu. Auringon kimallus tuoreella lumella ja metsäinen ympäristö luo hyvän ympäristön mielikuvitus- ja piiloleikeille.

Nämä kuvat on otettu Oulussa kotimme lähiympäristössä, noin kilometrin päässä kävimme kodista. Ympärillä on vanhaa ja uutta asuinaluetta eli taloja on paljon ympärillä, mutta onneksi väliin on jätetty ihania metsäkaistaleita.

Aurinkoista hiihtolomaa pohjoisen ihmisille! 🙂

Sotkamossa rentoutumassa

Harvinaista herkkua, sillä olimme mieheni kanssa kahdestaan Vuokatissa minilomalla. Meillä oli 20-vuotis hääpäivä ja halusimme löytää kohteen jälleen riittävän läheltä, jotta aikaa ei turhaan tuhraannu matkusteluun. Ensin varsinkin minä haaveilin Lapin kohteista, joista Levi ja Ylläs olisi olleet todella edullisia paikkoja tähän aikaan vuodesta, mutta loppujen lopuksi Vuokatti vei voiton. Vuokatin maisemissa olemme viimeksi olleet lomalla 2012 eli oli jo aikakin uusia kokemus.

Vuokatin hotellin pihapiiriä

Vuokatissa majoituimme uudehkossa huoneistossa Hotelli Vuokatissa. Huoneisto oli siistikuntoinen ja tilaa kahdelle hengelle oli vähintäänkin riittävästi. Hotellissa tai huoneistossa majoittujalle kuuluu hintaan liinavaatteet, minigolf ja huoneistossa olevan saunan lisäksi panoramasaunan ja ulkouimaltaan käyttö.

Huoneiston ikkunasta näkymät

Reissun aikana oli tarkoitus olla enemmänkin aktiivinen ja ulkoilla, mutta sääolot eivät olleet kovin suosiolliset, joten lomalla tuli rentouduttua oikein kunnolla. Toki kuvista voisi luulla, että olemme olleet ulkona koko ajan. 🙂

Maisemat Vuokatinrinteiden laelta

Loman aikana kävimme autolla Vuokatinrinteillä katselemassa ruskan viimeisiä rippeitä, ihastelemassa Sotkamon keskustan järvimaisemia, käveleskelemässä Hiukanharjun luontopolulla upeassa luonnossa ja pelasimme sekä minigolfia että heittelimme frisbeegolfia Katinkullan radalla.

Hiukan uimaranta

Sapsojärvi

Hiukanharjun upeat maisemat.
Halutessaan on mahdollista tehdä pieni porrastreeni.

Hiukan metsissä riittää polkuja ja mäkiä tallattavaksi.

Ruskan heijastuu kauniisti lammen pinnasta.

Hotelli Tulikettu sijaitsee luontopolun varrella.

Häämatkan kunniaksi joimme leivoskahvit paikallisessa Makea Cafe & Delissä. Vahva suositus tälle viihtyisälle kahvilalle, jossa on herkullisen näköiset suolaiset ja makeat syötävät, tyylikäs ja yksinkertainen sisustus ja rauhallinen ympäristö.

Kahvit ja Britakakkua Makeassa.

Lisäksi tutustuimme Sotkamon Divariin, joka on tutustumisen arvoinen paikka keräilijöille ja piipahdimme Intersportista ostamassa minulle uudet vettä pitävät kengät. Kengät olikin tarpeen sateisten säiden vallitessa.

Sotkamon Divarista löytyy mm. astioita, koriste-esineitä, lehtiä ja kirjoja.

Illat rentouduimme huoneistossa. Huoneiston varaamiseen hotellin sijasta oli kaksi syytä, huoneistoissa on on oma sauna käytössä ja lisäksi syömisjärjestelyt ovat huomattavasti helpommat ja halvemmat.

Katinkullan 9-väyläinen frisbeegolfrata

Kotimatkalla pysähdyimme Naapurinvaarassa, Paltamossa ja Ahmaskosken riippusillalla jaloittelemaan kauniiden maisemien innoittamana. Sää oli pilvinen, kylmä ja Paltamossa alkoikin satamaan räntää oikein kunnolla.

Naapurinvaaran laelta aukeaa upeat maalaismaisemat.

Paltamon kirkkomaisema poikkeaa monesta muusta suomalaisesta kirkkopihasta.

Kaksi siltaa vierekkäin, autoille ja junille.

Ja kevyelle liikenteelle kolmas silta. 😉

Maisemakuvausta sillan alla

Siltojoen alta polkua pitkin…

….löytää tiensä tulistelupaikalle.

Muutama haapa jaksaa hehkua syksyn väreissä, mutta suurimmasta osasta ovat lehdet tippuneet.

Ahmaskosken riippusilta on ollut käyttökiellossa jo seitsemän vuotta.

Maisema muuttui hetkessä ja hetkeksi lumiseksi.

Ahmaskosken kohdalla Oulunjoen ympäristö on saanut ensikosketuksen tulevasta talvesta.

Vielä yksi kuva Oulusta Turkan ratsurinteen kohdalta, kun aurinko pilkahteli hetken aikaa.

Kaiken kaikkiaan loma oli ihan huippu ja kahdestaan vietetty laatuaika tuli tarpeeseen. Kiitos vanhemmilleni, jotka teitte tästä mahdollisen ja otitte lapsemme hoitoon! 🙂

Saattaapi olla syksyn viimeisiä kukkasia kuvattavaksi.

Nyt meillä on täällä pohjoisessa alkamassa syysloma miestäni lukuunottamatta ja lähdemme lastemme kanssa maanantaista torstaihin mökille Rukalle Kuusamoon.

Manamansalossa mieli lepää

Missä mun on hyvä olla, missä tuntee olevansa vapaa, missä mieli tyhjenee turhasta ja missä ihminen voi vain nauttia olostaan. Se paikka on Manamansalo.

Manamansalo toivottaa tervetulleeksi yhä uudelleen.

Tänne meidän perhe palaa vuosi toisensa jälkeen ja aina siellä on yhtä rauhoittavaa, kaunista ja aurinkoista. Mikä tästä paikasta tekee niin ihmeellisen? Varmaan yksi suurimmista vaikuttimista on se, että koko perhe pitää tästä paikasta. Siellä on rauhallista, ei mitään ylimääräistä ohjelmaa, ei shoppailumahdollisuuksia, vain puhdasta ja raikasta suomalaista luontoa parhaimmillaan: mäntykangasta ja paljon vettä.

Mäntyjä, mäntyjä, mäntyjä….
Ihana Oulujärvi, Kainuunmereksikin kutsuttu.

Tänä kesänä olimme vakaasti päättäneet, että tällä kertaa Manamansalossa emme mene vakipaikkaan, vaan testaamme naapurialuetta eli Kultahiekkoja. Takapenkillä alkoi kova vastustus ja itselläkin oli petturi fiilis, ettei me voida mennä minnekään muualle kuin Manamansalon Leiritnäalueelle. Kävimme Kultahiekkojen portilla tekemässä U-käännöksen ja äkkiä nokka kohti ainoaa oikeaa paikkaa.

Mutta tänne oli pakko päästä. 🙂

Olen esitellyt alueen viime kesänä ja tässä linkki siihen postauksen. Täytyy vielä mainita erikseen paikan miinukset: hinta yöpymiselle on kallis (2 aik. + 3 lasta +sähköt 78 euroa 2 yötä), vanhin huoltorakennus haisee pahalle ja alueelta on poistumisaika klo 15. Kaikki muu alueella on mielestäni plussaa.

Tuo alueelta poistumisaika on monessa paikassa kompastuskivi ja sen takia saatamme etsiä jonkin toisen leirintäalueen yöpymiseen. Voisko joku kertoa miksi tuo aika määritellään joillekin leirintäalueille? Itse en ole keksinyt yhtään hyvää selitystä sille monellakaan alueella, koska ne eivät yleenäs ole niin täysiä. Karavaanareiden omilla alueilla poistumisaikoja ei ole ja hyvin hommat toimivat. Toki ymmärrän suosituilla alueilla sen, esim. Tuuri, Nallikari, Rastila jne.

Hyvä esimerkki Muhoksen Montasta, että yrittäjä jättää mieluummin kokonaan rahat ottamatta ja katselee tyhjää aluettaan, kuin antaa ylittyä yhtään poistumisajasta klo 14. Olisin mennyt lasteni kanssa sinne sunnuntai-illasta maanantaihin, mutta mieheni olisi ehtinyt hakemaan vaunun ja meidät vasta klo 17. Alueella ei ollut kuin yksi vaunu ja me käännyttiin pois, kun maksu olisi pitänyt maksaa kahdelta vuorokaudelta. Ja mitä me oltais kulutettu sinä aikana enemmän? Ehkä vetäisty WC-pönttö muutaman kerran useammasti. Mitä muut olette asiasta mieltä ja miksi leirintäalueilla on tuollaisia poistumisaikoja?

Manamansalon leirintäalueen toisella leikkipaikalla olis uusia välineitä.

Kommenttikenttä tosiaan on edelleen pois käytöstä, mutta helpoiten palautetta voi antaa Instassa yksityisviestillä tai Facessa blogin omilla sivuilla.

Olin jo etukäteen päättänyt avautua tuosta aiheesta, mutta palataanpa kauniimpiin maisemiin ja annetaan kuvien puhua puolestaa.

MInigolf on koko perheen yhteinen harrastus.

Lauantainä iltapäivällä kävimme käveleskelemässä metsäpolkuja. Polkojua riittää Manamansalossa tallattavaksi ja varmasti jokaiseen makuun sopivia matkoja. Me lähdimme ihan pikaiselle kävelylle, mutta päädyimme kiertämään Teerilammen, noin 3,5 km ja aikaa kului aika monta tovia, sillä pikkumies olisi halunnut syödä metsän tyhjäksi puolukoista ja mustikoista.

Tärkeimmät varusteet retkelle.

Reitit metsäpoluilla on hyvin merkattu.

Silta Satumaahan ja retki alkakoon.

Leirintäalueen sauna, yöllä oli meiän saunavuoro.

Meiän marjarohmu ei olisi halunnut metsästä pois ollenkaan.

Syksyn tuntua

Aurinko laskee nopeasti

Särkisen laavulla

Auringonlaskut ei suosinut, sillä iltaisin taivaanrannassa oli pilviä.

Pillkopimeässä grillailua ja saunomista.

Elokuun viimeinen päivä oli sekä Suomen luonnon päivä että Nuku yösi ulkona -päivä. Luonnosta nautimme koko perheellä, mutta vanhin tyttäremme nukkui yön riippumatossa vaunun vieressä.

Pikkuvelikin sai testata riippumattoa päiväsaikaan.

Oli kyllä uskomattoman kauniit ja lämpimät kelit siihen nähden, että sunnuntai oli jo syyskuun puolella. Sunnuntaina nautiskeltiin rannalla olosta ja koko valtava hiekkaranta oli lähes koko ajan ainoastaan meidän perheen käytössä.

Uinnin jälkeen pikkulenkillä Reetan majalla.

Loppujen lopuksi aina on palattava arkeen ja kotiin, vaikka kuinka haluaisia vielä jäädä ”metsään”. Perinteeksi on muodostunut kotiinpaluu Alassalmen lossirannan kautta.

Vielä on valoa ja väriä…

…mutta syksy hiipii hiljalleen.

Vähän haikein mielin kirjoittelen tätä postausta, sillä toistaiseksi ei ole suunnitteilla yhtään reissua ja vaunuakin olisi pakko huoltaa. Jospa vielä pääsisi jonnekin… 🙂

Kevättä ilmassa

Nallikari

Tätä on odotettu, kaivattu ja toivottu hartaasti, mutta tuskin käsittää todeksi, että se on täällä vihdoinkin. Kevät on saapunut Ouluun! Lämpöä, valoa, keväistä sirkutusta luonto pullollaan ja ihmiset ovat kaivautuneet poteroistaan ja ilmeistä päätellen takana ovat hyvin nukutut talviunet. 🙂

Joku roskaaja oli jättänyt pöydälle kuvausmateriaalia.

Tässä postauksessa on kuvia kahdelta eri reissulta, ensimäinen Nallikariin ja Toppilansaareen viikko sitten ja ja muutama kuva eiliseltä uudelleen Toppilansaareen kuvaamaan uskomattoman punertavaa auringon möllykkää. Uutisista luin, että Saharasta pöllyävä hiekka saa Suomessakin auringonlaskut näyttäytymään uskomattoman punaisina.

Vielä hetken saavat kopit odottaa uimareita, meri on vielä jäässä.

Aurinko leikkii, kieppuu ja roikkuu kiipeilytelineessa

Meri oli viikko sitten vielä tukevasti jäässä ja rannan tuntumassa ihmiset kuljeskelivat jäitä pitkin.

Rantaleijonan vahtitorni

Nopsaan painuu aurinko mailleen ja ilma viilenee hetkessä.
Tirkistelyä puden välistä.

Tie majakalle
Silmäyksiä taaksepäin

Toppilansaaressa heijastuksia kuvaamassa.

Toppilan siilot heijastuvat kauniisti peilityyneen veteen.

Upeat ja moninaiset ovat auringon värjäämät maisemat
Toppilansalmi

Seuraavat kuvat on otettu eilen eli 24.4.2019 Toppilansaaren kärjessä. Kannattaa käydä tutustumassa paikkaan, alueella on hvyät ulkoilumahdollisuudet ja kauniit merelliset maisemat.

Muitakin auringonlaskun ihastelijoita oli liikkeellä.

Saako Saharan hiekkapöly auringonlaskun hehkumaan näin upeissa väreissä?

Rannoilla vielä näkyvillä menneen talven merkit.

Kaunista kevättä kaikille!

Johanna

Aurinkoa rannalla

Lauantaina lähdimme osan perheen kanssa anoppilaan, jossa meidän kesäaarre on talvihoidossa eli asuntovaunumme. Mieheni rakensi sinne puisen kehikon ja siihen kestävä pressu päälle ja vaunu alle suojaan. Mutta kun aarteesta on kyse, siitä täytyy huolehtiä. Viime päivinä lunta on satanut reippaanlaisesti ja lisää on luvassa, joten täytyi suunnata lumenpudotteluhommiin.

Tietysti kamera seuraa lähes poikkeuksetta mukana ja matkan varrella, ihan pienen poikkeaman päässä on kaunis Mourunkijärvi, joka sijaitsee Kempeleen kunnan alueella. Mietittiin, jo matkalla, että liekö sinne pääsee perille asti, kun ei välttämättä kukaan auraa sinne tietä säännöllisesti. No, olihan sinne ajettu ja tietysti sitä mekin kokeilemaan. Aika alkumatkasta hyppäsin kyydistä kuvaamaan ympärillä olevaa ja suosittelin sen jälkeen miehelleni, että ei ajeta peremmälle.

Hiihtämällä vai peruuttamalla takaisin….

Lähdettiin siinä sitten peruuttelemaan pikkuhiljaa takaisin ja yhtäkkiä alkoi kuulumaan auton pohjasta kova ruopimisen ääni… Pohjasta alkoi irtoamaan pohjapanssari ja peruuttaa ei uskaltanut enempää, kääntyä ei voinut, joten ainoa vaihtoehto oli ajaa eteenpäin ja toivoa, että perillä olisi kääntöpaikka.

Perille Mourunkijärven rantaan toki pääsi helposti ja siellä oli muutkin käyneet kääntymässä. Tässä vaiheessa mies huomasi, että pohjasta oli suoja tippunut ja jäänyt jo matkan varrelle.

Upeita lumisia puita ja taivas hohkaa keväisen sinisenä.

Mitäpä siis enää hötkyilemään – minä sain rannasta muutaman hienon kuvan ja paluumatkalla poimittiin lumen alta pilkistävä suojus mukaan.

Sää oli uskomattoman kaunis, aurinkoinen, suorastaan keväisen näköinen, mutta tuuli oli armoton ja sormet kohmettuivat hetkessä, vaikka pakkasta oli vain -16 astetta.

Muitakin kulkijoita on rannalla ollut, mutta nyt oli rauhallista.

Mourunki sijaitsee Juurussuon kylässä ja on Kempeleen kunnan ainoa järvi. Se on virallinen uimaranta, josta löytyy myös nuotiopaikka ja pelastuvene. Järveä ympäröi osittain kaunis hiekkakankainen metsä ja osittain suo.

Täällä ollaan monet kerrat retkeilty, välistä mieheni kanssa kahdestaan ja toisinaan koko perheellä, mutta nyt oli liian kylmää.

Näissä maisemissa onnistuu ainakin hiihto, lumikenkäily, retkeily ja moottorikelkkailu.

Isojen mäntyjen katveessa ja en onnistunut saamaan yhtään lunta niskaan, vaikka sitä kiitettävästi tuuli pölläytteli.

Meidän lumihirmu, joka sukeltelee hankeen kylmyydestä välittämättä.

Hiihtolomalla meitä odottaa muutaman päivän loma Saariselällä, mutta sitä ennen pitää yrittää löytää lähempää kotia mielenkiintoisia kuvauskohteita.

Johanna

Lapin lumoa, osa 3

Luosto ja Pelkosenniemi

Maanantai oli viimeinen lomapäivämme Pyhällä, sillä tiistai olisi ajopäivä kotiin. Haikein mielin suunnittelimme tämän päivän ohjelmaa ja suunnitelmissa täytyi huomioida, että miehelläni oli työpäivä, joten oli yksin lasten kanssa.

Matkaseurani on kutistunut näihin kahteen innokkaaseen kulkijaan.

Teini luovutti kulkemisen suhteen ja nautti omasta seurastaan kera kännykän ja me muut lähdimme ajelulle. Ensimmäinen kohde oli Revontulikappeli, joka sijäitsee Pyhältä muutaman kilometrin Luoston suuntaan.

Kappeli vihitty käyttöön 1986 ja sen on suunnitellut arkkitehti Kari Ojala.

Revontulikappeli on tiekirkko ja avoinna joka päivä 7-22.

Kaunis puupintainen ja yksinkertainen kirkko sopii Lapin luontoon.

Alttaritauluna toimii isot ikkunat, josta avautuu maisema Soutajatunturille ja Pyhäjärvelle. Ikkunan takana on iso kelohirsiristi.

Seuraavaksi ajelimme Luostolle ja tarkoituksenamme oli käydä siellä kahvilla, mutta poika nukahti päiväunille. Kävimme siellä vain hetken katselemassa maisemia autolla ajellen. Palasimme takaisinpäin ja käännyimme ennen Pyhää kohti Pelkosenniemeä.

Pelkosenniemestä ei ollut mitään muuta tietoa kuin, että se on pieni paikka. Ehdimme ajaa lähes koko kylän läpi, kunnes tajusimme, että se oli siinä. Pysähdyin siellä ottamaan kuvan ainoasta pikaisellla silmäyksellä näkösällä olevasta nähtävyydestä eli kirkosta. Kirkot ovat yleensä arkkitehtuurisesti kauniita ja hyviä kuvauskohteita ja ne näkyvät joka paikkakunnalla kauas.

Pelkosenniemen kirkko on valmistunut 1929 ja sen on suunnitellut arkkitehti Yrjö Sadeniemi. Kirkko on säilynyt Lapin sodasta.

Jälkikäteen voisi sanoa, että olisimme voineet jättää nämä kaksi viimeisintä paikkaa käymättä ja tutustua vain kappeliin ja Pyhäjärven rantoihin. 🙂

Pyhäjärven rannalla oli veneenlaskupaikka ja pysähdyimme hetkeksi katselemaan maisemia.

Aurinko paistoi, mutta ilma oli melkoisen viileä.

Tiaislaavu

Tytärtämme jäi kaivelemaan kuukkelien vähäinen näkyvyys reissulla ja päätimme illalla mieheni töistä tultua lähteä pikapyrähdykselle Tiaislaavulle. Tiaislaavu on Pyhällä tunnettu paikka kuukkeleiden kesyydestä ja valokuvauksellisuudesta.

Muutama poro oli jälleen saapunut tuttuun paikkaan. Ilmeisesti uutta nurmea rinteessä, kun on noin luonnottoman vihreänä lokakuun lopulla.

Tiaislaavulle mennessä maisemat eivät ole niin karuja kuin Isokurussa, vaikka täälläkin paikoitellen näkyy kivisiä kuruja.

Polun kulkijat. Tiaislaavulle on kohtuullisen helppo kulke lastenvaunujen kanssa. Muutama mäki, jossa enemmälti kivenmurikoita.

Matkan varrella oli pieni porotokka käyskentelemässä metsässä.

Pyhätunturi. Isokuru erottuu kuvassa selvästi.

Kuukkelit olivat jo nälkäisinä odottamassa meitä laavulla.

Melkoisia pyrähtelijöitä ovat nämä veijarit.

Kuukkelit ovat todella nopeita liikkeissään ja tulivat heti syömään tytön kädestä, mutta pienikin epäilyttävä liikahdus tai ylimääräinen ääni ja linnut olivat pyrähtäneet läheisen männyn oksalle tarkkailemaan tilannetta.

Paluumatkalla ei enää paljon ennättynyt kuvata, sillä oli jo täysin pimeää kun pääsimme takaisin huoneistolle ja ilmakin oli pakkasen puolella. Tytär oli tyytyäväinen reissuun ja iloinen kuukkelikuvista. Tälle reissulle tuli matkaa kokonaisuudessaan 6,5 kilometriä.

Tässäpä oli viimeinen osa meidän syyslomasta Pyhällä. Mahtava reissu takana ja Lapin kaipuu kaihertelee mielessä. 🙂

Jäähyväiset Pyhälle. Kuva otettu tiistaina kotimatkalla.

Ps. Vihdoin ja viimein, Pihtipudas kutsuu seuraavana. 🙂

Jaa tämä:

Jaa tämä:

Jaa tämä:

Jaa tämä:

Jaa tämä:

Jaa tämä:

Jaa tämä:

Jaa tämä:

Jaa tämä:

Luosto ja Pelkosenniemi

Tiaislaavu

Jaa tämä: