Avainsana: tunturit

Siskoni Lappi

Siskoni on asunut muutaman vuoden Ivalossa, jossa vakaista aikomuksista huolimatta tulee käytyä aivan liian harvoin kylästelemässä. Nyt oli kumminkin edessä sellainen viikonloppu, että tuntui hyvältä ja oikealta olla juuri siskon lähellä.

  • Veljeni muistolle

Meillä oli vain lyhyt viikonloppu aikaa ja koko reissu kotipihasta ja takaisin kesti 52,5 tuntia, josta ajoa kertyi 1000 km. Eipä siinä aikaa jäänyt juurikaan Lapin maisemien ihasteluun saatikka retkien tekoon. Toisaalta siskon pihapiiri on niin upea, ettei muuta kaivannutkaan.

  • Pitkospuut johtavat rantaan ja saunalle

  • Villa Starlingin majoittujat voivat käydä uimassa Alajärvessä, jossa on matala hiekkaranta.

Siskoni pihapiirissä on erillinen vierasmaja, joka on teidän kaikkien vuokrattavissa Airbnb:n kautta ja löytyy nimellä Villa Starling. Asunto on remontoitu noin vuosi sitten täydellisesti.

  • Vierasmaja keittiö

  • Tyttäreni maalamaa taideteos vierasmajan seinällä.

Erilliseen hintaan voi vuokrata käyttöönsä ehkä parasta saunaa, missä olen saunonut, hinta 30 euroa / 1,5 tuntia Pihalla olevan kodan saa käyttöön puiden hinnalla 8 euroa/säkki. Kannattaa linkistä lukea tarkemmat kuvaukset majoituksesta ja sen sisällöstä.

  • Pihapiiristä löytyy kota
  • Nokipannukaffet

  • Saunan ikkunasta avautuvat upeat maisemat rantaan, jonka taustalla tunturit.(vanha kuva)

  • Saunalta polku rantaan

  • Saunan oleskelutila tunnelmavalaistuksessa.

Pihapiirissä saattaa nähdä porojen lisäksi kuljeskelemassa pari koiraa ja kissaa. Vaikka omistajalla on eläimiä, niin vuokrattava asunto on täysin eläinvapaa ja sinne ei voi ottaa eläimiä mukaan.

  • Halla
  • Luna

Lapissa oli vielä ruskaa jäljellä ja luonnollisesti käytin jokaisen mahdollisuuden hyväkseni ikuistaa maisemat kuviksi. On tämä meidän Suomi vaan kaunis maa.

  • Lauantai-iltana ennätimme pienelle ajelulle Ivalojoen rantamaisemiin

  • Hiekkaisia rantoja ja väriloistoa.

  • Usvaa on aina yhtä kiehtova kuvata.

Sunnuntaina kotimatkalla ihan pieni pysähdys nelostien varteen ennen Saariselkää ja muutama kuva tuntureista ja heipat Lapille.

  • Kävelin pikkumatkan yksin uraa pitkin ahmiakseni maisemia muistini sopukoihin.

  • Valo ja varjot leikkivät tuntureissa.

  • Kotimatkalla ehti illan usva nousta ja aurinko laskea.

Lumoava Pykeija

Neidenistä lähdettyämme ajoimme Kirkkoniemeen E6-tietä ja saimme esimakua Norjan maisemista ja kuinka paljon maisemat muuttuvat melko nopeasti Suomen puolelta Norjaan ajettaessa. Ei tarvitse pitkästi ajella kun pusikko loppuu, maisema avartuu ja tunturit kohoaa silmin kantamattomiin.

  • Maisemia E6-tien varrelta Kirkkoniemeen.

Kirkkoniemessä kävimme lähinnä pyörähtämässä ajelulla ja ruokakaupassa vähän täydentämässä ruokavarastoa välttämättömillä elintarvikkeilla. Meidän asuntovaunussa on niin pieni jääkaappi, ettei sinne viidelle hengelle kovin monen päivän muonavarastoja jemmailla. Ensimmäisellä kauppareissulla saimme jo todeta, että ruokatarvikkeet todellakin on Suomessa huomattavasti halvempia. Tavallinen maitopurkki maksoi Norjassa Rema1000:ssa noin 1,7 euroa.

Kirkkoniemen jälkeen lähdimme ajamaan kohti Pykeijan risteystä ja tässä tuli ensimmäinen suurempi muutos reissullemme, sillä alunperin oli tarkoitus ajaa kokonaan ohi Pykeijasta. Vaunua emme halunneet mukaan pienelle tielle ja heti risteyksen jälkeen oli todella hyvä levähdysalue, jota oli mainostettu 37 kilometriä ennakkoon.

  • Levähdysalue
  • Kyllä näissä maisemissa uni maittaa.

Seuraava muutos reissuumme, tämä vessallinen levähdysalue on niin hyvä leiripaikka, että tähän jäämme yöksi nukkumaan. Vaunu parkkiin, eväiden tekoon ja matka jatkuu Pykeijaan. Luvassa on 40 kilometriä ilta-ajelua.

  • Pykeijan tien varrelta
  • Varanginvuono

Pykeija on pieni, noin 200 asukkaan kalastajakylä ja se sijaitsee Varanginvuonon rannalla. Alunperin kylään on saapunut Suomen Lapista nälkää ja köyhyyttä pakoon lähteneitä siirtolaisia ja kylässä heidän jälkeläisensä vielä nykyäänkin puhuvat osittain kveeniä eli murteellista suomenkieltä.

  • Satamassa

Tie mutkittelee Varanginvuonon rannalla varsin kallioisessa maastossa ja karut maisemat ihastuttavat jokaisen matkalaisen kauneudellaan. Vaikka asutusta Pykeijassa on ollut ainakin 1800-luvulta, tie sinne on rakennettu vasta 1960-luvulla. Ennen tien rakentamista on kuljettu veneillä tai patikoiden.

  • Pykeijan kirkkopiha

Valitettavasti olemme kylässä sen verran myöhään, ettei mikään paikka ole enää auki ja muutenkin tunnelma koko paikassa on taianomaisen rauhallinen. Lukuunottamatta hiekkarannan lähistöllä olevaa leirintäalueen tapaista paikkaa, emme näe yhtään ihmistä. Olisi ollut kiva jututtaa jotain paikallista, jos hän olisi sattunut puhumaan kveeniä.

  • Ihanaa väriloistoa nämä kylän rakennukset.

Meillä lapset olivat haaveilleet koko matkan ajan uimisesta Jäämeressä, mutta koko reissumme ajan ilmat olivat hyytävän kylmät kovasti puhaltelevan tuulen myötä. Aina kun joku pisti nokkansa ulos autosta, niin uintihalut karkasivat kummasti. Uimavaatteet olivat turhaan pakattuina vaunuun, mutta onneksi olimme varautuneet reilulla vaatemäärällä, sillä ne eivät todellakaan olleet turhaan mukana.

  • Rannalla tarkeni juuri ja juuri virutella kummpareita.
  • Muistoja rannat pullollaan.

Meidän 2-vuotias sanoi siskoilleen, kun oltiin jo kotona, että Pykeijassa oli mukavinta, kun sai uittaa kumppareita Jäämeressä. 🙂 Tarkoitus oli kiivetä jollekin kalliolle evästelemään ja ihailemaan maisemia, mutta eväät söimme autossa, mutta maisemia toki kiipesimme hetkeksi ihailemaan.

  • Kylän yllä tuulta päin!
  • Enpä ollut tiennyt aiemmin, että hilla kasvaa noin korkealla ja kallioisessa maastossa.

Kalliohyppelyltä tuli kiire auton lämmön suojaan ja muutenkin oli aika palata vaunulle iltahomiin ja suunnitteleemaan seuraavan päivän reittiä ja muutoksia matkan varrelle.

  • Taiteilijan iltapiirtelyt yöpymispaikalla.

Tähän mennessä emme ole yöpyneet yhtään yötä aikomissamme paikoissa ja kilometrejäkin näyttää tulevan suunniteltua enemmän, mutta eihän näitä maisemia voi jättää kattelematta.

Huomenna siis suunnitelmista poiketen ajamme Varanginvuonon toista puolta koko tien päästä päähän ilman vaunua ja unohdamme tämän reissun yhden kohteen kokonaan eli Narvikista jäämme vain haaveilemaan. 🙂

Jäniskosken riippusilta

Juutuanjoella

Jäniskosken riippusillalle on täysin esteetön kulku pyörätuolilla. Perillä odottavat todella upeat maisemat ja nuotiointipaikka, josta voi ihastella Jäniskosken kuohuja. Nuotiopaikan lisäksi siellä on iso invakuivakäymälä, joka on ilmeisesti aika uusi. Paikat ovat todella siistissä kunnossa. Valitettavasti ei tullut otettua kuvaa tästä yhdistetystä wc:stä ja puuliiteristä.

Polku Jäniskoskelle on erinomaisessa kunnossa.

Kivikkojen yli on rakennettu pari kappaletta uusia siltoja.

Riippusilta Juutuanjoen ylitse.

Jälleen kuvasin käkkyräisiä mäntyjä.

Suosittelen noudattamaan opasteita.

Koski pauhaa voimakkaasti ja riippusillalla on voimakas jyly.

Riippusillalta maisemia.

Jäniskoskelta parkkipaikalle päin.

Makkaranpaistopaikalla on tilaa.

Kukkulankuningas!

Laavulta näkymät.

Juutuanpolku jatkuu laavulta eteenpäin.

Polulle matka jatkuu portin läpi. Porot eivät pääse nuotiointipaikalle.

Polku muuttuu portin jälkeen hieman epätasaisemmaksi, mutta ainakin lastenrattaiden kanssa ihan hyvä kulkea. Virallinen esteetön reitti käsittääkseni loppuu laavulle.

Maisema on kivikkoista ja karuhkoa.

Kaikilla reissuillamme oli voimassa metsäpalovaroitus, joten tärkeimpänä eväänä joka paikassa oli vesipullo. Juuri Lapinloman aikaan Venäjän puolella riehui valtavat metsäpalot, jotka uhkasivat levitä Suomen puolelle. Suurimpana pelastuksena taisivat sillä kertaa olla Lapin kohdalle osuneet rankkasateet ja kaikki palot sillä kertaa saatiin sammutettua.

Järviä ja lampia

Aurinko laskee Inarijärvelle.

Jäniskosken jälkeen ajelimme vielä ympäriinsä ja paluumatkalla pysähdyimme useamman järven ja lammen rannalle ottamaan kuvia. Reitti Ivalosta Inarin keskustaan on uskomattoman hieno, tie kulkee useiden vesistöjen välissä ja rantamilla ja taustalla kohoaa tunturit. Lapsilla ei aina meinaa mielenkiinto riittää äidin kuvausharrastukseen ja nykivään matkan tekoon. Pysähdys, kamera, ajetaan hetki, pysähdys… 🙂

Tunturit kohoaa Inarijärven takana.

Sisko poikansa kanssa.

Martinkotajärvi

Ei lienee kuulu luontoon? Löytö Martinkotajärveltä.

Myössäjärvi

Tuntematon

Ennen nukkumaan menoa ajelimme Ivalon keskustan tuntumassa ja sattumalta vastaan tuli usvainen peltomaisema.

Ja kun selän käänsi usvalle, toisella puolella oli vastassa auringon värjäämä taivas.

Tämä oli viimeinen osa Ivalon ja Inarin maisemista ja on aika suunnata pikkuhiljaa kotia kohti ja alkaa miettimään uusia seikkailuja. Kiitos ja kumarrus kaikille osallisille ja lukijoille! 🙂

Johanna